Silmänruoka on puoli ruokaa. Tuunaa maistuva punasipulikukka lisukkeeksi


Silmänruoka on puoli ruokaa. Kaunis esillepano ja värikkyys herätävävät ruokahalun.
Vaikka ruoka olisi kuinka hyvää, mutta kun hieman näkee vaivaa esillepanossa, niin mielikuva on sen olleen kaksinverroin parempaa. Toisaalta, aina ei esillepanon eteen tarvitse tehdä edes paljon töitä.
Kaunis ja herkullinen punasipulikukka syntyy helposti ja kädenkäänteessä.

Punasipulikukat


  • 1 pienehkö punasipuli per syöjä
  • loraus oliiviöljyä
  • mustapippuria ja suolaa myllystä
  • (juoksevaa hunajaa)


Kuori punasipuli.
Tasoita sipulin kantaa veitsellä niin että se pysyy nätisti pystyssä.
Leikkaa sipulia ensin neljään osaan, niin että kanta jää ehjäksi ja sipuli pysyy yhtenä kappaleena. Leikkaa taas edellisten viiltojen välistä vielä neljään osaan niin, että saat kaiken kaikkiaan 8 terälehteä.
Raottele sipulia varonasti ja valuta sipulin sisään hieman oliiviöljyä.
Rouhi päälle mustapippuria ja suolaa myllystä.
Paista uunissa 180*C noin 15 min tai niin kauan että sipulin on pehmeähkö ja kypsä.
Levitä terälehtiä kauniisti raolleen.
Rouhaise vielä vähän mustapippuria ja valuta kukan päälle hieman juoksevaa hunajaa.
Tarjoile koristeellisena lisukkeena.

Vinkki: Punasipulikukat valmistuvat kätevästi myös grillissä.
PRINT RECIPE

15 kommenttia

  1. Voiko ruoka olla liian kaunista syötäväksi? Välillä annokset ovat niin hienoja, että ei tiedä raaskiiko niitä edes syödä. Tämäkin sipulikukka on aivan ihastuttava.
    Mukavaa sunnuntai-iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ne ääntä kohti meni :) Kiitokset ja huomenna on taasen maanantai .... saako sanoa yök! ?? :D

      Poista
  2. Loistava idea ja kauniin syötävä lopputulos. Menee varmasti kokeiluun. Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja hyvin maistui. Todella helppoja tehdä vaikka isommallekkin porukalle.

      Poista
  3. Onpahan nätti! <3 Mukavaa iltaa Tinsku <3

    VastaaPoista
  4. On kylla tosi kaunis ja herkullinen lisuke. Tätä tarvii kokeilla. Kiitos ideasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jossain netissä ulkomaisella sivulla törmäsin vastaavaan ja siitä se ajatus sitten lähti samalla kun tein uunijuureksia

      Poista
  5. Kun punasipulin kuva latautui hiljakseen tälle padille se näytti aivan liljalta! :)) Ajattelin että mitä helkkaria :)) Onpa se hieno, vieraille ensi kerralla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta, liljaltahan se näyttääkin. Meinasin ensin laittaa punasipuliruusu, mutta ei näyttänyt ruusulta joten nimesin vaan kukka. Katsojan silmissä :) <3

      Poista
  6. Aivan loistava idea! Itse tykkään kyllä välillä hifistellä ja panostaa myös ruuan ulkonäköön. Useasti sitä vaan tulee nopeaan lätkästyä sapuska lautaselle sen kummosemmin miettimättä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No erityistilanteissa ja blogiin päätyvä stailataan tottakai. Kyllä sitä meikäläinenkin vetäisee usein lounaan suoraan tonnikalapurkista :D

      Poista
  7. Kyllä sitä pitää silmänruokaakin olla olemassa. Kun kuvataan niin paljon, niin kyllähän se on niin, että kuvausta varten pitää vähän panostaakin.

    VastaaPoista
  8. Ihan mahtava idea ja helppokin vielä!

    VastaaPoista
  9. Nyt on piirakka tehty. Antaa hetken levätä ja sitten syödään. Tuoksu on huumaava.

    VastaaPoista

© Tinskun keittiössä ja Tyynen kaaMaira Gall