Vohvelit tai pikkuletut joulun jämäruoista

torstai 27. joulukuuta 2018




Tip, tap, joulu meni jo, ja vieläkin on kaapit täynnä jouluruokaa.

Koska sitä oppisi tekemään jouluksi niin minimaalisen vähän ruokaa, ettei sitä tarvitsi päivätolkulla syödä, saatikka heittää rorskiin?
Vaikka yksittäistä ruokaa ei niin kovin paljon olisikaan, mutta kun kaikkea on kuitenkin sen 7 sorttia niin, kokonaismääräisesti ruokaa on, aina yllin kyllin ja ihan liikaa.

Kätevä piruuttaan laski, että joulupöydässämme oli 35 eri ruokalajia ja tässä ei ollut laskettuna vielä edes juustot, eikä jälkiruoka. Voi hyvä tavaton!

Vaikka kuinka tulisi jouluruoat jo korvista ulos, niin yritän kyllä hyödyntää kaiken mahdollisimman hyvin. Inhoan heittää ruokaa roskiin.

Yksi mainio tapa on tehdä laatikoiden jämistä vohveleita ja täyttää niitä sitten kaikella sillä muulla mitä jääkaapista vielä löytyy.

Näissä vohveleissa käytin pohjana bataattilaatikkoa ja täytin suolaisin täyttein.
Kalaversiossa oli smetanaa, savukalaa ja mätejä. Lihaversiossa taas waldorfin salaattia ja savukalkkunaa.

Hyvin näytti maistuvan kierrätysvohvelit myös hillon ja kermavaahdon kanssa!



Herkulliset vohvelit tai pikkuletut joulun jämäruoista


Tarvitset:
  • n. 3 dl joululaatikoita (esim. bataatti-, porkkana-, lanttu tai perunalaatikko)
  • 3 kananmunaa
  • n. 3 dl maitoa (käytä hyväksesi tässä myös, kermapurkin jämät, kermaviilit yms.)
  • n. 3 dl vehnäjauhoja (gluteenittomia jauhoja jos laatikotkin ovat ja lopputuloskin on tarkoitus olla)
  • n. 2/3 dl voisulaa, margariinia, öljyä yms.
  • 1 tl leivinjauhetta
  • ½ tl suolaa
  • (hieman vissyä tai vettä, jos taikina on kovin paksua)

Tee näin:
Sekoita laatikko, kananmunat, suola ja maito sekaisin.
Sekoita leivinjauhe jauhoihin ja lisää sekoittaen seoksen joukkoon.
Lisää lopuksi voisula ja anna turvota noin 15 min.
Paista vohveleiksi tai pieniksi lätyiksi
Huom. Jos taikina on kovin paksua niin lisää joukkoon hieman vissyä tai vettä. Hyvä rakenne on löysähkön kakkutaikinan kaltainen.
Täytä jääkaapin sisällön mukaan suolaisin tai makein täyttein.

Vinkki: Pakasta joululaatikot sopivina annoksina ja niistä myöhemminkin vohveleita tai käytä vaikka sämpylä- tai leipätaikinaan.

Mitenkäs sinulla? Tuleeko jouluruoka jo korvistakin ulos vai suunnitteletko jo seuraavan kinkun paistoa?

Onko sinulla hyviä vinkkejä hävikin minimoimiseen jouluruokien suhteen? 
Mielelläni lukisin niitä kommenttikentässä. Ja saa toki kommentoida muutenkin.

Mukavia välipäiviä ja vuodenvaihdetta toivotellen.

//tiina



5 kommenttia

  1. Ihana resepti! :-)
    Itse en ole koskaan ostanut näin vähän ruokaa jouluksi ja silti sitä jäi. Vaikka kuinka kuinka suunnittelisi syömisensä järkevästi, niin totuus on aina toisenlainen. Onneksi ne vielä säilyvät niin voi hyödyntää uudeksi vuodeksi.
    Mukavia vuoden viimeisiä päiviä <3

    VastaaPoista
  2. Minun joulupöydässä ei ole kovin monta sorttia, mutta rosollia jää aina runsaasti yli. Se säilyy raikkaana kotkeintaan joulupäivään. Loput paistan pyttipannuksi. Nyt lisäsin makkaraa ja kananmunan. Jos on kinkkua se sopii hyvin sekaan.

    VastaaPoista
  3. Herkullisen näköisiä vohveleita <3 Me kerrankin ostettiin juuri oikea määrä ruokaa. Itsekin tätä ihan ihmeteltiin :) Kalkkunan jämistä olen tehnyt kastikkeita useampana vuonna.
    Ihanaa loppuviikkoa Tinsku <3

    VastaaPoista
  4. Ihanan herkullisen näköisiä vohveleita. Ruokaa tuli ostettua tänä jouluna erittäin maltillisesti joten juurikaan mitään ei jäänyt.
    Mukavaa viikonvaihdetta Tinsku ♥

    VastaaPoista
  5. Juuri viimeiset laatikot "piilotin" lihapullien joukkoon. Kannattaa olla maltillinen sen laatikon määrän suhteen ettei tule pelkästään kasvispullia. Tällä saaa myös itselle hyvän mielen, kun lihan syöntiä olisi muutenkin hyvä vähentää.

    VastaaPoista