Uunissa paahdetut nauriit

maanantai 12. marraskuuta 2018


Jokaisella meistä on varmasti joitain ruokamuistoja ja –perinteitä.

*Kukaan ei osaa tehdä sellaista ruskeaa kastiketta kuin mummo aikoinaan teki tai vaikkapa kuinka nyt lanttulaatikko vaan kuuluu joulupöytään vaikka siitä ei itse asiassa kovin paljon välittäisikään. Esimerkkejä olisi kymmeniä tai ehkäpä satoja.

Itsekin olen täällä blogissani paljon ruokamuistoistani puhunut ja monet reseptini ja kokeiluni pohjautuvatkin vahvasti niihin.
Tämän kertainen ruokamuisto on nauris – ei kuitenkaan oma muistoni vaan työkaverini.

Muisto liittyi siihen miten mummo oli raaputellut naurista lusikalla suoraan heidän lapsien suuhun, jokaiselle vuorollaan, kuin linnunpojille.

Tällä kertaa ei nyt kuitenkaan naurista raaputella vaan paahdetaan se. 
Ei kaskipellossa kuten ennenvanhaan, vaan ihan nykyaikaisesti uunissa.


Uunissa paahdetut nauriit


Tarvitset:
  • pienehköjä nauriita
  • pippuria, suolaa
  • yrttejä, kuten timjamia
  • voita
  • (hunajaa tai siirappia)
  • uunivuoka ja foliota

Tee näin:
Pese nauriit hyvin.
Leikkaa nauriin naattipäästä ”hatttu” irti.
Laita nauriit leikkauspinta ylöspäin uunivuokaan. (tasoita tarvittaessa veitsellä hieman nauriiden pohjaa, jotta ne pysyisivät tukevasti suorassa)
Pistele haarukalla hieman nauriiden leikkauspintaa.
Ripottele hieman suolaa, pippuria, yrttejä nauriiden päälle ja laita vielä jokaiselle pienet voinokareet.
Valuta nauriiden päälle halutessasi hieman hunajaa tai siirappia.
Laita myös nauriiden hatut vuokaan jos haluat säästää ne koristeeksi valmiiden nauriiden päälle. (hatut voi laittaa vaikka limittäin pystyyn vuoan reunaan)
Peitä vuoka foliolla ja paista uunissa n. 200*c noin 60 min.
Poista folio ja jatka paistamista vielä noin puolisen tuntia tai niin kauan, että nauriit ovat haarukalla pistettäessä pehmeitä.

Tarjoile Nauriit alkupaloina esim. voin, creme fraiche-kastikkeen tai sienisalaatin kanssa.
Uuninauriit maistuvat mainiosti myös riista- ja liharuokien lisukkeena.

Vinkki: Voit myös esikypsentää nauriita keittämällä niitä noin 20-30 min. miedosti suolatussa vedessä. Uunissa paistoaika vastaavasti vähenee. Tarkista kuitenkin lopuksi aina nauriiden kypsyys tikulla tai haarukalla.

Nauris sopii myös turhia hiilareita välttelevälle, sillä siinä on vain 4,2g hh/100g.


Helppo creme fraiche-kastikke


Sekoita creme fraicheen hieman suolaa, pippuria ja loraus sitruunamehua.
Mausta esimerkiksi murustellulla sinihome- tai vuohenjuustolla.
Tarkista maku ja lisää tarvittaessa hieman esim. timjamia, basilikaa tai valkosipulia. Ripaus sokeria tai pisara hunajaa tuo ja taittaa makuja esiin.

Katso myös sienisalaattireseptini tuoreista suppilovahveroista klikkaamalla Tästä.


Mitä ruokamuistoja tai –perinteitä sinulle tulee mieleen? Olisi mukavaa jos jakaisit niitä minun ja lukijoiten iloksi.

//tiina


Seuraa Tinskun keittiössä & Tyynen kaa –blogia Facebookissa:
ja Instassa @tinskunkeittiossa



5 kommenttia

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Kiitos hienosta reseptistä, joka nosti paljon muistoja mieleen äidinäitini kokkailutaidoista. Itse olen kypsentänyt tai paahtanut juureksia, kuten pikku lanttuja ja nauriita sekä punajuuria uunissa suolapedillä ja savutuspöntössä samoin. Ohjeen suolapedillä kypsennetyistä perunoista uunissa ja savutuspöntössä eli ryppyperunat toin muistikuvina ja mukailtuna ohjeena Lanzarotelta Timanfayan tulivuoriperäisestä luonnonpuistosta, jossa potut tietysti kypsennettiin maan onkalosta tulevalla lämmöllä.

    VastaaPoista
  3. Oi oi, paahdettuja nauriita, nam. näihin herkkuihin tutustuin äidinäidin kautta, niitä hän meille pienille paistoin leivinuunissa, voi mitä ihania muistoja ja tuoksuja noilta ajoilta tulvahti mieleeni. Ehdottomasti tehtävä itsekin.
    Mukavaa tiistaita ystäväiseni <3.

    VastaaPoista
  4. Herkullisen näköisiä nauriita. Lasagnesta ja peltipiirakasta tulee meidän isi mielen, joka tykkäsi kokkailusta. Äiti tekee maailman parhaan taatelikakun ja kyllä, ne mummin lihapullat ja kermainen kastike oli vaan parasta ikinä :)

    VastaaPoista
  5. Asiantuntijat ovat edelleenkin erimielisiä siitä että onko alkuperäinen kaskinauris löydetty, vai onko päästy ainoastaan lähisukulaisten lähelle.
    Nykyisin on saatavissa yleisesti jo useampiakin naurislajikkeita. Hyvällä tuurilla voi jostain saada harvinaisempiakin lajikkeita.

    Imelletty "kaskinaurislaatikko" tai yksinkertaisesti imelletty naurislaatikko. .

    Raaka-aineet imellettyyn naurislaatikkoon:

    2 kg nauriita valkoisia tai keltaisia tai jonkun muun värisiä nauriita
    noin 750 g perunoita edistämään ja varmistamaan imeltymistä
    erittäin niukasti vettä nauriiden ja perunoiden kypsentämiseen
    5-6 reilua ruokalusikallista vehnäjauhoa
    50-100 g voita tai haluamaasi rasvaa
    2-3 teelusikallista suolaa
    mausta, mutta mausta hillitysti. Vai olisiko maustamatta paras.


    Valmistusohje:

    1. Pese ja kuori nauriit ja perunat ja paloittele reiluiksi kuutioiksi kattilaan ja kypsennä niukassa suolattomassa vedessä täysin kypsiksi. Vartioi että kattila ei kuivu. Peruna tehostaa ja helpottaa imeltymistä. Äla suolaa keittovettä, koska suola haittaa imeltymistä.

    2. Soseuta kypsennetyt nauris- ja perunakuutiot kuumina soseeksi niukkaan keittoveteen. Jos sose on tönkön tuntuita, ohenna sosetta puuromaiseksi kuumalla vedellä.

    3. Jäähdytä sose huolellisesti ja välillä sekoittaen noin 70-75 asteiseksi.

    4. Lisää vehnäjauhot hyvin sekoittaen noin 70-75 asteiseksi jäähdytettyyn soseeseen. Vain tarvittaessa voit lisätä tilkan noin 74 asteista vettä. Laita kansi kattilaan.

    5. Laita sosekattila noin 70 asteiseen sähkölieden uuniin. Anna soseen imeltyä noin 3 tuntia. Sekoita sosetta 2-3 kertaa. Maistamalla voit seurata imeltymisen etenemistä.

    6. Lisää imeltyneeseen soseeseen voi tai joku muu haluamasi rasva. Kiinteä rasva suulaa siivuina helposti soseeseen. Lisää kermaa niin että saat notkean puuromaisen soseen. Lisää suola. Tässä vaiheessa voit lisätä haluamasi mausteet

    7. Laita sose voideltuun lasiseen tai posliiniseen hyvännäköiseen uunivuokaan. Jos haluat, lisää pinnalle muutama voinokare tai jotain muuta haluamaasi rasvaa. Pinnalle voit sirotella kevyesti korppujauhoa.

    8. Paista imellettyä naurislaatikkoa aluksi noin 200 asteisessa sähkölieden uunissa niin että sose alkaa kuplimaan. Kun sose alkaa kuplimaan alenna uunin lämpötila noin 130-140 asteeseen, niin kupliminen rauhoittuu ja voit hauduttaa lähes täysiä vuokia. Täysiä vuokia haudutettaessa saat mehevän imelletyn naurislaatikon ja näin vältetään myös korppuuntumisvaara. Vajaassa vuokassa sose kuivuu ja korppuuntuu yllävänkin helposti ja huomaamatta.
    Hauduta imellettyä naurislaatikkoa noin 3 tuntia.

    VastaaPoista