Tillilihaa - Arjen Luxusta

sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Keittiömestari Risto Mikkolan uusimmassa kirjassa Arjen Luxus – Koko Vuoden Keittokirjassa viritellään kotikeittiön arkeen uutta twistiä ja sitä luxusta muutenkin kuin voita ja kermaa lisäämällä.

Kirjan tekijätiimi on sama kuin Mikkolan edellisessä ruokakirjassa, suursuosion saaneessa Koko Vuoden Grillauskirjassa. Riston luottomiehenä keittokauhansa kanssa häärää Henry Lepist ja upeista ruokakuvista vastaa valokuvaaja Roni Lehti.

Kirjassaan Risto kertoo, miten hyvästä kotiruuasta saa vieläkin parempaa ja kuinka helposti se onnistuu.

Kirja on suorastaan koukuttavan herkullinen. Selkokielisiä ja helposti toteutettavia reseptejä tuttujen suomalais-makujen lisäksi trendikkäästä sushista falafeliin ja ramen-burgeriin ilman kummempia piiperryksiä.

Teoksen toistasataa reseptiä innostavat kokeilemaan uusia valmistustapoja ja yhdistelemään erilaisia makuja suussa sulaviksi aterioiksi. 

Makumaailman lisäksi moni suomalainen suosikkiruoka on päivitetty myös aivan uuteen ja yllättävään olomuotoon. Omat uudelleen sovituksensa saavat esimerkiksi kesäkeitto, läskisoosi, loimu-lohi ja kaalikääryleet.
Mielenkiintoisia reseptejä kirjasta löytyy niin lihan, kalan kuin kasvisten ystäville selkeästi jaoteltuna. Lisäksi kirjan lopussa oman osionsa saa juhlaruoat juhlapyhistä, teemoihin, joulusta rapujuhliin.

Kirjasta löysin monta reseptiä jotka houkuttelevat kokeilemaan. Ensimmäisenä testiin pääsi mielipiteet jakava tilliliha, josta ainakin itselläni on vuosikymmenten takaa suorastaan traumatisoivia muistoja.

Noita muistoja en sen enempää lähde tässä avaamaan, mutta kun aukaisin kirjan ensimmäistä kertaa niin se aukesi juurikin tillilihan kohdalta. Pistin kirjan kiinni ja avasin summamutikassa uudelleen, ja jälleen avautui sama tilliliha-aukeama.

Arjen Luxus -kirjalla oli siis selkeästi minulle sanottavaa. Huonoa ruokaa ei ole – ainoastaan joskus harmittavan huonosti tehtyä. 
Jos sinäkin podet traumoja jostain lapsuusajan ruokamuistosta niin rohkaistu kokeilemaan uudelleen. 

Hyvistä, tuoreista raaka-ainesta huolella valmistaen arkiruoastakin saa luxusta.



Tillilihaa Risto Mikkolan tapaan kirjasta Arjen Luxus


Naudan sisäpaisti

  • 800 g naudan sisäpaistia
  • 1 porkkana paloina
  • 1 sipuli lohkoina
  • 1 selleri paloina
  • 4 laakerinlehteä
  • 10 maustepippuria
  • 1 sitruunanmehu
  • suolaa
  • vettä

Laita liha kattilaan ja lisää vettä niin, että liha peittyy.
Kiehauta ja kaavi pinnalta vaahto pois.
Lisää kasvikset ja mausteet.
Hauduta hiljaisella lämmöllä noin 3 tuntia.
Jäähdytä liha liemessään.
Siivilöi keitinliemi kattilaan.
Leikkaa paisti noin 5 mm paksuiksi viipaleiksi.
Kuumenna viipaleita uunissa 120 *C 15 min ja kaada kuuma tillikastike lihojen päälle.
Tarjoa murskatun tilliperunan ja punajuurien kera.

Murskattu peruna

  • 800 g kuorittuja perunoita
  • 1 nippu tilliä
  • 150 g voita
  • suolaa

Keitä perunat kypsiksi ja kaada keitinvesi pois.
Sulata voi ja lisää tilli voin joukkoon.
Kaada tilli-voiseos perunoiden päälle ja murskaa perunat puunuijalla tai puuhaarukalla.
Lisää suolaa ja sekoita. Murskatussa perunassa saa olla kokkareita.

Tillikastike

  • 6 dl lihan keitinlientä
  • 30 g voita
  • 30 g vehnäjauhoja
  • 1 dl smetanaa
  • 1 dl tilliä hienonnettuna

Sulata voi kattilassa ja lisää vehnäjauhot.
Hauduta 3 minuuttia.
Lisää keitinliemi ja hauduta 10 min koko ajan sekoittaen.
Lisää smetana ja tilli, kiehauta, maista ja lisää suolaa tarvittaessa.
(itse suurustin kastikkeen gluteenittomaksi ruokalusikallisella maissijauhoja sekoitettuna tilkkaan vettä)

Punajuuret

  • 300 g etikkapunajuuria lohkoina

Lämmitä punajuuret paistinpannussa ja tarjoile.


Arjen Luxus kirjaa on myynnissä varmasti lähestulkoon kaikissa isommissa kirjakaupoissa ja verkkokaupassa ainakin Täällä.

Suosittelen kirjaa lämpimästi. Hanki vaikka pukinkonttiin. Tästä riittää luxusta ja kokattavaa koko vuodeksi.


Ai niin. Tillilihasta tuli muuten herkullista. Vaviskoon vanhat muistot!

Luxus terveisin:

//tiina


 * Kirja saatu arvostelukappaleena.


3 kommenttia

  1. Ihana ja super ihana kirja tuo Arjen luxus, mahtavia kuvia ja varmasti myös reseptejä. Pitääpä käydä kirjakaupassa. Hyvältä näyttää tuo uudistettu tillilihakin, nam :)

    VastaaPoista
  2. Upeita kuvia kirjassa. Minä olen siitä onnekas, että en ole kokenut huonoa tillilihaa. Tällä ohjeella tehtynä, näyttää kyllä hitokseen hyvältä.

    VastaaPoista
  3. Tilliliha on yksi lempiruoistani. Kiva uusi tapa valmistaa tuota herkkua!

    VastaaPoista