Sitruunapannukakku valurautapannussa

sunnuntai 4. kesäkuuta 2017

Kylmän ja myöhäisen kevään vuoksi saarikautemme alkoi tänä vuonna tavanomaista myöhemmin. Kätevä ystävineen oli kyllä käynyt laittamassa paikkoja kuntoon ja kalastelemassa parina aikaisempana viikkona, mutta minun virallinen saarikausi alkoi vasta toukokuun viimeisenä viikonloppuna. Ilmat suosivat ja puuhaa oli paljon.

Kevään ensimmäinen jännitysmomentti on tietenkin aina:
Missä kunnossa kesäkeittiö on talven jäljiltä? Toimiiko jääkaappi ja ennen kaikkea onhan vanha retroajan Upo -merkkinen kaasu-uunini vielä toimintakuntoinen?

Onneksi talvi oli kohdellut kesäkeittiötäni hyvin. Jääkaappi (myös kaasu) lähti toimimaan yllättävän pienen kikkailun jälkeen ja ihana uunini toimi kuin unelma <3

Tuo ihana uunini saaressa on ollut kolmisen vuotta. Löysin sen vanhana, mutta yllättävän hyväkuntoisena huutokaupasta. 
Punainen Upo sai ensisilmäyksellä sydämeni jättämään pari ylimääräistä lyöntiä väliin. 
Tuo oli saatava – maksoi mitä maksoi!

Ihan kohtuulliseksi kauppahinta jäi ja mikä parasta, myyjä ja ostaja olivat molemmat tyytyväisiä.
Onnistuneiden kauppojen jälkeen uuni sitten kannettiin veneeseen matkaamaan kohti loppuelämänsä kotia, Jettesaarta.

Tätä kirjoitellessani muuten tajusin, että en nyt tähän hätään löydä yhtään kuvaa tuosta kesäkeittiöni helmestä, mutta korjaan tilanteen ja laitetaan kuvia seuraavaan saaripostaukseen.

Viikonloppu meni kuin siivillä. Laittelin pienen yrttimaani kuntoon. Siivoilin ja järjestelin pikkiriikkistä mökkiämme.

Kätevä istutteli marjapensaita. Kävimme kalassa. 
Tietenkin grillasimme ja paljukin lämmitettiin. Paljuilun jälkeen nautimme uunituoreesta sitruunapannukakusta ja luonnon rauhasta.

Voiko viikonlopulta oikeastaan enempää toivoa? <3


Sitruunapannukakku valurautapannussa
 

Tarvitset:
  • 2 dl täysmaitoa
  • 2 kananmunaa
  • 1,2 dl vehnäjauhoja tai vastaava määrä käyttämääsi gluteenitonta jauhoseosta
  • ½ sitruunan mehu ja raastettu kuori
  • 1 tl vaniljasokeria
  • ½ tl leivinjauhetta
  • 1 ½ rkl sokeria
  • 1 tl kardemummaa
  • ripaus suolaa
  • 4 rkl voita

Tee näin:
Laita uuni lämpenemään n. 220 asteeseen.
Vatkaa kanamunat kevyesti maidon joukkoon.
Yhdistä kuivat aineet keskenään ja sekoita munamaidon joukkoon.
Lisää sitruunamehu ja raastettu kuori hyvin sekoittaen.
Laita uuninkestävä paistinpannu hellalle kuumenemaan. (mielellään valurautainen 22 – 26 cm)
Kun pannu on kuuma, lisää voi ja anna sulaa.
Voitele sulalla voilla myös pannun reunat.
Kaada taikina varovasti kuumalle pannulle ja nosta välittömästi uuniin.
Paista noin 15- 20 min kunnes pannukakku noussut ja saanut kauniin ruskean värin.

Tarjoile, hillon, marjojen, kermavaahdon tai jäätelö kera.
Tästä pannarista riittää palat jälkiruoaksi neljälle. Isompaan pannarin nälkään kahdelle.

Jos mahdollista niin käytä valurautapannua. Siinä pannarista tulee ihanan rapea pohjainen ja kuorinen.
Hätätapauksessa mikä tahansa uuninkestävä pannu tai vuoka käy.

Huomaa, että itse taikinaan ei laiteta rasvaa. Kun sulatat rasvan pannun pohjalle, se nousee myös taikinan päälle ja kuoresta tulee todella herkullinen.


Ihanaa ja toivottavasti lämmintä kesäkuuta <3

//tiina

6 kommenttia

  1. Näinköhän se kesä vihdoinkin saapuu. Tuota pannaria on kyll pakko kokeilla. Hyvin näyttää mustikkakin selvinneen. Nyt vaan vettä taivaalta sopivasti, niin saadaan hyvä mustikkasato.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän sitä ensiviikolla taas tule. Tänä viikonloppuna jäikin saareilut saareilematta. 13 m luoteistuulta tekee rantautumisen sen verran haastavaksi, ettei ihan kahdelleen viitsitty lähteä yrittämään.

      Poista
  2. Äiti aina kiroaa meidän mökin kaasulla toimivaa jääkaappia. Joka toinen kesä se käynnistyy kerrasta ja joka toinen, pitää pyytää korjaaja avuksi :)
    Valuurautapannulla tulee ihan paras pannari. Mummini aina teki kolme pannullista pannari, kaasu-uunissa, kahvileiväksi!
    Ihanaa sunnuntai-iltaa Tinsku <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän jääkaapin kanssa on välillä kikkailua, mutta onneksi on aina loppuviimeksi lähtenyt toimimaan. Valurautapannu on kyllä ihan proo. Mukavaa alkavaa viikkoa teille koko perheelle ja kivaa kesälomaa <3

      Poista
  3. Ekassa lauseessa piti hieraista silmiä....luin että tämä sairautemme alkoi tän vuonna. Ihanan näköinen pannari ja jos on sitruunapullan veroinen niin varmasti maistuisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh! Hieraisin silmiäni ja kävin heti tarkistamassa asian! :D Joskus sitä kirjoittelee mitä sattuu ja vielä kun sitä tuppaa sokeutumaan omalle tekstilleen, mutta ei onneksi tällä kertaa :D Noh, onhan saareilukin omanlaisensa "sairaus" tavallaan :D.
      Sitruunapullaa ei kyllä voita mikään, mutta pannarina tämä on lähes vertaansa vailla.

      Poista