ARVONTA vapaaliput Viini ja Ruoka 2016 -tapahtumaan ja Viinistä viiniin 2017 -kirja

lauantai 15. lokakuuta 2016

Ryhmä viinistä ja ruoasta kiinnostuneita bloggareita kokoontui maistelemaan ennakkopaloja 27.10.2016 alkavasta Viini ja Ruoka 2016 –tapahtumasta Viini-lehden ja Helsingin Messukeskuksen kutsumina. Paikaksi oli valittu juuri avattu BasBas Staff Wine Bar Helsingin Tehtaankadulla.
BasBas on ollut ehdottomalla käyntilistallani jo heti avajaisista lähtien, mutta en ole saanut aikataulujani sovitettua piipahtamiseen.  Olinkin siis hyvin iloinen tästä nerokkaasta paikkavalinnasta.
BasBas Staff Wine Bar oli juuri sitä mitä kuvittelinkin. Viihtyisällä ja tyyliinsä sopivalla tavalla pelkistetty kellariravintola.  Ravintolan viinilista on huikea ja henkilökunta todella ammattitaitoista. Viinien lisäksi ravintolassa voit maistella herkullisia pikkupurtavia. Suosittelen lämpimästi.





Suomen suurin ruokatapahtuma Viini ja Ruoka järjestetään Messukeskuksessa Helsingissä 27.-30.10


Tapahtuma on uudistunut monella tapaa: ilta-aukioloaikoja on pidennetty, tapahtuman nimi lyhennetty tehokkaampaan muotoon ja ruoka- ja viinialueiden raja-aidat on poistettu. Koko tapahtuma on yhtä anniskelualuetta, joten voit luontevasti maistella viinejä ja herkullisia ruoka-annoksia samanaikaisesti.
Viinit ja ruoka-annokset maksetaan erikseen ostettavilla maistelulipukkeilla.
Huom. alaikäiset pääsevät messuille vain huoltajan seurassa.

Ruokarekkoja, vegeherkkuja ja viinejä ympäri maailman


Maisteltavana on lähes 60 erilaista annosta kymmenestä eri ruokarekasta. Mukana ovat Kimchi Wagon, Fat Tomato, Thai Papaya, Il Carro, Fisu&Ranet, Käpylän Majakka, Levant, Mielensäpahoittajan ruokarekka, Alexsanders ja Street Gastro. Ensimmäistä kertaa tapahtumassa on raakaruokaan erikoistunut vegezone.
Viinejä tapahtumassa on tänä vuonna huikeat 600!
Ruoka-annosten lisäksi tapahtumasta voi ostaa herkkuja kotiin, pieniä kodinkoneita, astioita ja kattaustarvikkeita sekä muita keittiötarvikkeita.

Viinitastingit


Ruoka ja Viini tapahtumassa on tänäkin vuonna mielenkiintoisia viinitastingeja.
Viinitastingeissa maistellaan Vuoden viinit -kilpailun finalisteja, kuohuviinejä, reilun kaupan viinejä, tutustutaan lasin vaikutukseen viininmaistamisessa sekä perehdytään eri alueiden tuottamiin laatuviineihin: Mendoza, Saksan valkoviinit, Californian alueen viinit sekä espanjalaiset Ruedan, Ribeira del Dueron ja Toron alueen viinit. Paikan tastingeihin voi varata nettisivujen kautta www.viiniruoka.fi.

Kirjailijoita ja kakunkoristelua


Uutuuskeittokirjojen kirjoittajat kertovat kirjoistaan ja kokkaavat yhdessä Teresa Välimäen kanssa Epoq-näytöskeittiössä. Sunnuntaina tapahtumassa kilpaillaan Kakunkoristelun SM-kilpailu, jossa finaaliin päässeet kuusi kotileipuria koristelevat kilpailuteoksensa yleisön ja tuomarin katseiden edessä. Kriteereinä kilpailussa on koristelun monipuolisuus ja kakun herkullisuus. Tuomariston puheenjohtajana toimii keittiömestari Kari Aihinen.
Ruoka ja Viini tapahtuman kanssa samaan aikaa Messukeskuksessa järjestetään Kirjamessut joihin pääset samalla lipulla.

Aukioloajat ja liput


Viini ja Ruoka -tapahtuma, sekä Kirjamessut ovat avoinna to 27.10. klo 12–20 pe 28.10. ja la 29.10 klo 10–20, su 30.10. klo 10–18.
Viini ja Ruoka -tapahtuman ikäraja on 18 vuotta, alle 18-vuotiaat pääsevät tapahtumaan huoltajan seurassa.
Pääsyliput Messukeskuksen ovelta tai Messukeskuksen verkkokaupasta, ruoka- ja viinimaistelulipukkeet tapahtuma-alueelta.

Tarkemman messuohjelman ja tärpit löydät sivustolta http://viiniruoka.fi/
Viiniruoka.fi sivustolta löydät myös kaikki messujen viinit kuvina ja voit merkata sinne suosikkisi, jotta löydät ne sitten maistettaviksi messupäivinä helposti.

Viini ja Ruoka -tapahtuman järjestävät Viinilehti Oy ja Messukeskus. http://viiniruoka.fi/
#viiniruoka #viiniruoka2016 | @viinijaruoka |

Arvonnan säännöt


Arvon siis kahden hengen pääsylippupaketin Viini ja Ruoka 2016 –tapahtumaan, sekä uunituoreen Viinistä Viiniin 2017 –kirjan. Samoilla lipuilla pääsee myös Messukeskuksessa samaan aikaan järjestettäville Kirjamessuille.
Olet arvonnassa mukana kun jätät blogin kommenttikenttään viestin ja sähköpostiosoitteesi.
Sähköpostiosoitetta käytetään ainoastaan voittajan tavoittamiseen.
Voittaja julkistetaan 23.10 Tinskun keittiön Fb-sivuilla ja lisäksi voittajaan otetaan henkilökohtaisesti yhteyttä. Kaikki viimeistään 23.10.16 klo: 18.00 mennessä jätetyt kommentit ovat arvonnassa 
mukana.
Herkullista syksyä ja onnea arvontaan.

Ps. Itse tutustun Viini ja Ruoka –tapahtuman antiin näillänäkymin perjantaina ja lauantaina joten jos tunnistat minut niin tule rohkeasti sanomaan moi. Nähdään Messukeskuksessa!





80 kommenttia

  1. Osallistun arvontaan, messuille olisi kiva päästä :)

    VastaaPoista
  2. Monena vuonna on käyty Ruokamessuilta hakemassa aitoa Parmesaania. Kilo ostetaan ja Italian pojat pakkaavat sen kolmeen osaan, yksi syödään kavereiden kanssa heti ja kaksi laitetaan pakastimeen odottamaan sopivaa tilaisuutta. Paljonhan siihen menee rahaa, mutta kun se on niiiin hyvää.

    VastaaPoista
  3. Osallistun arvontaan :)
    ripsis83@gmail.com

    VastaaPoista
  4. Osallistun arvontaan :)
    ripsis83@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Moi! Osallistuisin arvontaan, olis huikeaa päästä kun en ole aiemmin ollut! :)
    marielmalinen@outlook.com

    VastaaPoista
  6. Moi! Osallistuisin arvontaan, olis huikeaa päästä kun en ole aiemmin ollut! :)
    marielmalinen@outlook.com

    VastaaPoista
  7. Useamman kerran käynyt messuilla. Mies on ollut kirjapuolella ja minä tietty täällä. Mukaan on lähtenyt mieleisiäni tuotteita ja tietty maisteltu viiniä ja nautittu herkkuja paikan päällä. Minunkin suosikkeja ovat juuri juustot, mitä lähtee yleensä mukaan, mutta muutakin.

    VastaaPoista
  8. Ikinä en ole ko messuilla ollut. Olis kiva päästä.
    marivirta68@gmail.com

    VastaaPoista
  9. Osallistun!
    Nina.klemetti@gmail.com

    VastaaPoista
  10. En ole koskaan käynyt. Olen innokas kotikokki ja kokeilija, tykkään viineistä, mutten ymmärrä niistä mitään sen enempää. tinde.tilander&gmail.com

    VastaaPoista
  11. Arvontaan mukaan:

    timahaka@wippies.fi

    VastaaPoista
  12. Hyvä ruoka ja viini ovat elämän suola ja ystävyyden liima😊.
    -saara.louhela@gmail.com

    VastaaPoista
  13. Hyvä ruoka ja viini ovat elämän suola ja ystävyyden liima😊.
    -saara.louhela@gmail.com

    VastaaPoista
  14. Mukana arvonnassa
    viikonloppukokki@gmail.com

    VastaaPoista
  15. Kylppäriremontti loppusuoralla ja sen kunniaksi �� oallistun arvontaan. timo.pulkkinen@live.fi

    VastaaPoista
  16. Viinin ystävänä olis ihanaa päästä messuille. Myös Kirjamessut kiinnostaa!
    Sun blogi on ihana ❤
    ihanhassu@gmail.com

    VastaaPoista
  17. Viinin ystävänä olis ihanaa päästä messuille. Myös Kirjamessut kiinnostaa!
    Sun blogi on ihana ❤
    ihanhassu@gmail.com

    VastaaPoista
  18. Eipä ole koskaan tullut käytyä, olisi kiva päästä, joten kokeillaan lykästääkö arvonnassa onni. Nämä olisivat kyllä ihan nappimessut meille!
    suvi.lofgren@gmail.com

    VastaaPoista
  19. Mukana arvonnassa :)
    maarit.meinander@pp1.inet.fi

    VastaaPoista
  20. Viineihin pikkuhiljaa tutustunut enemmän joten olisi mukava tilaisuus päästä oppimaan uutta. Mukana arvonnassa siis. :) a.masalin@luukku.com

    VastaaPoista
  21. Ooo, olisipa mieluisa palkinto. Tulisi kerrankin lähdettyä, muuten on aina niin ja näin.
    heidi.haaja@gmail.com

    VastaaPoista
  22. Mukana arvonnassa! :)
    rrida@suomi24.fi

    VastaaPoista
  23. Mukana:)
    mannanpostiatluukkupistecom

    VastaaPoista
  24. Mukana arvonnassa :D
    eija.granath@gmail.com

    VastaaPoista
  25. Mukana ollaan!
    lentoposti@hotmail.com

    VastaaPoista
  26. Osallistun arvontaan ja jos onni suosii, antaisin liput äidilleni <3
    o.krimou@suomi24.fi

    VastaaPoista
  27. Olisi mahtavaa päästä messuille ��
    merja77(at)ymail.com

    VastaaPoista
  28. Päätin tänä syksynä, että vihdoin ja viimein aion osallistua tähän tapahtumaan monen vuoden aikomisien jälkeen :D! Arvonnassa mukana.
    julia@peteli.net

    VastaaPoista
  29. Kiitos ihanista ruokaohjeista ja blogista. Viinin ja ruuan suurena ystävänä osallistun arvontaan, mutta ennen kaikkea tulin kiittämään mahtavasta blogista. :)
    martsa.kautto@gmail.com

    VastaaPoista
  30. Olisipas ihana yllättää äiti. Emme ole koskaan olleet ,vaikka viinin ystäviä olemmekin.
    minna.koho@elisanet.fi

    VastaaPoista
  31. Olisi lopultakin kiva päästä tuohon tapahtumaan, johon olen halunnut mennä vuosia, mutta ei ole aikatauluun sopinut. Mukaan ottaisin mieheni.

    VastaaPoista
  32. Olisipa kiva messuilla!
    minkamaaria@suomi24.fi

    VastaaPoista
  33. Mukana arvonnassa! :)

    Maria
    markkamaran@hotmail.com

    VastaaPoista
  34. Hieno juttu! Messuille menossa, viime vuonna oli ihan huipputapahtuma! :)

    sannamaria77 at gmail.com

    VastaaPoista
  35. Mukana arvonnassa :-)
    mranta66@gmail.com

    VastaaPoista
  36. Osallistun arvontaan wilskaminna@gmail.com

    VastaaPoista
  37. mukaan arvontaan,hyvät messut pinneli@luukku.com

    VastaaPoista
  38. Piristäisi syksyä ;)
    jatulintarha at hotmail.com

    VastaaPoista
  39. Mukana ehdottomasti, kiinnostaa myös nuo kirjamessut ^_^ kaljukeiju@gmail.com

    VastaaPoista
  40. Hauska olis mennä! Kivaa syksyä:)
    tiialeht0@hotmail.com

    VastaaPoista
  41. Olisi mukava päästä messuilemaan! Kiitos blogista! Ihania ohjeita! <3 :)
    siiripiri@gmail.com

    VastaaPoista
  42. Mukana arvonnassa,
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  43. Mukana
    mikko.sarkijarvi (at) gmail.com

    VastaaPoista
  44. Olisi niin mukava päästä messuille! :)
    minuhno@gmail.com

    VastaaPoista
  45. Kenties kokeilen tänä vuonna ensimmäistä kertaa messuilla jotain viiniäkin, kun ruoka & viini -alue on K18 ja yhtenäinen. En ole aiemmin vaivautunut viinipuolelle, mutta lasillisen kanssa kierteleminen ja ruokien maisteleminen houkuttelee huomattavan paljon! virtanensara ÄT gmail piste com

    VastaaPoista
  46. Airiina
    Hyvää ja lämmintä syksyä, messuille olisi hienoa mennä, arvontaan mukaan.

    aiholapp(at)uusikaupunki.fi

    VastaaPoista
  47. Mielelläni mukana arvonnassa! Taisi lähteä bittiavaruuten äskeinen yritykseni. Osallistun mieheni kanssa tapahtumaan lauantaina ja yksi tasting jo varattu ystävä pariskunnan kanssa, valitettavasti vuoden viinien tasting tuli hetkessä täyteen. Ja kiitos ihanista resepteistä, useita testattu ja säilötty myöhempiin uusintoihin. S-posti: jaana.immanen@gmail.com

    VastaaPoista
  48. Voi jos onni lykästäisi niin voitaisiin miehen kanssa mennä, muuten jää varmaan tänä vuonna välistä. Ei taida jaksaa järjestää lastenhoitoa ja maksaa lipuista, mielummin käyttää rahan ravintolassa syömiseen vaikka. Että jos ilmaiset liput tupsahtaisi käteen niin sitten kyllä. Sp. hyvaaruokaa@gmail.com

    VastaaPoista
  49. Mukana ellu.minkkinen@gmail.com

    VastaaPoista
  50. Nämä tulisi niin tarpeeseen! Viime viikolla työhaastattelussa oli pakko todeta, että viinitietoni on jäänyt jonnekin unholaan! Tämä olisi loistava tapa kerätä itseni sieltä lattian raosta ja herätellä viinit taas mieleen... my.lillstrom@gmail.com

    VastaaPoista
  51. Mukana :)
    ida.kojo@hotmail.com

    VastaaPoista
  52. Olisi mukava päästä viini messuilemaan ensimmäistä kertaa
    thaya840@hotmail.com

    VastaaPoista
  53. Osallistun arvontaan: suusikou@gmail.com

    VastaaPoista
  54. Mukana arvonnassa sirpakiviniemi7@gmail.com

    VastaaPoista
  55. Tahdon messuille! Toivottavasti on onni myöden.
    gustavanas@outlook.com

    VastaaPoista
  56. Mukana arvonnassa. mummolta@gmail.com

    VastaaPoista
  57. viini ja ruoka 2016 messuille mukaan
    sarianne ( at) netti.fi

    VastaaPoista
  58. Olisi mukavaa päästä näille messuille ystävän kanssa viettämään kivaa päivää :)
    minna82@gmail.com

    VastaaPoista
  59. Voi, kunpa onni olisi suosiollinen
    marialuok (AT) gmail.com

    VastaaPoista
  60. Olenpa mukana minäkin

    pauleceb ÄT gmail.com

    VastaaPoista
  61. Mukana arvonnassa
    janttarainen@luukku.com

    VastaaPoista
  62. Arvonnassa mukana, herkulliset messut
    ruusu86@luukku.com

    VastaaPoista
  63. Siskon kanssa ollaan menossa taas messuille ja liput kelpaisivat :)
    suvi.vikholm(a)luukku.com

    VastaaPoista
  64. Olen mukana, paljon nähtävää näillä messuilla
    arhippainen@luukku.com

    VastaaPoista
  65. Osallistun myös arvontaan, tonne ois kyl niin kiva päästä :)

    VastaaPoista
  66. Jokavuotinen "pakko päästä"-tapahtuma. Liput olisi kiva voittaa.

    sivi@windowslive.com

    VastaaPoista
  67. Aurinkoista syksyä! :) Toivottavasti arpaonni suosisi :) tanja.lintunen@hotmail.fi

    VastaaPoista
  68. Olen ollut pitkään jo blogisi säännöllinen lukijasi, ihan mielettömän huippu blogi!
    ja mukana arvonnassa
    thaya840@hotmail.com

    VastaaPoista
  69. Osallistun arvontaan. eva[a]iki.fi

    VastaaPoista
  70. Osallistun arvontaan! hepoposti5@hotmail.fi

    VastaaPoista
  71. Osallistuisin arvontaan. :) janette.koponen@helsinki.fi

    VastaaPoista
  72. Olisi mukava yllättää ystävä lipuilla! :) Osallistun siis arvontaan.
    essi.kuningas@hotmail.fi

    VastaaPoista
  73. Tulossa messuille lauantaina!
    s.uotila@hotmail.com

    VastaaPoista
  74. Ehdottomasti mukana! olisi kiva päästä taas muutaman vuoden tauon jälkeen vierailemaan näilllä messuilla! :) anniina.meriluoto@gmail.com

    VastaaPoista