Savustettu porsaan ulkofillee ja sitruunainen korvasienikastike

torstai 19. toukokuuta 2016


Savustaminen on kiva tapa laittaa ruokaa. Ruoka valmistuu vähän kuin itsekseen ja sillä välin voi laitella muita lisukkeita.

Tänä vuonna Tinskun keittiössä opetellaankin savustuksen saloja ihan tosissaan, kun sähkösavustimen ja perinteisen laatikkomallin lisäksi Kätevä Isäntä hankki meille ison savustuskaapin.

Tämähän oli tietysti asiasta aivan liekeissä ja kaappia piti heti ensimmäisenä iltana päästä kokeilemaan ja vieläpä jopa hyvällä menestyksellä.

Kaappimallissa on hienoa juurikin se, että sitä voi käyttää myös kaasulla ns. rengas polttimella. Lämpötilaa on helpompi säätää tarkemmin haluttuun asteeseen ja puita ei tarvitse olla alvariinsa lisäilemässä ja mikä parasta…. kaappiin mahtuu kerralla enemmän. (todellakin)

Toki perinteisesti puuliekillä savustamisessa on oma juttunsa, mutta jos vahtii liekkiä, lämpötilaa ja pitäisi samalla valmistaa vielä jotain muutakin niin kaasu kyllä helpottaa elämää huomattavasti.

Ensimmäisenä kokeiluna savustettiin porsaan ulkofileetä ja erilaisia kasviksia.
Tässä kohtaa siis muistutankin taas siitä, että hankkikaa kunnollinen lihan sisälämpömittari. Digitaalinen on hyvä. Sellainen mihin voi asettaa halutun sisälämpötilan ja mielellään erittäin äänekkäällä hälytyksellä. J




Savustettu porsaan ulkofilee


  • noin 1.5 kg pala possun ulkofileetä
  • suolaa ja mustapippuria myllystä
  • (muita mieleisiäsi mausteita)
  • kokonaisia rosepippureita, tuoretta timjamia tai rosmariinia koristeluun
  • tilkka öljyä ruskistamiseen

Ota liha huoneenlämpöön noin tuntia ennen savustamista.
Tee ristikkäiset ohuet viillot rasvapuolelle jos haluat lopputuloksesta koristeellisemman.
Paista fileeseen nopeasti kaunis vähän ruskeaa pintaa kuumalla paistinpannulla.
Ripottele fileelle suolaa ja pippuria.
Laita fileen keskikohtaan paistomittari
Savusta niin kauan, että sisälämpömittari näyttää 70 *C (liha jää kostean meheväksi. Jos haluat vielä kypsemmän niin anna lämpötilan nousta 75 – 78*C.
Jos saat säädettyä savustimen lämpötilaa niin optimaalinen lämpötila voisi olla sellaiset 120*C. Kukin tietysti tyylillään.
Kääri liha folioon ja anna vetäytyä jonkin aikaa ennen leikkaamista. Lihan sisälämpötila nousee vetäytymisen aikana vielä yleensä parilla asteella.



Savustetut bataatit


  • bataatteja
  • suolaa, pippuria
  • hieman öljyä
  • fetajuustoa ja balsamicokastiketta tai etikkaa

Lohko bataatit poikittain muutaman sentin vahvuisiksi kiekoiksi.
Esikypsennä bataatteja uunissa 180*C noin 20 min. Kokeile tikulla, että ovat selvästi vähän pehmenneet.
Voitele bataatin leikattu pinta öljyllä ja rouhi päälle hieman suolaa ja mustapippuria.
Savusta noin 20 min.
Koristele fetajuustolla ja balsamicokastikkeella.



Lisäksi voit savustaa sipuleita, keitettyjä uusia perunoita yms.




Sitruunainen korvasienikastike 4.lle


  • n. 250g käsiteltyjä korvasieniä pilkottuna (katso tuoreiden korvasienien käsittelyohje esim. Eviran sivulta. Korvasieni on käsittelemättömänä tappavan myrkyllinen)
  • 1 isohko sipuli silputtuna
  • 1 dl vettä
  • 2 dl kermaa
  • 200 maustamatonta tuorejustoa
  • ½ lihafondi tai lihaliemikuutio
  • ¼ sitruunankuorta raastettuna
  • ½ tl rosmariinia
  • mustapippuria ja suolaa myllystä
  • tilkka punaista palmuöljyä tai oliiviöljyä

Kuullota sipuleita hetki tilkassa öljyä.
Lisää esikäsitellyt korvasienet ja paista muutama minuutti sekoitellen.
Lisää vesi, kerma ja fondi.
Lisää juusto nokareina ja anna sulaa.
Lisää sitruunankuori, rosmariini ja rouhi hieman mustapippuria.
Anna hautua hiljaa poreillen noin 10 min. Tarkista maku ja suola.

(Sitruunankuori ja rosmariini antavat muhennokselle upean aromin korvasienien makua peittämättä. Punainen palmuöljy antaa kastikkeelle kauniin sitruunankeltaisen värin)



*Kaupallinen yhteistyö X-Market kanssa


Tässä vielä vähän teknisiä tietoa savustimesta.

-Korkeus 130cm
-Syvyys 43cm
-Leveys 48 cm
-TUPLASEINÄT 2MM TERÄKSESTÄ
-Pyörillä ja kahvat takana (helposti siirrettävä)
-Mukana 4 ruostumattomasta teräksestä valmistettua kypsennysritilää,
rasvapannu ja lämpömittari.
-Voidaan käyttää puilla, kaasulla tai hiilillä.

Hinta oli mielestäni yllättävän edullinen. Savustinta ei tehdä massatuotantona. Lisätietoja voit kysellä suoraan X-Market Oy:stä 
puh: 044 9944445 tai noviitovar@gmail.com









3 kommenttia

  1. Oi oi mitä herkkua, nyt kyl pitäis saada kutsu ruokailoitteluun ja varsinkin tuon savustetun ruoan ääreen, iso peukku nam NAM <3

    VastaaPoista
  2. Slurps, pyyhin täällä suupieliäni. Upeita herkkuja! Mukavaa päivää sinulle. <3

    VastaaPoista