Makkarasroganoff helppoa, halpaa arkiruokaa ja mullistavat kevytperunat

keskiviikko 18. marraskuuta 2015


Olen kuullut kevytperunoista, mutta en ollut nähnyt niitä vielä kaupoissa. Tänään tuo pussi sitten vihdoin osui silmiini, ja ajattelin, että näitähän pitää nyt kuitenkin kokeilla vaikka itse perunaa välttelenkin.

Mikä tekee tästä perunasta sitten "kevyt"perunan?

Ruokakesko on tuonut kauppoihin Pirkka-tuotemerkkinsä alle kevytperunat. Nämä light-potut sisältävät Ruokakeskon mukaan 30 prosenttia vähemmän hiilihydraatteja ja energiaa tavallisiin perunoihin verrattuna. Näin ollen ne ovatkin "keventäjien ja karppaajien uusi unelmatuote".

Vai niin? Hiilarimäärä perunoissa on noin 11g/100g, joten pesunkestävä karppi kyllä näitä vielä kavahtaa. Hiilihydraattitietoiseen ja hyväkarppaukseen saattavat jollain lailla, silloin tällöin, vielä istuakkin. Kukin itse päättää.
Minä taidan vastedeskin keitellä kukkakaalejani :) Täysi kymppi silti Keskolle tuotekehittelystä. Hieno idea ja usea voikin näistä olla suorastaan riemuissaan.

No miltä ne sitten maistuivat? Ihan tavan perunalle. Olisin ehkä kuvitellut niiden olevan enemmän uuden perunan oloisia, mutta kuten kuvasta näkee, on väri ja rakenne enemmän "talviperunaa"
Tässä tämän blogin ensimmäinen ja ehkäpä viimeinen raportti perunoista. Kiitos ja anteeksi :)

Makkarasroganoff 4.lle


  • 500g makkaraa
  • iso sipuli silputtuna
  • pieni purkki tomaattipyrettä
  • 1 rkl sinappia
  • 2 valkosipulinkynttä murskattuna
  • 3 dl vettä
  • 1 lihaliemi kuutio tai fondi
  • 1 isohko maustekurkku tai hapankurkku
  • 1 dl maustekurkkulientä tai 1 rkl vaaleaa viinietikkaa ja vajaa desi vettä
  • 2 dl kermaa tai purkki smetanaa
  • 0.5 tl rouhittua mustapippuria


  • oliiviöljyä tai voita ruskistamiseen
  • suurustetta (esim. tumma maizena)


  • persiljaa


Kuori ja kuutioi makkara. Ruskista makkarapaloja hetki ja lisää joukkoon sipulit ja kuullota niitä vielä hetki.
lisää vesi, liemikuutio, kurkkuliemi, tomaattipyre, sinappi ja mustapippuri. Anna kiehua hiljalleen noin 10 min.
lisää kerma ja kurkkukuutiot. Hauduta vielä viitisen minuuttia. Suurusta tarvittaessa. Silppua valmiin makkarasroganoffin päälle persiljasilppua.




1 kommentti

  1. Minäkin tutustuin kevytperunaan ja ihan ok tuttavuus oli. Tein niistä muuten muusiakin ja ei jäänyt syömättä hirvipadan kanssa. Minulle sopii myös vähähiilihydraattinen ruokavalio, joten kyllä aion kevytpottua käyttää jatkossakin!

    VastaaPoista