Liekitetyt hedelmät oldschool tyyliin

keskiviikko 20. huhtikuuta 2016




Liekitetyt ruoat taitaa olla yksi kasarin ja ysärin hittiruokia, mutta vaihtelevasti niitä näkee ruokalistoilla edelleenkin. Herätelläänpä liekittäminen eli flambeeraus taas henkiin.

Ennen kuin alat tämän postauksen innoittamana liekittämään…Himmennä hieman valoja. Laita jotain kivaa musiikkia ja yllätä vieraasi tai kumppanisi (nykyisen tai mahdollisesti tulevan) tällä näyttävällä oldschool henkisellä kokkaustyylillä, mutta muista turvallisuus.

Katso ettei ole verhoja ihan vieressä. Muista myös otsatukka. Laskut, mainosposti ja muu helposti syttyvä siirretään pois pannun välittömästä läheisyydestä ja liesituuletin laitetaan sammuksiin niin palokunta ja naapurit kiittää J

Syytä on tietysti kiinnittää huomiota myös paistinpannuun. Unohda se teflon. Pannun pitää olla pinnoittamaton. Liekitykseen käy erinomaisesti teräs- valurauta- tai hiiliteräpannu. Itse käytin tuota viimeisintä jonka ystävällisesti sain kovaan testikäyttöön KitchenTime’ltä.

Voitte uskoa, että tässä keittiössä hiiliteräspannu on saanut kovaa kyytiä. Sillä on paistettu hellalla ja paiston jälkeen työnnetty suoraan uuniin. Pannu on päässyt grilliin ja savustimeen. Enää nuotio on kokeilematta. Tuokin kyllä hoituu tuota pikaa.

Tässä on nyt pikkuhiljaa käynyt niin, että uusi hiiliteräspannuni on siirtänyt entisen lempivalurautaiseni sivuun, koska uusi on paljon kevyempi ja muutenkin kivampi käsitellä. Olen siis tyytyväinen.

Jos olet miettinyt hiiliteräspannun hankintaa niin muistutan vielä, että pari juttua on tehtävä ennen hoo-hetkeä.
Pannu on pestävä kuumalla vedellä hyvin. Pannun päällä on yleensä vaha jonka poistaminen vaati tässäkin keittiössä pari hikikarpaloa ja muutaman kirosanan. Älä silti yritä mennä aidan ali, koska huolellisuuden jälkeen lopussa kiitos seisoo.

Pesun jälkeen pannu poltetaan… kyllä. Pannuun poltetaan rasva, josta tulee luonnollinen tarttumaton pinnoite.
Poltto kannattaa tehdä ainakin kahteen kertaan. Tarkemmat ohjeet tulevat kyllä hankkimasi pannun mukana, joten lue ne hyvin. 

Hiiliteräspannua ei sitten laiteta tiskikoneeseen eikä edes mietoa pesuainetta suositella. Pannu pestään kuumalla vedellä ja pyyhitään. Välillä sipaistaan vähän öljyä pintaan ja avot* se on aina käyttövalmiina. Pinnoituksen alkaessa kulua se rasvapoltetaan uudestaan ja pannu on ikuinen.



Ja nyt siihen reseptiin…..

Liekitettävinä hedelminä voi hyvin käyttää esimerkiksi:
Omenaa, hunaja- tai cantaloupemelonia, päärynää, ananasta, banaania, mangoa, luumuja, kriikunoita ja oikeastaan mitä vain suht kiinteitä hedelmiä sesongin ja ruokavaliosi mukaan.

Kuvan jälkiruuassa on käytetty mangoa ja cantaloupemelonia. ( cantatoupe sopii hyvin karpaajallekkin. Olikos siinä nyt 4 hiilaria /100g vai vieläkin vähemmän?)

Liekitetyt hedelmät 2.lle


Tarvitset:
  • 2 kourallista mieleisiäsi hedelmiä
  • 2 rkl voita
  • (1 dl tuoremehua appelsiini, omena yms. ) Voi jättää myös pois, mutta tästä tulee samalla kiva kastike.
  • 1-2 rkl kookossokeria (hunaja tai valkoinen- karppisokeri käy yhtä hyvin)
  • n. 4 cl väkevää viinaa kuten konjakkia, jaloviinaa yms. 

Tee näin:
Kuori, pilko ja poista hedelmistä mahdolliset kivet.
Kuumenna voi paistinpannulla ja paista hedelmiä kunnes ne saavat vähän väriä.
Lisää sokeri, mehu ja kuumenna seos kiehuvaksi.
Sammuta liesituuletin!
Kaada pannulle hedelmien päälle alkoholi ja sytytä se palamaan tikulla, pitkänmallisella sytyttimellä yms.
Anna liekin palaa loppuun ja tarjoile heti esim. jäätelön kera.
Käytä pannulle syntynyt herkullinen liemi kastikkeena.


Jos nyt mielenkiintosi hiiliteräspannuun heräsi niin KitchenTime verkkokaupasta niitä saa ja mielestäni vielä kohtuulliseen hintaan.
Oma paistinpannuni on mallia Mauviel 1830.

Nopea linkki verkkokauppaan vertailuja tekemään on klikkaamalla Tästä
Niin ja onhan siellä kaikkea muutakin mielenkiintoista ja hyödyllistä keittiötarviketta.


*Kaupallinen yhteistyö KitchenTime’n kanssa


4 kommenttia

  1. Nyt tuli ihan hirvee tarve saada tuo hiiliteräspannu, kuullostaa todellakin pannujen pannulta, vois heittä vesilintua vanhoilla, omaa pannua rupeankin toivomaan, jospa vaikka äitienpäivälahjaks :)

    VastaaPoista
  2. Liekitin joku vuosi takaperin mieheni päänkin aika hyvin. Hän tuli kurkkaamaan mitä teen ja siinä samassa pää olikin jo tulipallon sisällä. Kulmakarvat kärähtivät, ripsiä onneksi suojasivat lasit, hiuksia ei ollut, mutta ne olisivat leimahtaneet iloisesti... Sittemmin olen ollut varovaisempi...

    VastaaPoista