The Seafood Bar Tallinn - Välimeren tuulia naapurista

Niin se sitten kesä alkaa pikkuhiljaa taittumaan alkavaan syksyyn ja varmasti monen muunkin kuin minun katseet kääntyvät makkaragrillileiltä jo muihin ja jopa ihan valmiisiin pöytiin.
Elokuusta alkakoon siis blogissa juttusarja muiden tekemästä ruoasta ravintolaesittelyiden muodossa. Tämä aikoo nyt välillä heittää vispilät nurkkaan ja nauttia olostaan ihan valmiissa pöydissä.
Uudet ja vanhat Valmiissa pöydässä kirjoitukset tulet löytämään aiheittain tuolta blogin yläpalkista pudotusvalikosta ihan näillä näppäimillä, kun saan heräteltyä taas sisäisen koodarini kesälomaltaan.
Mutta nyt siis aloitetaan juttusarja ja tällä kertaa meren takaa Tallinnasta.




Sea food bar Tallin


Sea food bar Tallin on tuore ja todellakin tervetullut tulokas Viron ravintolatarjontaan. Kuten nimestäkin tietenkin voi päätellä, on kyseessä kala- ja äyriäisravintola.
Sea food bar Tallin ei todellakaan ole mikään skandinaavinen perus silakkabaari sillipöytineen, vaan voisin ihan näppituntumalla väittää tulokkaan olevan Viron suurin ja laadukkain meren eläviin erikoistunut ravintola.




Kansainvälisiä tuulia ja laaja valikoima


Ruokalista on laaja ja sieltä löytyy varmasti niin vaativalle kulinaristille kuin aloittelevallekin herkkusuulle mielekkäitä makunautintoja.
Itse olin tutustumassa ravintolaan tyttäreni kanssa ja luokittelisin hänet vielä ainakin toistaiseksi meren elävien suhteen suht aloittelijaksi.
Lopputulema kuitenkin oli se, että molemmilla oli suorastaan pienoinen valinnan vaikeus.

Itse valitsin alkuun ostereita ja kampasimpukka-carpaccion.
Pääruoaksi Pulpo a la Gallega - mustekalaa Galician tyyliin. Pitää vielä tähän väliin mainita, että annos oli ehdottomasti parasta grillattua mustekalaa mitä koskaan olen syönyt.
Jälkiruoaksi valitsin sitruunapiirakkaa.

Even kattaus taas oli katkarapu-caesar salaatti, tuttu ja turvallinen Fish & chips ja jälkiruoaksi Red Velvet cake.
Lisäksi hän maisteli myös minun annoksiani hyvällä ruokahalulla. Maistoi jopa osterin mistä hänelle annettakoon todellinen ”yläfemmä” (terveisin: ylpeä äiti)

Erityiskiitos ruokalistan kansainvälisyydelle. Ruokalista huokuu erityisesti Välimeren makuja, mutta saatavilla on myös höyrytettyjä vaihtoehtoja, venäläistä Ukha keittoa ja jopa grillattuja muikkuja.
Listalta löytyy myös tottakai simpukat, hummerit ja erilaiset ravut, mutta myös näiden lisäksi merihenkistä burgeria, pizzaa.

Lähinnä punaista lihaa oleva raaka-aine on etanat, joten perus Wieninleikkeen etsijöiden kannattaa siirtyä johonkin muuhun ravintolaan. Ja hienoa niin, että pidättäydytään asian ytimessä, eikä pyritä kalastelemaan kaikkea kansaa. Pysytään siellä vahvimmalla alueella ja tarjotaan asiakkaalle kulinaristinen irtiotto arjesta.


kampasimpukka-carpaccio

katkarapu-caesar salaatti

Osterit

Fish & chips 

Pulpo a la Gallega - mustekalaa Galician tyyliin


Jotain pientä miinustakin


Sea Food Bar Tallinn on loistava kala- ja äyriäisravintola, mutta nykyisessä jälkiruokalistassa on petraamista ja tarve uusimiselle.
Kuten jo aikaisemmin kehuinkin niin ravintolassa keskitytään juurikin siihen osaamisalueeseen, mutta Jälkiruoat vielä vähän hakevat paikkaansa.
Positiivista kylläkin – tämä ongelma tunnistetaan ja tilanteeseen on kuulemma tulossa muutos. Loistavaa!

Keskustelimme asiasta todella hyvässä hengessä ja oma ehdotukseni nykyisen kakku ja piirakka painotteiselle listalle olisivat pirteät ja kevyet vaihtoehdot, kuten sorbetit, jäädykkeet, kauden marjat, paikallista jäätelöä, marenkia yms.
Annoskokoiselle pavlovalle olisi varmasti kysyntää ja siinä voisi tosiaan hyödyntää juurikin niitä kulloinkin saatavilla olevia marjoja.

Odotan innolla, sitä millaiseksi jälkiruokalista muokkautuu. Tässäkin siis hyvä syy palata uudelleen.

sitruunapiirakka

Red Velvet cake

Tilaa vaikka isommallekin porukalle


Seafood Bar’in edessä vanhan kaupungin portilla ihan kukkakauppojen edessä on mukava terassi josta voi syömisen lomassa seurailla kadun elämää.

Ravintolan takaa toisessa kerroksessa taas on rauhallisempi ja privaatimpi terassi sisäpihalla. Alakerrasta löytyy pystybaarityyppinen ravintola missä voi piipahtaa vaikka pienellä purtavalla ja cocktaililla.

Varsinainen ravintolasali on toisessa kerroksessa, joka sekin luontevasti jakautuu kahteen osaan.

Vink, vink siis myös firmat ja työyhteisöjen tykypäivien suunnittelijat. Mikäpä olisi sen antoisampaan kuin pikaretki Tallinnaan hyvälle lounaalle. Nykyisten pikalaivojen ansiosta palaveri- ja lounasretken Tallinnaan saa mahdutettua ihan työpäivän puitteisiin.





Ehdottomasti uudelleen


Itseni ja tyttäreni puolesta voin suositella Seafood Bar Tallinnaa lämpimästi.

Ruoka on herkullista ja tuoretta. Palvelu asiantuntevaa ja erinomaista.
Ravintolan yleisilme raikas ja viihtyisä. Erityispointsit vielä todellakin kahdesta erillisestä terassista mistä voit valita istumapaikkasi ulkoilmaruokailuun fiiliksen mukaan.

Tähän ravintolaan palaan varmasti uudelleen.

The Seafood Bar Tallin löytyy osoitteesta Viru 23, 10140 Tallinn.
Facebooksivut klikkaamalla tästä ja ravintolan websivuille ja ruokalistaan tästä



Takaterassilla on näkymä rauhaisalle sisäpihalle.







Tyytyväisiä asiakkaita.

Ravintolasali jakautuu kahteen osaan.

Kulku viihtyisälle takaterassille.



*Kävimme tutustumassa ravintolaan kutsuvieraina. Illallisen tarjosi The Seafood Bar Tallin.
PRINT RECIPE

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

© Tinskun keittiössä ja Tyynen kaaMaira Gall