Mehevän suklainen mutakakku onnistuu myös vegaanisena

maanantai 18. maaliskuuta 2019




Vegeillan reseptiikan suunnittelu ja kirjoittaminen alkaa olla viittä vaille valmis. 
Tulossa on monenmoista tuttua- ja vähän tuntemattomampaakin ruokaa täysin vegaaniseksi muunnettuna.
Järjestämme siis täällä omalla kylällä Marttojen vegeillan #martatgoesvege  teemalla.
Vegeilta on kaikille kasvisruoasta tai vähän flexsailusta kiinnostunelle avoin ja maksuton.

Tila tietenkin rajoittaa, joten voi olla, että emme pysty ihan kaikkia halukkaita ottamaan vastaan tai ainakin joku joutuu seisomapaikoille. Olin kaavaillut osallistujamääräksi ensin 30. Sitten määrä nousi neljäänkymmeneen ja sekin tuntuu nyt olevan riittämätön – Katsotaan.



Ihanan paljon vaihtoehtoja


Kauppojen hyllyt lähes notkuvat vege-vaihtoehtoja niin monelle raaka-aineille, joita olemme tottuneet mieltämään pelkästään eläinperäisiksi. 
Uusia oivalluksia syntyy ja vanhoja hyviä kehitetään. Nyt mennään selkeästi maku edellä. 
Vaikka tuskin kaikista meistä (allekirjoittanut mukaan lukien) koskaan tulee pelkästään kasvissyöjiä – on hienoa, että edes osittain kasvisruoalla keventäminen – niin oman vyötärön, terveyden ja  kuin myös, tämän pallon kuorma hieman kevenee – vaikkapa kauranjyvä kerrallaan.

Mehevän suklainen mutakakku vegaanisena


Tarvitset:
  • 2 dl gluteenitonta jauhoseosta (tai tavallista vehnäjauhoa)
  • 2 dl sokeria
  • 1 dl kaakaojauhetta
  • n. 140 g tummaa suklaata (tarkista vegaanisuus)
  • 1 dl öljyä
  • 2 dl soija- tai kauramaitoa
  • 1 1/2 tl leivinjauhetta
  • 1 tl vaniljasokeria
  • ripaus suolaa
  • Irtopohjavuoka halkaisijaltaan noin 20cm. Myös piirakoille yms. tarkoitetut kertakäyttöiset pahvi- tai foliovuoat ovat käteviä. Varsinkin jos viet kakun vaikkapa tuliaisiksi.

Tee näin:
Laita leivinpaperi irtopohjavuoan pohjaosan päälle. Kiristä reunat kiinni ja leikkaa ylimääräinen leivinpaperi pois.
Voitele vuoan reunoja öljyllä tai margariinilla.
Paloittele/rouhi veitsellä suklaa pieniksi paloiksi ja sulata se mikrossa tai vesihauteessa.
Sekoita kulhossa kaikki kuivat aineet keskenään.
Kaada joukkoon öljy, kasvimaito ja sekoita tasaiseksi.
Sekoita lopuksi taikinan joukkoon vielä sulatettu suklaa.
Kaada taikina vuokaan ja Paista 175 *C uunissa noin 20-25 minuuttia tai niin kauan, että kakku on reunoiltaan kiinteää, mutta keskeltä aavistuksen ”hyllyvää”.
Jäähdytä ennen tarjoilua.
Koristele esim. tomusokerilla ja vadelmilla. Tarjoile esim. vispatun kasvikerman tai -jäätelön kera.

Vinkki:
Mutakakku säilyy hyvin ja voit valmistaa kakun halutessasi päivää paria ennen H-hetkeä.
Kakun voi myös pakastaa.

// tiina




4 kommenttia

  1. Saisinpa palasen tätä mutakakkua just nyt kahvin kera nautittavaksi. Näyttää niiiiin herkulliselta <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt pitää, itsekin myöntää, että maku oli aivan täydellinen. Toivottavasti onnistuu vehgeiltaankin yhtä hyvin. :)

      Poista
  2. Mutakakku on niin hyvää. Hitsit kun kaapissa ei ole tummaa suklaata...huomenna voisikin mennä töihin kaupan kautta ja illalla leipäistä kakkusen :)

    VastaaPoista