Nopea Teriyaki- härkäwokki

sunnuntai 23. huhtikuuta 2017


Arki alkoi taas ja työpäivän jälkeiset tunnit illassa ovat sanamukaisesti hieman kortilla. Syödäkin pitää joka tarkoittaa ruoanlaittoa, joten todella nopeat ruoat ovat tervetulleita.
Wokit ovat nopeita, edullisia ja maistuvia.
Tätä wokin valmistusta nopeutti entisestään pakastevihannekset. Käytän niitä tai tuoreita wokvihanneksia yleensä aina – Ihan hävikinkin minimoimiseksi.
Wokin Teriyakikastikkeen tein itse. Tuo valmistuu ihan käden käänteessä.



Teriyaki- härkäwokki 4. lle


Tarvitset:
  • 400 – 600 g naudan maustamattomia ohueksi leikattuja paisti- tai fileesuikaleita
  • noin 800 g wokkivihanneksia
  • 1 rkl seesaminsiemeniä (käytin Sallisen)
  • loraus öljyä (käytin punaista palmuöljyä)
  • (kevätsipulia tai ruohosipulia viimeistelyyn)


Teriyakikastike
  • 1 dl teriyakikastiketta (tarkista tarvittaessa gluteenittomuus. Käytin kikkoman)
  • 1 dl vettä
  • 2 tl tummaa sokeria
  • 1 tl hunajaa
  • 3 valkosipulinkynttä murskattuna
  • ½ tl mustapippuria rouhittuna
  • maun mukaan pilkottua chiliä tuoreena tai jauheena (käytin ½ tl Sallisen Hot Chilijauhetta)
  • 2 tl jauhettua inkivääriä
  • 1 rkl öljyä (käytin punaista palmuöljyä. Ravinnerikas öljy joka kestää hyvin kuumaa ja antaa kivaa väriä)
  • 1 tl maissijauhoa

Tee näin:

Tee ensin kastike.
Sekoita kaikki kastikkeen aineet paitsi maissijauho kattilassa ja keittele parisen minuuttia.
Sekoita maissijauho tilkkaan vettä ja lisää nauhana kastikkeen joukkoon koko ajan sekoittaen.
Nosta pois liedeltä odottamaan.

Wokkaa kasviksia muutamaminuutti parissa erässä kuumalla pannulla lorauksessa öljyä.
Siirrä sivuun odottamaan.
Wokkaa lihasuikaleet parissa erässä kuumalla pannulla lorauksessa öljyä ja siirrä sivuun odottamaan.
Laita kaikki lihat ja kasvikset takaisin kuumalle pannulle ja kaada kastike joukkoon.
Kuumenna koko ajan sekoitellen.
Viimeistele seesaminsiemenillä ja silputulla kevät- tai ruohosipulilla.
Tarjoile sellaisenaan tai esim. riisin tai nuudeleiden kera.

Vinkki: Voit paahtaa seesaminsiemeniä hetken kuumalla pannulla, niin ne saavat kivaa paahteista makua.

Juomavinkki: 
Wokin- ja myös sushin kanssa toimii aina kevyt ja hieman yrttinen Singha olut.
(Tämä ei ole gluteeniton.)
















1 kommentti

  1. Itselleni puolivalmisteet on arjen pelastus, mutta niissäkin valtsen aina laadukkaamman. Nykyään ei tarvitse tyytyä edes pakasteisiin. Herkullinen repsu!

    VastaaPoista