Lumoudu kanagumbosta

sunnuntai 21. helmikuuta 2016



Gumbo lienee alkuperältään afrikkalainen ruoka joka orjien mukana rantautui syvään etelään.
Gumbosta tulee hieman mieleen jambalaya, joka ainakin suomalaisille on varmasti tutumpi. 

Äkkiseltään kun katsot reseptin aineksia, niin älä ahdistu. Vaikka aineksia näyttää olevan suht paljon, niin ei gumbon valmistus ole oikeastaan peri suomalaista makkarakeittoa vaikeampaa.

Alkuperäiseen gumboon tehdään rasvasuuruste eli roux ja käytetään tietenkin okraa. Skippasin molemmat omasta versiostani ja suurustin gumbon kasviksilla lisäämällä osan heti kypsennyksen alkuvaiheessa jolloin ne soseutuvat ja osan vasta myöhemmin suutuntuman saamiseksi. Koska pidän värikkästä ruuasta, lisäsin vihreän paprikan lisäksi myös punaista ja keltaista.
Kiiltoa ja makua antaa vielä lopuksi lisätty voi.
Kaikille sellerin vihaajille tiedoksi, että tässä ruuassa selleri ei maistu selleriltä, vaan antaa ruokaan ihan omanlaisensa ihanan aromin. Toisaalta mitäpä sen enempää selittämään... jos inhoat selleriä niin jätä se pois.

Gumbo syödään syvältä lautaselta tai kulhosta. Kulhon pohjalle laitetaan vain muutama lusikallinen riisiä ja reilusti gumboa päälle. Unohda haarukka ja veitsi. Gumbo syödään lusikalla ja mahdollisimman isolla sellaisella.


Kanagumbo noin 6. lle


Tarvitset:
  • n. 500g Broilerin fileetä esim. sisäfilee
  • n. 200g chorizo-makkaraa tai salamia ohueksi siivutettuna
  • 1 paketti (170g) pekonia
  • 1 iso sipuli silputtuna
  • 6 valkosipulinkynttä murskattuna
  • 2 lehtisellerin vartta ohueksi siivutettuna
  • 1 vihreä paprika
  • 1 punainen paprika
  • 1 keltainen paprika
  • 2 pitkää punaista chiliä
  • n. 500g bataattia tai lanttua sormenpään kokoisina kuutioina
  • 1 kanafondi tai liemikuutio
  • n. 6 dl vettä
  • ½ - 1 tl cayennepippuria
  • 1 tl savupaprikajauhetta
  • ½ - 1 tl mustapippuria rouhittuna
  • 2 tl kuivattua timjamia
  • 2 rkl tuoretta persiljaa silputtuna
  • 1 rkl kookossokeria tai tummaa ruokosokeria
  • n. 20g voita
  • oliiviöljyä paistamiseen


Pilko broilerit sopivan kokoisiksi suupaloiksi. (Itse käytin sisäfileetä ja pilkoin kolmeen osaan)
Ruskista broilerit tilkassa oliiviöljyä isossa padassa tai kasarissa.
Pilko pekonit pieneksi ja lisää pannulle broilerin kanssa paahtumaan.
Lisää sipuli, valkosipuli, chorizo ja ruskistele vielä hetki.
Lisää puolet bataateista tai lantuista ja anna niillekin hieman väriä.
Lisää kanaliemi, vesi ja mausteet paitsi sokeri ja persilja.
Hauduta niin kauan, että bataatti tai lanttu on lähes kypsää.
Lisää loput bataatista, sellerisiivut ja paprikat noin puolen peukalon kokoisina paloina. Jos käytit lanttua niin lisää paprikat vähän myöhemmin.
Lisää tarvittaessa vettä.
Kun loput bataatit tai lantut ovat kypsyneet lisää sokeri, persilja ja voi.
Tarkista maku. Suolaa tuskin tarvitsee lisätä.

Tarjoile riisin kera.  

Vähähiilihydraattiset käyttävät kukkakaali”riisiä” tai proteiini risonia

viinivinkkivinkki:


Mausteisen cumbon kaveriksi sopii mainiosti Kalifornialainen mukavan mausteinen ja mehevä
The Big Top Zinfandel. 

Rypäle: Zinfandel

Alkon määritelmä:
Keskitäyteläinen, keskitanniininen, kirsikkahilloinen, boysenmarjainen, mausteinen, hennon mokkainen
Hinta Alkossa noin 13€. (litran pullo)

Muuta huomioinarvoista: Big Top on saatavilla muovipullossa, joka ainakin näin meille veneilijöille ja kesäpaikka saaressa ihmisille on varsin ilahduttavaa.









Kuvan pata ja lusikat kirpputorilta. Servetit Tammer-Tukku, Ambiete

15 kommenttia

  1. Hyvältä näyttää :)

    VastaaPoista
  2. Kiva ja hyvä idea suurustaa kasviksilla. Uskomattoman herkullisen näköinen annos sai miettimään, että miksi ei tulekaan tehtyä tätä herkkua useammin, kuin kerran parissa vuodessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Varsinkin bataatti soseutuu niin nopsaan ettei tuo tosiaan mielestäni jauhosuurustetta kaipaa. Meillä kätevä isäntä ihastui gumboon niin paljon, että veikkaan tämän olevan melko usein toiveruokalistalla :)

      Poista
  3. Onpa herkullisen kuuloista. Ja näyttää niin houkuttelevalta. Kanareseptejä etsiskelen ja tämä on mainio. Sopii niin hyvin vierasruuaksikin.
    Kiitos Tinsku!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva. Gumboa voi tehdä myös katkaravuista ja oikeastaan mistä hyvänsä :) Ole hyvä ja kiitokset itsellesi <3

      Poista
  4. Ai kun on hyvännäköinen ja niin helmikuun loppuun sopiva lämmittävä ruoka! Kanan ja salamin yhdistelmä, vähän liian hyvää : )

    VastaaPoista
  5. Kanan ja salamin liitto on pettämätön ja mausteinen ruoka toimii hienosti pakkaspäivänä :)

    VastaaPoista
  6. Eikä vitsit! Tämä on ihan pakko testata. Mä luulen, että täälläkin mies ihastuu tähän ikihyviksi! Kiitos ohjeesta :)

    VastaaPoista
  7. Köksän opettajana kiinnostuin ohjeestasi.Käytin kotimaista lanttua mutta muuten ohjeen mukaan. Maut olivat täysin kohdillaan!

    VastaaPoista
  8. Tästä tuli ehkä parasta ruokaa, mitä olen tänä vuonna tehnyt. Nam. Chilit tuli pilkottua, minkä johdosta oli ehkä hiukan turhan tulista, mutta oikeastaan tulisuuskin meni aika nappiin :)

    VastaaPoista
  9. Tästä tuli meidän perheen suosikki kertaheitolla! Sopii niin arkeen kuin hieman paremmaksikin tarjottavaksi. Ensimmäisellä kerralla tulisuus oli niin tiukkaa, että hiki helmeili miehen otsalla�� Mutta olimme silti myytyjä! Kiitos muutenkin ihanista resepteistä, viljatonta ruokavaliota noudattavana arvostan helposti toteutettavia ja selkeitä ruokia. ����



    VastaaPoista