Mausteinen luumuketsuppi

sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Takapihallamme kasvaa kaksi kriikunapuuta joihin tänä vuonna on tullut aivan valtava sato.
Kellarissa on vielä viimevuotisiakin hilloja, joten piti yrittää keksiä jotain muuta.

Luumuketsuppia en ollutkaan ennen kokeillut, joten tuumasta toimeen.

Luumuketsuppiin voi käyttää joko isompia tuoreita luumuja tai sitten näitä pienempiä kriikunoita.
Molemmista pitää silti ennen keittämistä poistaa kivi, joten luumusta se käy näppärämmin, mutta onnistuu myös kriikunoista kunhan on vain vähän viitseliäisyyttä.

Itse otin kriikunaämpärin sohvannurkkaan ja putsailin kiviä pois samalla kun katselin telkkaria.


Mausteinen luumu- tai kriikunaketsuppi


Tarvitset:
  • 1 kg kivettömiksi putsattuja ja pilkottuja tuoreita luumuja tai kriikunoita
  • 3 keskikokoista punasipulia silputtuna
  • 1 dl vettä tai punaviiniä
  • 1 dl punaista balsamietikkaa
  • 2 ½ dl fariinisokeria tai muuta tummaa sokeria
  • 4-6 valkosipulinkynttä murskattuna
  • ½ tl chilijauhetta
  • 1 tl savupaprikajauhetta
  • 2 tl suolaa
  • ½ tl jauhettua neilikkaa
  • 1 tl mustapippuria rouheena
  • ½ tl kuivattua timjamia
  • (1 rkl sitruunamehua)

Tee näin:
Laita kaikki aineet paksupohjaiseen kattilaan (mielellään pinnoitettu) ja keitä hiljalleen noin puoli tuntia ahkerasti sekoitellen. (luumuketsuppi palaa herkästi pohjaan)
Soseuta seos tasaiseksi sauvasekoittimella tai tehosekoittimessa.
Tarkista maku ja lisää halutessasi 1 rkl sitruunamehua jos kaipaat ketsuppiin hieman lisää happamuutta.
Kaada ketsuppi kuumana puhtaisiin lasipulloihin tai -purkkeihin.
Sulje korkit/kannet.
Anna jäähtyä huoneenlämpöisiksi ja siirrä kylmään.

Avaamaton kylmässä säilytetty luumuketsuppi säilyy kuukausia, jos ei jopa vuosia.
Avatun ketsupin käyttäisin noin parissa viikossa.

Käytä kuin perinteistä ketsuppia, mutta erityisen hyvää luumuketsuppi on broilerin ja grillattujen ruokien kaverina.

Vink vink: Luumuketsuppi on mitä parhain syötävä lahja ja itse teen nyt näitä jo joulukukkasiksi.

Ps. Jos unohdit sekoitella ja käräytit ketsupin pohjaan (kuten minä yhden satsin) niin stop tykkänään! Alä missään nimessä kaavi kattilan pohjia, vaan kaada seos välittömästi toiseen kattilaan, ettei ketsupiin tule palaneen makua. 

Jatka kuin mitään ei olisi tapahtunut, mutta tarkista maku.






4 kommenttia

  1. Nam, näyttääpä ja kuullostaa hyvältä! Harmillisen huono luumusato meillä tänä vuonna ja aronian kanssa hilloon laitoin mitä puusta löysin, jos jostain edullisesti luumaja saan, niin varmasti kokeiluun menee (Y). Mukavaa uutta viikkoa Tiina <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä loput kypsyikin sitten samaan aikaan ja putosivat puusta. Kiitos samoin <3

      Poista
  2. OI onnellinen jolla omat hedelmäpuut. Herkullisen näköinen ketsuppi,ja hienot kuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muutaman muunkin puun haluaisin. Kirsikka olisi aivan ihana. Teillähän kasvaa siellä Israelissa vaikka mitä. Ihailen aina sun kuvia sitrushedelmäpuista yms.

      Poista