Valkosipulilla ja sinihomejuustolla kuorrutetut etanat

torstai 10. marraskuuta 2016

Etanapannu on juhlavaa alkuruokaa tai pikkunaposteltavaa ympäri vuoden, mutta parhaimmillaan kuitenkin ilmojen kylmetessä ja mielellään tietenkin takkatulen loimussa.

Havahduin pari päivää sitten tähän etana-asiaan Aromipaja blogin Mikon facebookissa julkaisemasta herkullisesta kuvasta ja muistin itsellänikin olevan loppukesästä kuvatut etanapannukuvat unohtuneen kameran muistikortille.

Vietin ystäväni Carinan kanssa kesäloman viimeisiä päiviä saaressa ja ja nuo päivät oli varattu ainoastaan lököilyyn, syömiseen, saunomiseen, syömiseen, syömiseen ja lököilyyn J
Kätevä isäntä hieman kummissaan katseli meidän ruokakantamuksia ja herkkujen määrää mitä pakkailimme mukaan otettavaksi.

Carina rakastaa etanoita ja punaviinien ehdoton suosikkirypäle on Cabernet Sauvingnon, joten näitä siis mukana myös.

Ostin etanat purkissa ilman kuoria koska käytössä oli etanapannut. Muutenkin yleensä valitsen kuorettomat versiot, koska niiden kuoriin takaisin tunkeminen ja taas syötäessä pois nyppiminen on mielestäni sotkuista ruoalla leikkimistä. Kukin tyylillään tietenkin.

Etanareseptini on tosi simppeli ja helppo, mutta erittäin maistuva. Jos sinulla ei ole etanapannuja käytössä niin pienet annosuunivuoat käyvät yhtä hyvin.

Valkosipulilla ja sinihomejuustolla kuorrutetut etanat 2. lle


Tarvitset:
  • 1 purkki säilöttyjä etanoita
  • muutama valkosipulikynsi murskattuna.
  • sinihomejuustoa
  • voita
  • mustapippuria myllystä
  • (tuoretta persiljaa)

Tee näin:
Kaada etanat siivilään ja huuhtele kylmällä vedellä.
Valuta hyvin ja painele hieman vaikka talouspaperilla.
Laita etanat etanapannun koloihin tai annosvuokiin.
Kuullota valkosipulisilppua ensin hieman voissa kuumalla pannulla ja lusikoi se etanoiden päälle.
Laita jokaisen etanan päälle vielä pala sinihomejuustoa, kunnon nokare voita ja rouhaise vähän mustapippuria päälle.
Paista etanoita 230 -250*C muutama minuutti niin, että täyte selkeästi kiehuu.
Silppua halutessasi hieman tuoretta persiljaa etanoiden päälle.

Jos ihmettelette tätä erikoista kuvausalustaa niin se on mökin huopakatto. Mökin katolla on mahtava auringonottopaikka ja hulppeat näkymät.
Etanoiden kanssa nautittiin punaviiniä ja Carinan toiveesta tietenkin sitä Cabernet Sauvingnonia.
Erinomainen hinta-laatu-suhteen viini on esim. Hardys VR Cabernet Sauvignon joka tuolla kuvassa näkyykin.
VR on kuitenkin sen verran mehevä ja mausteinen, että sopi hyvin etanoille missä melko tymäkästi oli valkosipulia ja sinihomejuustoa.

Hardys VR -tuoteperheen viinit ovat kaikki yhden rypäleen viinejä. Helposti lähestyttäviä ja mutkattomia joiden ideana on tuoda rypäleen ominaispiirteet esille parhaalla tavalla.
Makutyyppi: mehevä ja hilloinen
Maku: Keskitäyteläinen, keskitanniininen, mustaherukkainen, kirsikkainen, mausteinen.
Tuoksu: Mustaherukkainen, luumuinen, muskottipähkinäinen, neilikkainen.

Hinta Alkossa noin 8€.
Tämä pieni veijari oli sitä mieltä, että purkkietanat ovat varmasti paljon parempia kuin sammakonreidet.

7 kommenttia

  1. Kaveri toi kerran tuliaisiksi herkkukorin ja ennen kuin aloitettiin tarkempi tutustuminen korin sisältöön, niin otettiin muutamat neuvoa-antavat valkkariputelista. Korin pohjalta löytyi purkki säilöttyjä etanoita, joten kansi vaan auki ja tekemään tuttavuutta sisällön kanssa. Minusta ne olivat hieman sitkeitä, mutta haarukan nokkaan vaan seuraavatkin ja huuhteluvettä päälle. En ole sen koomin etanoista suuremmin dikannut. Reseptin luettuani uskaltaisin kuitenkin kokeilla uudestaan.

    VastaaPoista
  2. Miksi etanat pitää huuhdella.?

    VastaaPoista
  3. Kiitos ihanasta ohjeesta! Viimekesäisillä puutarhakutsuilla niitä nautimme ja piti pyytämäni emännältä resepti, mutta unohtui.
    Tämän minä pistän talteen! Kiitos Tinsku!

    VastaaPoista