Karkkipizza – Naurettavan hyvää

maanantai 9. lokakuuta 2017


Viime viikolla töissä eräs työkaverini tuskaili lapsensa 6 vuotissyntymäpäivätarjoiluista. Tottahan nuo monellekin ruuhkavuotiselle äidille päänvaivaa aiheuttaa, mutta nyt vielä erityisesti, koska lapsi oli pyytänyt äitiään leipomaan syntymäpäiville karkkipizzaa.

Siis karkkipizzaa? Pyörittelin monen muunkin lailla päätäni ja ihmettelin, että mistähän tällainen idea on tullut?
Ei kuulemma selkeää tietoa ja lapsi oli sitä halunnut jo edellisille syntymäpäiville, joten kyllähän nyt näin harras ja itsepintainen toive pitäisi toteuttaa.

Yhdessä yritimme pohtia parasta ratkaisua ongelmaan. Mietimme valmiita suklaapizzoja mihin laittaisi karkkeja päälle. Lopputulema saattaisi kuitenkin olla vähintäänkin äkkimakea.

Ehdotin piirakkapohjaa, jonka päälle levittäisi esim. hilloa, kinuskikastiketta yms. Päälle sitten reilusti karkkeja ja uuniin. Tai ei ehkä sittenkään. Tai ehkä kuitenkin.

Koko ajatus karkkipizzasta sai minut oikeastaan voimaan huonosti, mutta toisaalta tämän pienen lapsen idea tuntui niin mielenkiintoiselta ja omaperäiseltä, joten lupasin pohtia ja testailla asiaa viikonloppuna.
Lauantaiaamuna sitten suunnistin kauppaan hankkimaan tarveaineita. Vaikka alkuperäisessä suunnitelmassani olin ajatellut murotaikinapohjaa, sai joku intuitio minut nappaamaan vielä muutaman valmiin pizzapohjan ostoskärryihin.

Kotona alkoi sitten testailu miten erilaiset karkit käyttäytyvät uunissa ja homma selkisi melko nopeasti mitä uuniin voi laittaa ja mitä ei. Voitte vaan uskoa, että keittiössäni leijui melkoisen eksoottinen paistetun karkin makea tuoksu.

Lopullinen johtopäätös:


Pizzapohja toimii hyvin. Itseasiassa parhaiten ja pohjan pitää olla kypsä ennen karkkien lisäämistä.
Jos siis teet pizzapohjan itse niin. Pistele kaulittu taikina, ettei se kohoa uunissa liikaa ja paista kypsäksi.

Pohjan päälle voi laittaa ensin ohuelti esim. kinuskikastiketta, (tämä oli toteutukseni) mutta varmasti esim. hillo sopisi yhtä hyvin (en testannut).

Kinuskikastikkeen/hillon päälle kannattaa laittaa suht hillitysti karkkeja, koska sulaessaan ne luistelevat reunojen yli. Kokonaisen pellillisen mallissa tätä ongelmaa ei tietenkään niin ole.

Pohjassa parhaiten toimivat viininkumimaiset hedelmäkarkit, koska sulaessaan niistä muodostuu sopivan tahmainen täyte, johon muut karkit liimautuvat hyvin kiinni ja pysyvät paikoillaan.

Parhaat ja kauniimmat kannattaa siis säästää päälle. Jos käytät vaahtokarkkeja niin ne ehdottomasti päälle.

Pohja kannattaa täyttää hillitysti.

No miltä karkkipizza sitten maistui?


Päättömästä ideasta huolimatta ihan naurettavan hyvältä. Pahin kriitikkoni eli tyttärenikin nyökytteli maistellessaan karkkipizzaa päätään tyytyväisenä, vaikka ensireaktio ideaan oli syvä hiljaisuus. Hilaisuushan kertoo monesti enemmän kuin tuhat sanaa. 
Veikkaan hänen epäilleen saaneeni jonkun päivälääkityksen, jonka annostus ei ollut mennyt ihan nappiin.

Samaa saattoi tänään epäillä joku asiasta tietämätön työyhteisöstäni kiikuttaessani karkkipizzaa kahvihuoneeseen.

Karkkipizza kuitenkin katosi päivänmittaan parempiin suihin ja palaakaan ei jäänyt.




Naurettavan hyvä karkkipizza


Tarvitset:
  • kypsän pizzapohjan (teit sitten itse tai ostat valmiin)
  • kinuskikastiketta tai hilloa
  • reilusti erilaisia irtokarkkeja

Tee näin:
Levitä kypsän pizzapohjan päälle ohuelti kinuskikastiketta tai hilloa. Jätä reunoihin vähän vajaata.
Asettele viininkumimaisia- tai pehmeitä hedelmäkarkkeja tasaisesti ympäri pohjaa.
Paista uunissa 225*C noin 5 min tai niin kauan, että karkit alkavat sulaa.
Ripottele kuuman pohjan päälle reilusti erilaisia karkkeja maun mukaan.
Jäähdytä ennen tarjoilua. Sula karkkimassa on todella kuumaa!
Vinkki:
Jos karkit sulaessaan valuivat pizzan reunojen yli, niin ne on helppo siistiä vähän jäähtyneenä vaikkapa saksilla.
Paras työkalu myös pizzan leikkaamiseen on sakset.

Gluteeniton karkkipizza


Myös valmiita pizzapohjia löytyy gluteenittomana hyvin varustelluista kaupoista.
Jos haluat tehdä pohjan itse, niin ainakin Helkan Keittiössä -blogista löytyy varmasti toimiva resepti.
Nopein reitti reseptiin klikkaamalla Tästä.

Gluteenittomissa karkeissa on onneksi tänä päivänä hyvin valikoimaa. Jos ostat karkkeja irtokarkkihyllystä niin muista aina, että tällöin erilaisia ja myös niitä ei gluteenittomia karkkilaatuja otetaan samalla kauhalla, joten ristikontamaation vaara on aina olemassa.

Varminta siis aina on kun keliaakikolle ostaa makeiset pusseissa.


Perustaikina pizzapohjaan (noin pellillinen ohueksi kaulittuna)


Tarvitset:
  • 2 dl vettä
  • 4 ½ dl vehnäjauhoja
  • 25 g hiivaa
  • 2 rkl öljyä
  • ¼ tl suolaa

Tee näin:
Liota hiiva kädenlämpöiseen veteen
Lisää jauhot, öljy ja suola.
Sekoita tasaiseksi ja vaivaa taikinaa muutama minuutti.
Kohota taikinaa liinan alla vedottomassa paikassa noin 30 min.
Kauli taikina ohueksi.
Pistele haarukalla ja paista 225*C noin 7 min uunista riippuen.

Kinuskikastike


Tarvitset:
  • 2 dl kermaa (myös kookoskerma käy)
  • 2 dl fariinisokeria

Tee näin:
Lisää kerma ja sokeri paksupohjaiseen mielellään pinnoitettuun kattilaan.
Anna kiehua hiljaa kuplien ja välillä sekoitellen noin puoli tuntia tai niin kauan kun seos on selkeästi sakeutunut kastikemaiseksi.


Entäpä sitten suklaapizza?

No kokeilin myös suklaista versiota ja se oli kyllä minun makuun aivan liian makea.
Jos pidät ylimakeasta niin kokeile toki.

Levitä kypsän pohjan päälle esim. kinuskikastiketta, maapähkinävoita yms.
Rouhi päälle lempisuklaatasi.
Paista 225*C uunissa niin kauan, että suklaa sulaa.
Koristele erilaisilla suklaarakeilla, vaahtokarkeilla yms.



Ja vielä pari suklaauutuutta

Sain tässä taannoin Heikkilän Yrttikaupasta mielenkiintoisia yrttimausteita ja teetä testattavaksi.

Itse yrttimausteisiin en vielä ole ehtinyt sen enempää paneutua, kuten teehenkään, mutta kuten arvata saattaa niin paketissa olleet Suomessa käsin valmistetut yrteillä maustetut suklaat kyllä testattiin heti. (yllätys?) 
Heikkilän suklaat sopivatkin mainiosti vinkattaviksi tämän makean postauksen yhteydessä

Enpä tosiaan olisi heti kuvitellut miten hyvin piparminttu ihan yrttinä sopii valkosuklaan kanssa tai kuivattu timjami maitosuklaan.

Suosittelen lämpimästi kokeilemaan ja käsintehdyt suklaat ovat aina loistava lahjaidea.

Käy ihmeessä tutustumassa Heikkilän yrttitilaan ja tuotteisiin klikkaamalla Tästä
 
*Suklaat saatu testattavaksi

 Siitä nyt sitten vaan karkkipizzaa leipomaan! Veikkaampa tämän olevan melkoinen toivetarjottava lastenkutsuilla ja vaikkapa halloween juhlissa.

Hitti vai huti? Kerro sinä. Sana on vapaa kommenttikentässä.
Muksaa maanantaita sateesta huolimatta <3

//tiina



16 kommenttia

  1. Ihan mielettömän ihana idea! Ja just nappiin Halloweeniin. :-D

    VastaaPoista
  2. Karkkipizzan pieni toivoja arvioi tämän erittäin makoisaksi koemaiston perusteella ��

    VastaaPoista
  3. Aivan mahtava idea!! :) ja tuo valkosuklaa piparmintulla kuulostaa tosi hyvälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maistui kyllä..... ne pari palaa mitä ehdein pelastamaan itselleni. Kätevä isäntä honasi suklaat alta aikayksikön :)

      Poista
  4. Ideana mitä parhain, mutta pakko myöntää, että ajatus hieman ällötti, kunnes kirjoitit, että ei ollut pahaa. Uskon, että meillä olisi useampikin onnellinen tyyppi, jos tekisin tätä ;) Ehkä tosiaan nyt, kun halloweenkin on ovella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kieltämättä oli ensin itselläkin mielessä, että mitähän tästä tulee :) Nasu pyyteli kaverinsa illanistujaisiin viikonlopuksi myös karkkipizzaa :)

      Poista
  5. Ihana idea! Saatetaan joskus vielä kokeilla. Näen jo isot vaahtokarkit sulaneena pitsan päällä..Mums!

    VastaaPoista
  6. Karkkipizzaa, joo kyllä kiitos. Tuon kanssa ei voi mennä vikaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kieltämättä ensin mietitytti, mutta lopputulos oli tosiaan kyllä melkolailla herkullinen :)

      Poista
  7. Hitsin vitsit mikä idea pieneltä ja miten kivasti toteutit sen! Varmasti tosi monen lapsen suosikki, en epäile yhtään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt vasta kuulin itsekin, että kaupoissa on ihan karkkikarkki"pizzoja". Siis sellaisia mitkä ovat kokonan karkkia.

      Poista
  8. Ehdottomasti hitti! Miksi ihmeessä tämä voisi olla huti? No, joo ehkä suklaa karkkipizzassa ei ole hyvä vaihtoehto tai vaahtokarkit. Haluan maistaa ja kokeiluun menee. Tämän on pakko olla mageeta ja hyvää!!!!

    VastaaPoista