Värikäs feta- pinaattipiirakka bataattipohjalla. Täysin viljaton piirakka

tiistai 5. huhtikuuta 2016


Törmäsin vastaavanlaiseen piirakkaan videon muodossa internetin ihmeellisessä maailmassa. En ottanut ohjetta talteen ja sen koommin en sitten videota enää löytänytkään. 
Idea oli kuitenkin niin mielenkiintoinen, joten päätin soveltaa ohjeen omasta päästäni (onpas hölmösti sanottu J )

Tässä piirakassa ei siis ole käytetty ollenkaan mitään viljoja tai vastaavia raaka-aineita. Bataatin siivut toimittavat värikkään pohjan virkaa ja eivätkä ollenkaan huonosti. En muista oliko alkuperäisessä ohjeessa käytetty mitään kiinnikeainetta pohjantekoon, mutta päätin sitten varmistaa kasassa pysymisen kananmunalla ja juustoraasteella.

Pohjaksi käy varmasti myös lanttu, mutta ehkä hieman esikypsentäisin lantunsiivuja ennen täytteen lisäämistä.

Piirakasta tuli todella herkullinen ja mielestäni jopa kaunis. Teen tätä varmasti toistekin.

Feta- pinaattipiirakka bataattipohjalla


Pohja:
  • 1 isohko pitkänmallinen bataatti
  • 1 kananmuna
  • kourallinen juustoraastetta
  • (suolaa ja mustapippuria myllystä)


Täyte:
  • n. 200 g pakastepinaattia
  • n. 200 g fetajuustoa
  • 1 iso silpuli
  • 3 dl ranskankermaa tai turkkilaista jogurttia
  • 3 kananmunaa
  • maun mukaan yrttejä kuten timjami tai rakuuna
  • mustapippuria ja suolaa myllystä

 voita tai öljyä sipuleiden kuullotukseen ja vuuan voiteluun

Tee pohja näin:
Suojaa rengasvuuan (noin 30 cm) pohja leivinpaperilla ja voitele reunat hyvin
Kuori ja siivuta bataatti ohuen ohuiksi siivuiksi.
Sekoita bataattisiivujen joukkoon kananmuna ja juustoraaste.
Mausta halutessasi hieman suolalla ja pippurilla.
Lado bataattisiivut vuuan pohjalle ja nostele niitä vähän myös reunoille.



Tee täyte:
Silppua sipuli ja kuullota niitä hetki pannulla tilkassa öljyä tai voita.
Sekoita sipuli ja kaikki muut täytteen aineet sekaisin.
Mausta yrteillä ja mustapippurilla.
Lisää tarvittaessa hieman suolaa.
Kaada täyte bataattipohjan päälle ja paista uunissa 180*C noin 50-60 min.
Jäähdytä piirakka huoneenlämpöiseksi ennen kuin irrotat rengasvuuan.
Koristele fetajuustopalasilla ja balsamicokastikkeella.



Maistuu kylmänä tai lämmitettynä.

Vinkki: Voit käyttää täytteeseen myös tuoretta babypinaattia. Minä käytin sekä/että.







26 kommenttia

  1. Kuulostaa niin täydelliseltä, namskis! Enpä olisi osannut käyttää bataattia piirakkapojana...huikea resepti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä yllätys miten hyvin toimi. Seuraavaksi kokeilen jotain TexMex hässäkkää :)

      Poista
  2. Käytitkö tuoreita vai kuivattuja yrttejä.ja kuinka paljon?

    VastaaPoista
  3. Vois toimia myös kesäkurpitsalla ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikä jottei, mutta kannattaa varmaan rutistaa siivuista vesi hyvin pois.

      Poista
  4. Hyvä idea! Täytteet kuulostavat myös herkullisilta :) tätä täytyy kokeilla.

    VastaaPoista
  5. Wau! Täytyy olla hyvää ja idea aivan loistava :)

    VastaaPoista
  6. Ihana idea käyttää bataattia pohjassa. Feta ja pinaatti kuuluu yhteen, nam ♡

    VastaaPoista
  7. upee idea, eipä olis tullut mulle mieleenkään ja muutenkin piirakka näyttää tosi herkulliselta :)

    VastaaPoista
  8. Kiitos ohjeesta.Tein ihan ohjeen mukaan ja on mielettömän hyvää.Mä olen sun ohjeita käyttänyt paljon ja kaikki on ollut menestys.Sun ansiosta musta on tullut hyvä kokki.Kiitos

    VastaaPoista
  9. Kiitos ohjeesta.Tein ihan ohjeen mukaan ja on mielettömän hyvää.Mä olen sun ohjeita käyttänyt paljon ja kaikki on ollut menestys.Sun ansiosta musta on tullut hyvä kokki.Kiitos

    VastaaPoista
  10. Kokeilinpa tänään ja ai että on suussa sulavaa. Olin skeptinen miten bataatile pohjalla käy mutta täydellistä. Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella mukava kuulla ja kieltämättä olin hieman itsekkin skeptinen. Lopputulos löi ällikällä. Joskus näin :)

      Poista
  11. Onpa kiva piirakka,ja vautsi,tosi upea banneri:)

    VastaaPoista
  12. Onpa kiva piirakka,ja vautsi,tosi upea banneri:)

    VastaaPoista
  13. Olisiko ideoita noiden maitotuotteiden korvaamiseen?

    VastaaPoista
  14. Heissan! Lupasin kertoa, toimiiko bataatti pohjassa raastettuna. Toimii! Tein aika karkeaa raastetta, joten suutuntumaa jäi. Unohdin pohjasta suolan ja pippurin, mutta täytteen feta- ja sinihomejuusto sekä pesto olivat sen verran suolaisia, että ehkä parempi niin.

    VastaaPoista
  15. Onnistui tosi hyvin, nopea ja helppo tehdä, tästä tuli yks suosikkiresepti. Kiitos! :)

    VastaaPoista
  16. Kuulostaa ihanalta, testiin menee nyt viikonloppuna. :)

    VastaaPoista