Kehnäsienikastike

sunnuntai 1. lokakuuta 2017


Kehnäsieni on loistava ruokasieni, vaikka ilmeisen vähän kerätty. Liekö syy sienen hieman seitikkimäisessä ulkonäössä vai missä.

Kehnäsieni on kuitenkin helppo tunnistaa oljenkeltaisesta lakista, jonka päällä on helmiäismäistä ”kehnää”. Ihan kuin joku olisi käynyt ripottelemassa tomusokeria sienten päälle.

Jalassa lakin alla on sormusmainen rengas ja renkaan yläpuolella vaaleita aaltomaisia kuvioita.

Sienen maku on mieto, sekä hienon pähkinäinen. Parhaimmillaan heti poimimisen jälkeen valmistettuna.

Yleisin kasvuaika on elo- syyskuu. Mutta ainakin tänä vuonna kehnäsientä tuntuu olevan metsissä vielä kohtuullisesti.

Koppa kouraan ja mars metsään siis!

Lisää tunnistusohjeita löytyy esim. Luontoportin sivuilta. 




Kehnäsienikastike



Tarvitset: 
  • n ½ l puhdistettuja ja pilkottuja kehnäsieniä
  • 1 keskikokoinen sipuli silputtuna
  • 1 pieni valkosipulinkynsi silputtuna
  • 3-4 dl kermaa
  • hieman suolaa ja mustapippuria myllystä
  • hieman yrttejä kuten timjamia, rakuunaa tai rosmariinia
  • voita paistamiseen

Tee näin:
Kääntele sienisilppua kuivalla kuumalla pannulla hetki jotta ylimääräinen neste haihtuu.
Lisää sekaan nokare voita ja sipulit.
Anna sipuleiden kuullotua ja sienten hieman ruskistua.
Lisää kerma ja keittele kasaan muutama minuutti.
Mausta pippurilla ja suolalla. Lisää maun mukaan yrttejä

Vinkki:
Kehnäsienen mietoon pähkinäiseen makuun sopivat loistavasti myös miedot itämaiset mausteet. Kokeile myös maustettuja kermoja kuten juusto- tai paahdettu sipuli.

Pekoni ja sienet ovat aina toimiva yhdistelmä. Paista pannulla pari siivua pekonia pilkottuna, kun sienistä on vesi haihtunut.
Jo pieni määrä pekonia antaa sienikastikkeelle makua ja ryhtiä.

Tunnistatko sinä kehnäsienen?



 *resepti tuotu poistuvasta blogistani tyynenkaa.com



5 kommenttia

  1. Olen oppinut kehnäsienen vasta tänä syksynä mutta onneksi olen. Hieno maku! Aika satoisa on ollut meilläpäin. Otin omaan blogiimme tunnistekuvia, tässä linkki jos sallit http://sillasipuli.blogspot.fi/2017/09/kehnasieni.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä saaressa tänä vuonna selvästi vähemmän kuin esim viimevuonna. Kuten myös kaiikia muitakin sieniä. Herkkutattejakaan ei löytynyt kuin muutama hassu. Viime vuonna molempia oli iahn vaivaksi asti :D Tottakai sallin. Käynkin heti kurkkaamassa.

      Poista
  2. Hyvä, että joku toinenkin on "löytänyt" kehnäsienet. Parikymmentä vuotta sitten älysin niiden herkullisen pähkinäisen maun. Olen huomannut, että niistä pitää tehdä ruoka pikapikaa keräämisen jälkeen. Pienet ovat parhaita ja ulkomuodoltaan söpöjö :))

    VastaaPoista
  3. Sain paljon kehnäsientä. Kannattaako kuivata tai pakastaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Molemmat varmasti hyviä tapoja. Pakakastaminen pannunkautta käytettynä ja kuivaaminen ruokien maustamiseen ja suurustamiseen. Teen monesti kuivatuista sienistä blenderissä "jauhoa" jota on sitten mukava lisäillä ruokiin makua ja rakennetta antamaan.

      Poista