Espanjalaiset munkkitangot eli churrot viljattomasti

tiistai 26. huhtikuuta 2016

Viimevuonna kokeilin erilaisia viljattomia ja vähähiilihydraattisia munkkiyritelmiä enkä ollut yksiinkään oikein tyytyväinen. Mitään niin blogikelpoista reseptiä, että olisin hyvillä mielin voinut suositella muillekin en saanut aikaiseksi ja Tinskun keittiö jäi munkittomaksi. Vuosi jälkeenpäin on varmaan vähän taitokin karttunut ja olen myös oppinut minimalisoimaan aineksia. Lähdetään mahdollisimman yksinkertaisesta… testataan ja tarvittaessa jotain sitovaa ainesosaa lisätään. Kaikki jotka ovat kokeilleet viljatonta tai gluteenitonta leivontaa ovat varmasti huomanneet juurikin tuon kasassa pysymisen ongelman. Taikina monesti murenee helposti jos sitovia tai sitkoa antavia ainesosia ei lisätä.
Tämän resepti kuitenkin onnistui hienosti ilman mitään erillisiä sidosaineita. Halutessasi voit lisätä taikinaan hieman psylliumia.

Munkkitangot eli churrot viljattomasti
 

Tarvitset:
  • 2 ½ dl vettä
  • 100 g voita (maidottomiin kasvimargariinia)
  • 1 tl kärjellinen suolaa
  • 1 rkl karppisokeria eli erythritolia, kookossokeria tai tavallista sokeria
  • 2- 2 ½ dl kookosjauhoja ei siis hiutaleita (gluteenittomatkin käyvät jos tarkoitus ei ole leipoa vähähiilihydraattisesti ja täysin viljattomasti)
  • 3 kananmunaa
  • ½ sitruunan raastettu kuori
  • 1 rkl sitruunamehua
  • (3 tl psylliumia)

Paistameseen:
  • n. 5 dl öljyä

Pinnalle:
  • karppisokeria tai tavallista sokeria
  • kanelia

Tee näin:
Mittaa vesi, voi ja suola kattilaan ja kiehauta.
Lisää 2 dl kookosjauhoja kokoajan voimakkaasti sekoittaen niin että taikinasta tulee paksu murumainen seos.
Anna taikinan hieman jäähtyä.
Vatkaa munien rakenne kunnolla rikki ja sekoita voimakkaasti mielellään sähkövatkaimella munat taikinan joukkoon.
Lisää sitruunan kuori, mehu ja sokeri.
Anna taikinan turvota pari minuuttia.
Taikinasta pitäisi saada muotoiltua käsin pieniä tankoja joten jos taikina on kovin löysää niin lisää loput kookosjauhot vähitellen ja voit halutessasi lisätä hieman myös psylliumia.
Ota taikinasta ruokalusikalla nokareita ja muotoile kämmenessä niintä pieniä pötköjä. 
Voit varovasti pyörittää pötköä leivinpaperia vasten niin saat niistä kauniimpia ja tasaisia. Taikina tuntuu höttöiseltä mutta pysyy kyllä kasassa.

Kuumenna öljy friteerauskeittimessä tai kattilassa kuumaksi (180*C). Kun pudotat pienen palan taikinaa öljyyn ja se nousee välittömästi kuplien pintaan niin öljy on riittävän kuumaa.
Jos käytät paistoon friteerauskeittimeen sijaan kattilaa niin muista pitää lähettyvillä aina riittävän suuri kansi jos öljy sattuisi syttymään.

Paista muutama munkkitanko kerrallaan kauniin ruskeiksi.
Nosta munkkitangot reikäkauhalla talouspaperin yms. päälle kuivahtamaan ja kierittele lämpöisinä sokerin ja kanelin seoksessa.

Dippaile mielesi ja ruokavaliosi mukaan suklaaseen, hilloon tai kinuskikastikkeeseen, mutta munkkitangot ovat herkullisia ihan myös sellaisenaan.




24 kommenttia

  1. Nam, nam ja vielä kerran nam! Maistuis mullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi kiva tietää kalorimäärä ja sisältö :) menee testiin kyllä. Nam

      Poista
    2. Olisi kiva tietää kalorimäärä ja sisältö :) menee testiin kyllä. Nam

      Poista
  2. Kerroit tehneesi kokeiluja, jotka eivät onnistuneet. Mikä ainesosa tässä reseptissä on se juttu, että tää pysyy koossa ja millä aineilla ei pysynyt?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä siis pysyivät kertakokeilulla hienosti kasassa ja eivät imeneet rasvaa. Lopputulos oli tosi munkkimainen. Liekö idea tuossa voin ja veden keittämisessä sekä kookosjauhojen lisäämisessä kuumaan nesteeseen. Viime vuonna kokeilin tehdä mantelijauhoista enemmän munkkitaikina tyyliin ja "munkit" imivät hirveästi rasvaa, lähes paloivat päältä ja jäivät raaoiksi sisältä.

      Poista
  3. hitsit ku näyttää herkullisilta, nam :)

    VastaaPoista
  4. Uuuu....olen hulluna munkkeihin :D Täällä jo kuola valuu näitä katsoessa....

    VastaaPoista
  5. Mitä öljyä olette käyttäneet? Kookos?

    VastaaPoista
  6. Kiitos reseptistä, testiin menee ��
    Minuakin kiinnostaa, mitä öljyä olette käyttäneet?

    VastaaPoista
  7. Ihan perus rypsi tai rapsi. Käytän rasvakeitintä ja se on aika iso niin öljyä pitää mun keittimessa olla minimi 3 litraa.

    VastaaPoista
  8. Nyt on löysä taikina "turpoamassa" eikä karppisokerin lisäämisestä lukenut ohjeissa mitään... mihinköhän väliin se kuuluu lisätä???

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinne munien jälkeen. Unohdinkin sen ohjeesta. Nyt korjattu. Lisäile vähän jauhoja niin kauan että saat muotoiltua taikinasta pötköjä :)

      Poista
    2. Siihen väliin taisin laittaa sokerin kun tajusin taikinan olevan löysää ja piti suurennuslasilla lukea ohje läpi...;) ja lisättiin vähintään desi kookosjauhoja mutta eipä niistä mitään saanut muotoiltua. :( en tiedä mikä meni vikaan mutta kolme munkkia saatiin aikaiseksi ja loput hajos... ja ne kolme olivat aika raakoja sisältä. Harmittaa hirveesti kun kerrankin oli terveellisempi vaihtoehto munkille mutta taidot ei vaan riitä. Nyyh...

      Poista
  9. Mulla hajos kaikki. Ei onnistunut tällä jauhopeukalolla ��

    VastaaPoista
  10. Eikö näihin tule mitään kohottajaa?

    VastaaPoista
  11. Eikö näihin tule mitään kohottajaa?

    VastaaPoista
  12. Kiitos ohjeesta, tuli testattua ja hyviä tuli :)

    VastaaPoista
  13. Kiitos reseptistä! Onnistui, ei ole niin makeita kuin tavalliset munkit, mutta ei tarviikkaan. Laitoin psylliumia 3tl :)

    VastaaPoista
  14. Kiitos kivasta reseptistä!! Olin jo masentumassa "munkittomasta" vapusta.. Sitten löysin tän ohjeen.. Tosin vaihdoin kookosjauhot riisijauhoihin.. Hyvin pysy kasassa ja on ne vaan hyviä!! Kiitos!! �� Vappu pelastettu!!

    VastaaPoista
  15. Kokeilin, mutta kaikki ei mennyt kuin Strömsössä 😀. 2dl jauhoja sai aikaan vellin, jauhoja meni lopulta niin 4dl. Silti taikina oli löysä ja pursottelin pötkylöitä öljyyn. Kokeilin eri paksuisia... ohuet oli rapeita ilman pehmeää sisusta ja paksummat oli turhan taikinaisia sisältä. No, maku oli hyvä 😀

    VastaaPoista
  16. Kiitos kun sain teiltä hyvän sämpyläreseptin ja hyviä tulivat!

    VastaaPoista
  17. Kokeilin tätä reseptiä, taikina oli löysää vaikka laitoin 3,5 dl kookosjauhoja. En kokeillut edes paistaa rasvassa. Lusikoin taikinan muffinssi vuokiin, paistoin 15 min 200 asteessa. Maku on hyvä ja näitähän voi hieman koristella 😀

    VastaaPoista