Ehdolla vuoden inspiroivinpana ruokablogina

lauantai 10. lokakuuta 2015


Takana on taas järjettömän kiireinen työviikko. Eikä se, että jään viikon lomalle kyllä ainakaan asiaa yhtään helpottanut. Päin vastoin. Mutta nyt alkoi loma ja on aikaa taas vähän hengähtää.

Vaikka monet suuntaavat syyslomaviikolla nauttimaan auringosta johonkin lämpimään, niin minä ajattelin nauttia syksyisestä säästä ihan täällä koti Suomessa.
Jospa ehtisin nyt metsään katsomaan löytäisinkö suppilovahveroita ja puolukoita. Saaressa pitää päästä käymään ja tämä käynti onkin sitten minun osaltani tämän vuoden viimeinen. Haikein mielin hyvästelen ihanan Jettesaaren taas talveksi.
Noh luonnollisesti olen myös ajatellut osan lomapäivistäni käyttää siivoamiseen ja muutenkin nurkkien putsaamiseen sisällä ja ulkona. Vaikka kasvihuoneestä on chilit ja muut talvehtivat siirretty jo sisälle, on lopullinen talvikuntoon laitto vielä tekemättä.
Ja tietenkin! Aion olla ahkerampi blogini suhteen! Ehdin kirjoittelemaan reseptejä ja kuulumisia useammin ja saan ehkäpä jotain varastoonkin pahan päivän varalle :)

Blogistani puheen ollen sain myös sähköpostiini ilahduttavan viestin, Blogini on ehdolla vuoden inspiroivinpana ruokablogina. Upeaa! Ehdokkuuteni olette mahdollistaneet Te ahkerat lukijani. Kiitän teitä nöyrästi. Olette aivan mahtavia!

Nyt kuitenkin tarvitsen vielä vähän apuanne. Lukijoilla on mahdollisuus äänestää suosikki blogiaan ja näin ollen vaikuttaa myös toimituksen päätökseen. Voittaja selviää Blog Awards -gaalassa 31.10

Jos haluat auttaa minua tavoittelemaan voittoa voit äänestää minua tästä linkistä http://goo.gl/hXmeo8

Tai klikkaamalla sivun lopussa olevasta bannerista. Olen kiitollinen jokaisesta äänestä <3

Äänestäjillekin on kivaa tiedossa!
Kaikkien äänestäneiden kesken arvotaan 5 kpl kahden hengen lippupaketteja Indiedays Blog Awards -gaalaan 31.10. sekä 3 kpl 50 euron arvoisia tavaratalolahjakortteja.

Onnea arvontaan ja ihanaa syksyä toivottaa:

Tinskun keittiön Tiina




4 kommenttia

  1. Ääni annettu. 40+ blogit on kivasti edustettuina eri kategorioissa.
    Mukavaa lauantaita!

    VastaaPoista
  2. Täälläkin ollaan ehdolla, mutta Lifie-sarjassa!

    VastaaPoista
  3. Kiitos Outi. Niinpähän on. Hienoa että me yli nelikymppisetkin ollaan kuule vielä kova luu blogimaailmassa :)

    VastaaPoista