Kesähäät, kesäkulmat ja lahjakortin arvonta

keskiviikko 30. toukokuuta 2018


*Kaupallinen yhteistyö Offerillan kanssa.

Kesähäät! Voiko oikeastaan ihanampaa olla?

Viime lauantaina ystäviemme Lindan ja Henryn häitä. Yhteistä taivalta heillä on ollut jo 11 vuotta ja nyt vihdoin päättivät sanoa toisilleen tahdon. 
Asiasta oli kyllä jo kuulemma päätetty kauan sitten, mutta virallisen päivämäärän he päättivät noin vuosi sitten.

Säiden puolesta ei päivä ainakaan olisi paremmin voinut onnistua.

Häissähän pidetään paljon puheita. Monella on aina jotain sanottavaa parin tapaamisestä, yhteisestä historiasta jne.
Niin myös näissä.

Hauskin muistelupuhe oli varmasti siitä, miten Linda ja Henry olivat alkaneet seurustelemaan.
Linda ja Lindan kaaso Jonna olivat hengailleet teininä lähikaupan pihassa ja paikalle oli saapunut pari tuttua jannua – Henry ja hänen ystävänsä. Pojat olivat siinä sitten tokaisseet tytöille, että mitä jos alettaisiin ”oleen”.
No mikäs siinä. Aletaan vaan.

Samalla lähikauppareissulla ovat siis Linda ja Henry edelleen.
Toivotetaan heille onnea ja rakkautta koko loppuelämän ajaksi <3



 Kestokulmat kesän juhliin ja arkea helpottamaan


Kesä tulee vietettyä hyvinkin tiiviisti saaressa ja siellä nyt ei kovin paljon peiliin kiinnitä huomiota.
Lähtöhän sieltä tulee ihmisten ilmoille aina jossain vaiheessa, ja olisihan se mukavaa, ettei nyt ihan tarhapöllöltä maihin tullessa näytä.

Olinkin siis jo pitkään haaveillut kulmien microbladingista. Lindan ja Henryn häät ja Offerillasta bongaamani alennusdiili sai minun tekemään lopullisen päätöksen. Otatan huolitellut kestokulmat ja piste.

Microblading kulmat antavat särmää kasvoille ja säästävät aikaa ja hermoja aamutoimista. Varsinkin minulla, joka olen todella huono kulmiani hoitamaan. 
Rajauksetkin tulee vedettyä kiireessä vähän sinnepäin ja palaverin jälkeen peiliin katsoessa huomaat lähteneesi töihin ihan eriparikulmilla. Puuh.

Kestokulmat ovat olleet minulla nyt muutaman päivän ja olen ollut lopputulokseen todella tyytyväinen.

Ihan kokonaan ei microbladinkään tietenkään kulmien hoidosta vapauta. Pitäähän tietysti normi nyppiminen edelleenkin suorittaa ja jos oma kulmakarva on paljon vaaleampi kuin blandattu niin kestoväriä on hyvä käyttää ajoittain. Nyt se on vaan huomattavasti helpompaa, kun kulmat on selkeästi rajattu.

Kulmien vahvistus pitää tehdä noin 4 viikkoa ensimmäisestä kerrasta, mutta sitten ne kestävät hyvinä 1-2 vuotta vähän ihotyypistä riippuen.

Saas katsoa kasvaako sitä nälkä syödessä ja otatan seuraavaksi silmien rajaukset. Se jää nähtäväksi.

Ai niin. Se miksi en kestokulmia aikaisemmin ole otattanut niin hinta on vähän hirvittänyt. Microblading saattaa maksaa paikasta riippuen sen melkein kolmisen sataa.
Offerillan kautta kuitenkin löysin BellazBeauty Centerin ja heidän 99€ hintaisen diilinsä
Hinta oli jo mielestäni niin edullinen, että tartuin diiliin enää kauempaa miettimättä.

Jos kiinnostuit Offerillasta niin tarkempaa tietoa sivuston toiminnasta voit käydä lukemassa edellisestä postauksestani klikkaamalla Tästä.

Suoraan Offerillan sivustolle ja diileihin pääset klikkaamalla Tästä

Kulmat ennen

Kulmat heti jälkeen microblandingin

Tässä aamutuimaan napattu kuva ennen töihin lähtöä, kun kulmat ovat 4 päivää asettuneet. Kulmat ovat nyt erittäin luonnolliset

Alennuskoodi ja lukijakilpailun 40€ arvoisen lahjakortin arvonta


Jos kiinnostuit Offerillasta niin kannattaa käyttää koodia TINSKU
Saat sillä vielä 10% alennuksen ostamastasi tuotteesta tai palvelusta.

Lisäksi voit osallistua 40€ arvoisen lahjakortin arvontaan.
Lahjakortin arvonnassa olet mukana. kun tilaat Offerillan uutiskirjeen ja kommentoit tätä blogipostausta kommenttikentässä.

Olisi kiva kuulla onko sinulla joku asia, tuote tai palvelu, josta olet haaveillut. Löytyisikö se vaikka juurikin Offerillasta diilinä hyvin alennuksin, kuten minunkin kestokulmat?

Muista jättää kommenttikenttään myös sähköpostiosoitteesi niin sinuun saadaan tarvittaessa yhteys palkinnon toimittamista varten.

Arvontaan voi osallistua (7) päivän ajan kampanjablogipostauksen julkaisusta.
Indieplace arpoo arvonnan voittajat kampanja-arvonnan päättymisen jälkeen. Palkinnon voittajia arvotaan yksi.

Arvonnan viralliset säännöt voit halutessasi käydä lukemassa Indieplacen sivuilta klikkaamalla Tästä.



Vink vink: Jos lahja on hakusessa esim. valmistujalle tai hääparille, niin käy ihmeessä kurkkaamassa löytyisikö se alennettuun hintaan juurikin Offerillasta.

26 kommenttia

  1. Erilaiset kauneushoidot kiinnostaisivat. Ennestään olen käyttökäy Offerillan tarjouksia vain ravintoloihin. Olen miettinyt, että saako hoidon ostettuaan varattua hyvää aikaa ja ovatko hoidot huolimattomasti tehtyjä. Olisi kyllä tosi mielenkiintoista kokeilla.

    vitaevay@gmail.com

    VastaaPoista
  2. Tuo yritys onkin uusi tuttavuus itselle,kiva kun vinkkasit.Toivoisin myös kauneusjuttuja itselle!

    VastaaPoista
  3. Mua kiinnostaa tuo Offerilla kokonaisuudessaan, kun tarjoushaukka olen. Sokerointi voisi olla sellainen, mitä tarjouksella voisi kokeilla, kun olen kuullut paljon positiivista siitä.

    Uutiskirje mulle jo tuleekin.

    Hauska tuo hääparin tapaamistarina ja nuo sun kulmat näyttävät kyllä hyviltä!

    VastaaPoista
  4. Ravintolatarjoukset ovat niitä, jotka itseäni kiinnostaisivat. ninavuolio@windowslive.com

    VastaaPoista
  5. Jalat laittaisin kuntoon jalkahoidossa.
    tanja.dahlstrom@kolumbus.fi

    VastaaPoista
  6. Mukana, hieronnat kiinnostaa. :)

    hippohiiri at gmail.com

    VastaaPoista
  7. Mukana arvonnassa. Varsinkin nyt kun kesä reissuineen, festareineen ja muine tapahtumineen on ihan nurkan takana, ravintolatarjoukset on kivoja.
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Ravintolatarjoukset yleensä kiinnostaa eniten :-)
    sara.rokman@gmail.com

    VastaaPoista
  9. Ravintolat, kylpylät ja juurikin microblading kiinnostavat eniten :)! inkkarih@hotmail.com

    VastaaPoista
  10. Siellähän on vaikka mitä kiinnostavaa! Mukana arvonnassa siis, ja uutiskirjeen olen tilannut jo aiemmin :)
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  11. Ravintolatarjoukset kiinnostaa.olen uutiskirjeen tilaaja ja on paljon kiinnostavia tarjouksia. Salli.moilanen35@gmail.com

    VastaaPoista
  12. Ravintola ja kylpylä tarjoukset kiinnostavat. Uutiskirje tilattu, Mukaan arvontaan :)

    mari.h_84@netti.fi

    VastaaPoista
  13. Joku hotellitarjous olisi huippu ☺️ nonnalarissa@hotmail.com

    VastaaPoista
  14. Kauneushoidot kiinnostaa erityisesti! Juurikin microblading esimerkiksi olisi ihana :)

    ameliarose211@gmail.com

    VastaaPoista
  15. Lahjakortti menisi varmasti johonkin ravintolaan, koska niin harvoin tulee käytyä ulkona syömässä! Olisi ihana yllättää poikaystävä viemällä se syömään jonnekin :)
    Eve_95@windowslive.com

    VastaaPoista
  16. Upeat kulmat Tiina, itsekin miettinyt vastaavia. Offerilla tosi hyviä diilejä laidasta laitaan ja usein sitä tulee käytettyä.
    Aurinkoa ja iloa Tiina <3.

    VastaaPoista
  17. Todennäköisesti menisi lahkakortti ruoka-ja juoma-akselille - tai matkustukseeen:) Arvonnassa mukana
    johanna.tuulia@hotmail.fi

    VastaaPoista
  18. Kaikki kauneushoidot kiinnostaa tosi kovasti <3
    minuhno@gmail.com

    VastaaPoista
  19. Joku kauneushoito olisi niin ihana ja niitä riitti offerillan sivuilla!
    Tuulaylinen.2@gmail.com

    VastaaPoista
  20. Kasvohoito tai hieronta tekisi varmasti hyvää ja olisi ihana loman aloitus :)
    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista
  21. Mukana, kirje tulee jo joka päivä sähköpostiini.
    Hierontaan tai syömään käytän voiton.
    henna.holappa1@luukku.com

    VastaaPoista
  22. joku kasvohoito varmasti löytyisi valikoimasta :-) ansode@gmail.com

    VastaaPoista
  23. Microbladingista haaveilen minäkin! juulia.myllykangas(at)outlook.com

    VastaaPoista
  24. Jokin kauneudenhoito osto olisi valintani, kulmat uusiksi vaikkapa.

    aiholapp(at)lailanet.fi

    VastaaPoista
  25. Ravintolatarjoukset kiinnostaa =). Mukaan kivaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  26. Offerilasta saa kyllä kaikenlaista edullisemmin. Olen sitä käyttänyt jo Muutaman vuoden esim. Auton pesuja yms. Kulmat ja silmien rajaukset kyllä kiinnostaa ��

    VastaaPoista