Punaviinisuola ja Syötäviä Vietäviä

sunnuntai 9. lokakuuta 2016


Syötäviä vietäviä. Lahjoja keittiöstä

Itsetehdyssä lahjassa on ajatusta - ja se maistuu hyvältä!

”Syntymäpäivät, häät, illanistujaiset, tupaantuliaiset. Ruoka sopii lahjaksi tilanteeseen kuin tilanteeseen – Sillä voi onnitella, lohduttaa, ottaa osaa ja ilahduttaa. Itsetehty ruokalahja on persoonallinen ja aina tervetullut”

Syötäviä Vietäviä on Jotain Maukasta –blogista tutun Mari Moilasen kolmas teos. Kirja innostaa ruokalahjojen tekemiseen. Mukana on suussa sulavia leivottavia herkkuja suolaisesta makeaan. Makeisia, hilloja ja mausteita.

Mari antaa vinkkejä myös kauniiseen pakkaamiseen ja lahjakokonaisuuksien suunnitteluun.

Syötaviä Vietäviä –kirja on täynnä toinen toistaan ihanampia Marimaisen taidokkaita ja herkullisia kuvia. 


Vietin leppoisan illan sohvan nurkassa rentoutuen ja yritin päättää mitä kirjan reseptiä testaisin ensimmäisenä. Vaikean valinnan jälkeen ykköseksi päätyi Punaviinisuola kohdasta mausteiset vietävät.

Punaviinisuola

 Tarvitset:
  • 3 dl punaviiniä
  • 6 dl karkeaa merisuolaa

Keitä punaviiniä kunnes sitä on jäljellä 3 ruokalusikallista.
Sekoita merisuola punaviiniin ja levitä punainen suola pellille ohueksi kerrokseksi.
Anna kuivua yön yli.


Pakkasin suolan pieniin lasipurkkeihin. Osan säästän itselläni mehevien pihvien maustamiseen ja osan annan syötävinä vietävinä ystävilleni <3








Vietkö sinä ruokalahjoja ystävillesi? Entä ilahtuisitko niistä itse?

*Kirja saatu arvostelukappaleena

12 kommenttia

  1. Vien usein syötäviä lahjoja, yleensä kyllä jotain kahvileipää. Kiva idea tuo suola.
    Ihanaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruokalahjat on parhautta. Ihanaa sunnuntaita sinne teille myös <3

      Poista
  2. Hei,
    Minkälainen säilyvyys tällä on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Veikkaan, että kestää ydinlaskeumankin. Ei tässä ole oikein mitään pilaantuvaa joten varmasti valolta ja kosteudelta suojattuna jopa vuosia :)

      Poista
  3. Tämä on kyllä upean väristä. Pitää jossainvaiheessa ehdottomasti keitellä ja valmistaa.

    VastaaPoista
  4. Nämä ovat kivoja pikkuviemisiä joulun alla kummeille ja tutuille :) http://valkoinenhaave.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  5. Aivan loistava idea! Sain tästä tosi hyvän vinkin taas joulua ajatellen :)

    VastaaPoista
  6. Ihana tuo punaviinisuola! Onko käyttövinkkejä sille, että voisi vaikka kirjoittaa vihjeenä mukaan.

    VastaaPoista