Itsetehty kotijuusto - perinneruoasta gourmeeksi

lauantai 18. marraskuuta 2017

Piimäjuusto vai munajuusto? Vaiko sittenkin ihan vaan kotijuusto?

Kukin kutsuu parhaaksi näkemällään nimellä, mutta se on varma, että kyseessä on erittäin rakas perinneherkku hieman erilaisin variaatioin, joka on kuulunut kautta aikojen suomalaiseen pitopöytään.

Kotijuustoa voi syödä esim. tuorejuustona leivän päällä, karjalanpaistin kyytipoikana, keiton lisukkeena, mutta ehkäpä parasta se on kuitenkin (ainakin minun mielestäni) paistettuna ja tarjoiltuna lämpimänä jälkiruoaksi hillon tai marjojen kera.


Itsetehty kotijuusto


Tarvitset:
  • 3 l täysmaitoa (laktoositon käy myös hyvin, mutta ei UTH)
  • 1 l huoneenlämpöistä kirnupiimää/talouspiimää (AB yms. piimät mihin on lisätty maitohappobakteereja eivät kuulemma juokseta maitoa)
  • 3 huoneenlämpöistä kananmunaa
  • 1 tl suolaa

Nosta piimä huoneenlämpöön muutamaa tuntia aiemmin. (voi olla, vaikka yön yli) Huoneenlämpöinen piimä juoksettaa maidon paremmin. Tee näin myös kananmunille, jos säilytät niitä jääkaapissa.
Kuumenna maito kiehumispisteeseen ja nosta pois levyltä.
Vatkaa kananmunat piimään ja sekoita seos varovasti kuuman maidon joukkoon.
Kuumenna seosta vielä hetki, mutta älä kiehauta.
Peitä kattila kannella ja jätä tekeytymään 30 -45 minuutiksi. Älä enää sekoita.
Kerää erottunut juustomassa reikäkauhalla siivilään ja siivilöi vielä hera, että saat kaiken juustomassan talteen.
Kaada juustomassa kulhoon ja sekoita siihen suola.
Vuoraa siivilä tai juustomuotti harsokankaalla ja kaada juustomassa muottiin/siivilään.
Laita päälle kevyt paino ja anna valua kylmässä seuraavaan päivään.

Vinkki: Jos tarjoilet juuston suolaisena palana, voit maustaa juustomassan esim. valkosipulilla ja yrteillä.

Älä heitä ylijäävää heraa pois vaan käytä se esim. sämpylä- tai leipätaikinaan. Heran voi myös pakastaa myöhempää käyttöä varten.

Kun Mellunkylän Martat vierailivat Metsäkylän Marttojen luona lokakuussa, tarjoilimme kotijuustoa tuorejuustona perinteisen saaristolaisleivän päällä.

Paistettu kotijuusto


Nosta yön yli valunut juusto uunikestävään vuokaan tai pellille leivinpaperin päälle.
Voitele juusto munankeltuaisella ja paista 225*C noin 15-20 min tai niin kauan, kun juusto on saanut kauniin ruskean pinnan.

Säilyvyys:
Kotijuusto säilyy jääkaapissa tuoreeltaan noin 3 päivää. Paistettuna päivän pari kauemmin.



Gourmetversio kotijuustosta


Leikkaa parinpäivän vanhasta kotijuustosta noin 2 cm paksuisia annossiivuja. (parinpäivän siksi, että silloin juusto on jo varmasi tarpeeksi kiinteää.
Pyöräytä juustopalat ensin kananmunassa ja sitten korppujauhoissa.
Paista pannulla molemmin puolin reilussa voissa kauniin ruskeaksi.
Ripottele päälle hieman sormisuolaa tai rouhaise kevyesti merisuolamyllystä.
Tarjoile heti ja kuumina mustaherukkahillon tai -survoksen kera.

Vinkin vinkki: Korppujauhot voit korvata esim. mantelijauhoilla niin saat annoksesta gluteenittoman.

Hätätapauksessa…. paista vaan ihan sellaisenaan ja syö vaikka sormin pannulta.


Lupsakkaa viikonloppua joka iikalle <3

//tiina 





13 kommenttia

  1. Oi OI, ihan mielettömän hyvännäköistä!!!!! Kiitos muistutuksesta, tätä on lähiaikoina pakko tehdä, on se vaan sellaista herkkua. Ihana tuo paahteinen kuori kuin Ilves juustoa katselisi <3.

    VastaaPoista
  2. Kylläpä näyttääkin herkulliselta erityisesti tuon hillon kanssa.
    Tällainen juustohan sopisi hyvin joulupöytäänkin <3
    Ihanaa viikonloppua Tinsku!

    VastaaPoista
  3. On niiin herkullisen näköistä, että tekisi mieli heti maistaa. Juustojen tekoa en ole aiemmin edes harkinnut, mutta jospa ohjeillasi yrittäisin. Laktoositon ruokavalioni voi olla haaste, mutta kai onnistuu. Kiitos paljon ohjeesta ja mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  4. Omnomnom.....miten herkullista 😍 Kotijuusto ja hillo...nyt tuli nälkä.

    VastaaPoista
  5. piimäjuusto ja munajuusto on kyllä kaksi aivan eri juutoa !

    VastaaPoista
  6. Olen tehnyt AB-piimään yli kaksikymmentä vuotta ja toimii ihan yhtä hyvin kuin ennenvanhanen talouspiimä.

    VastaaPoista
  7. Olen vielä savustanut uunissa paistetun juuston - kuuluu meidän joulupöytään

    VastaaPoista
  8. Moron! Laitoin ihan kokeeksi pienen määrän juustoa tãmän reseptin mukaan, tuli aivan mukavan makusta, en ole aikoihin syönyt Koti juustoa, mutta nyt oli taas Kunnon piimãä myynnissã, joten laitoin juuston. Nopea kiehauttaa ja helppo, aikaa menee vain odottamiseen , mutta voi valita ajan milloin valmistaa kaikessa rauhassa. Laitoin jäãkaappiin ja astiaan siivilä alle hieman punaviiniä hienoista maalais viini tynnyri makua antamaan. Kiitos reseptistä.

    VastaaPoista
  9. Käy UHT maitokn... Paitsi suomalainen maito... Ultra Hoch temperature... sen valmistus on juuri nopea kiehauttaminen. Saa mm. Suomessa LIDL, stä ...mutta tuore maito on aina tuore maito. Aion kiehauttaa seuraavan juuston tulilla savustus pöntössä joka 2 kerroksinen joten muhii hyvin... nyt pitãã vain miettiã mausteita. Chili paprika ja Valkosipuli... inkivääriä...,Saframi...musta pippuri valkosipuli...poltettu Persilja ( cointro tai salsa) ...tillli? ... pippuriminttu jãlkkärille...jo on hommia juuston kanssa...

    Nimeni on Kaitsu, en saa laitettua nimeãni.

    Kai Jean Marc Määttä/ Propriano Corsika France/ Algarve Portugali

    VastaaPoista
  10. Kai Jean Marc Maatta19. lokakuuta 2023 klo 23.07

    Tosi hyvää. Sopii paahdetun kauraleivän ja teen kanssa...

    VastaaPoista
  11. KAI Jean Marc Maatta22. lokakuuta 2023 klo 8.05

    Vielä kiitos sulle ja muillekin...en ole syönyt sitten nuoruuden pãivien tãtã juustoa, se on ollut monta kertaa mielessã ja kaupan tuotteissa ei ole sama maku, muutenkin, kun sataa on kiva leipoa myös, koti säilyy kuivana . En tiennyt että heran voi käyttää myös leipään...laitoin kauraleivän ja VIHDOIN kohosi hurjasti n. 7-10 kertaiseksi...en vielä maistanut mutta varmastikin hyväã... kiitos... muuten lehmãn maidon suora myynti ja juominen on on suomessa kielletty sitten minun lapsuuden, Otavan hevon selän takaa salaa sitten vain, rankassa ja Portugalissa sekã Korsikalla saa yhä aitoo maitoo, koska villi eli eläimen luonnollinen alkuperä ilman keinosiemennystä ja vankeutta... Atlantin saarien maito on myös UHT maitona kuin suoraan lehmãstä, hajukin on sama. Kiitos...

    VastaaPoista
  12. KAI Jean Marc Maatta22. lokakuuta 2023 klo 8.55

    Tuli tosi hyvä kaura leipä herasta...resepti vain on moni vivahteinen...mutta juuri sellaisen leivän sain kun tykkäãn, rapea pinta ja pehmeä sisältä...aivan täysin lapsuuden kodin kauraleivãn maku ( ei maistu yhtäãn piimålle) täys kaura ryyneistä.

    VastaaPoista
  13. KAI Jean Marc Maatta23. lokakuuta 2023 klo 2.12

    Laitoin tuore maitoon mutta uskoakseni meillä on parempi UHT maito, hieman paksumpaa kun on ollut avattuna, juuri juustoon sopivaa, tulee kimmoisampi.

    Mutta hyvãä tuoremaitokin on.

    Kokeilen eri tavoilla.

    Sopii hyvin Pinaatin kanssa leivãlle (+ paahto leivãlle)

    Siirapin kanssa myòs erinomainen, paistettuna tai ilman.

    Juomaksi kãy hedelmäinen punaviini eli makea VIINI 🍷...sellaistakin on rypãle sokeria se rusinakin on.

    Luumu sopii myös...ym.

    Hyväã jatkoa, mulla on yhteys ongelmia, piraattien takia en anna liikaa tietoja ...

    Metsãnpeikko pippurinen yrtteineen Ihmisten ilmoilta

    Democratia dos temperaturas, parakalo...

    VastaaPoista