Herkullinen Tapenade ja aivan mahtava ARVONTA

*Yhteistyössä BonRed palm oil
Tervehdys kaikille. Nyt on ihan mahtava juttu! Nimittäin todella herkullisen tapenade reseptin lisäksi julkaisen vielä herkullisemman arvonnan.

Sain kunnian arpoa kaikkien lukijoideni kesken laatikollisen Bonred punaista palmuöljyä!
Bonredin punainen palmuöljy on ihan yksi ykkössuosikkini ruuanlaitossa ja sitä on resepteissäni näkynyt aikaisemminkin.

Arvonnan säännöt löydät postauksen lopusta.

Miksi punainen palmuöljy?


  • Se maistuu hyvältä.
  • Sen lämmönsietokyky (savuamispiste) on todella korkea. Korkeampi kuin esimerkiksi oliivi- tai suomessa paljon käytetyn rypsiöljyn, eli paistettaessa haitallisia yhdisteitä ei synny.
  • Upea väri! Sipaise BonRedin palmuöljyä pihvien, grillivartaiden yms. päälle ja paistopinta on oikeasti todella kaunis. Myös savulohi saa astetta kauniimman värin kun voitelet kalan pinnan kevyesti palmuöljyllä ennen savustusuuniin laittoa.
  • Ravintoarvot ovat korkeat. Tässä muutamia.
  • Beettakaroteenia on enemmän kuin esimerkiksi porkkanassa.
  • E-vitamiinin muodot ovat jopa 50 kertaa voimakkaampia antioksidantteja kuin tavalliset E-vitamiiniyhdistelmät.
  • Lykopeeni.  Runsaan lykopeenin saannin on useissa tutkimuksissa todettu suojaavan syöpä- sydän- ja verisuonitaudeilta.
  • Q10. Kaikkien keski ja + ikäisten supersankari.
  • Bonred'n punainen palmuöljy on vastuullisesti tuotettua. Lisää BonRedin vastuullisuudesta ja etiikasta voi lukea täältä: http://bonred.fi/vastuullinen-tuotanto/ymparistoystavallisyys/




Tapenade


Tarvitset:
  • 200 g tummia kivettömiä oliiveja pilkottuna esim. kalamata
  • 2 rkl kapriksia
  • 2 valkosipulinkynttä murskattuna
  • 1 iso kourallinen tuoretta basilikaa silputtuna
  • (4 sardelli- tai anjovisfileetä)
  • 2 tl sitruunamehua
  • ½ dl BonRed punaista palmuöljyä (tai oliiviöljyä)
  • hieman rouhittua mustapippuria

Mittaa kaikki aineet tehosekoittimeen ja soseuta karkeaksi tahnaksi.

Voit valmistaa tapenaden myös isossa morttelissa hienontaen.

Tarjoile tapenade vaalean leivän kera.

Vähähiilihydraattisia ja viljattomia leipäreseptejä löydät alla olevista linkeistä.


Tapenaadeen makua tuo myös sardelli, mutta voit sen halutessasi jättää poiskin.

Tapenaden voit valmistaa myös morttelissa.

Tarjoile tapenade vaalean leivän kera.




Arvonta

Arvontaan pääset mukaan kommentoimalla tämän postauksen kommenttikenttään vaikkapa onko BonRed punainen palmuöljy sinulle entuudestaan tuttu? Miten sitä käyttäisit/käytät, tai mikä punaisen palmuöljyn ominaisuus sinua erityisesti kiinnostaa. ( Minun top listan näet heti tuolta postauksen alusta)

Kaikkien kommentoijien kesken arvotaan laatikollinen BonRed punaista palmuöljyä (9*500ml pulloja) eli tästä riittää siis vaikka kavereillekin!

Arvonta suoritetaan 4.10.16 klo: 21.00 ja voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti sähköpostilla. 

Muista siis jättää kommenttiin sähköpostiosoitteesi, jotta tarvittaessa saan sinuun yhteyden. S.postiosoitetta ei käytetä mihinkään muuhun kuin voittajalle ilmoittamiseen.

Onnea arvontaan!

Ai niin, jos liikut Turussa 30.9-2.10.16 niin Bonred öljy on mukana Turun Ruoka- ja Viinimessuilla osastolla D 12C.


*Yhteistyössä BonRed palm oil



PRINT RECIPE

138 kommenttia

  1. Tuote ei ole ennestään tuttu, mutta sinun kehujen jälkeen kokeilen sitä kyllä erittäin mielelläni! Etenkin tuo korkea lämmönsietokyky kuulosti enemmän kuin hyvältä.

    VastaaPoista
  2. Mahtava öljy! Tykkään kovasti. Se on mahtava aamupalalla raejuuston kanssa tai sinun ohjella tehtyn rasvakahvissa. Saan energia koko päiväksi!!!!

    VastaaPoista
  3. Kuulostaa tosi hyvälle.elikkä viikonloppuna pitää heti kokeilla.Mahtava öljy jota tulee käytettyä tosi paljon.

    VastaaPoista
  4. Oi nam, tapenada on kyllä niin hyvää, ihanat kuvat sinulla, herkullisen näköistä, punainen palmuöljy on ihan outoa mulle, en varmaan koskaan maistanutkaan, joten olispa kiva voittaa ja testata. Mukavaa viikonloppua sinulle <3

    VastaaPoista
  5. Uusi tuttavuus ja kuulostaa todellakin kokeilemisen arvoiselta. Itse varmasti käyttäisin lihaa paistaessa tätä öljyä.
    o.krimou@suomi24.fi

    VastaaPoista
  6. Testaukseen menee :)
    Tarkentaisin vielä että kuinka paljon tuota öljyä tuohon Tapenadeen, kun reseptissä lukee vaan 1/2?
    T: Merja
    mahv70@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ou thänks! dl korjattu. Kiitos ihanainen <3

      Poista
  7. Eipä ole tuttu enkä niin tiedä onko palmuöljy kova juttu, joskus on palmuöljyä tullut käytetyksi ja ei se nyt aineskaan pahaakaan ollut.

    VastaaPoista
  8. Ei ole tuttu mutta hyvältä kuulostaa! Kaikki öljyt kiinnostaa, omistan melkoisen valikoiman kotona. Ja lisää otetaan mieluusti kokoelmiin. P.S Makoisat kuvat :P

    VastaaPoista
  9. Ei ole vielä käytännössä tuttu, mutta olen jonkun verran tästä lukenut. Tahtoisin kokeilla paistamiseen ja muuhun ruoanlaittoon :)
    (piivoitto@gmail.com)

    VastaaPoista
  10. Punainen palmuöljy ei ole tuttu, tiedän ainoastaan vähemmän vastuullisesta palmuöljystä ja siksi olen vältellyt niitä kaikkia. Alkoi kyllä kiinnostaa kovasti, etenkin paistoöljynä mutta myös juuri tapenaden tyylisissä tahnoissa joita tulee tehtyä melko usein.
    rajasalo(a)gmail.com

    VastaaPoista
  11. En ole tätä käyttänyt aiemmin, niin olisi kiva kokeilla!
    tva@mbnet.fi

    VastaaPoista
  12. Vielä kokeilematta. Mutta tunnen yhden jos toisenkin, joilla olisi hinku kokeilla.
    maditax@dnainternet.net

    VastaaPoista
  13. Aivan uusi tuttavuus.
    mummolta@gmail.com

    VastaaPoista
  14. Hyvältä ja kuulostaa ja näyttää 😀eevia12@gmail.com

    VastaaPoista
  15. On ollut ostoslistalla hetken :)

    VastaaPoista
  16. Ei ole ennestään tuttu, joten mieluusti kokeilisin. Erityisesti kiehtoo tuo korkea lämmönsietokyky 😊

    VastaaPoista
  17. En ole kokeillut ikinä. Ja paistaisin vihanneksia ja kanaa ainakin öljyssä. Mukaan arvontaan. Salli.moilanen36@gmail.com

    VastaaPoista
  18. Airiina
    Ei ole tuttu mutta halusisin kokeilla, tuo savulohelle sivelykin kiinnostaa.

    aiholapp(at)uusikaupunki.fi

    VastaaPoista
  19. Oi nam näyttää hyvältä! Mä olen mukana arvonnassa, sillä tuo korkea lämmönsietokyky kyllä kiinnostaa! :D

    inkamonola@hotmail.com
    http://inka-allornothing.blogspot.fi

    VastaaPoista
  20. En ole aikaisemmin käyttänyt sitä. Ravintoarvot kiinnostavat ehkä eniten tuossa. Laittaisin punaista palmuöljyä suoraan ruoan tai salaatin päälle, jotta kaikki ravintoarvot säilyisivät.
    merikukka(a)gmail com

    VastaaPoista
  21. Punainen palmuöljy on tuttu. sitä paistamisessa, sämpylää leipoessa yms. Tuote on hyvänmakuinen

    VastaaPoista
  22. en ole koskaan aikaisemmin kuullutkaan tuosta.
    kiinnostaisi ehdottomasti kokeilla ihan vaikka paistamiseen tai tuohon tempanade reseptiin

    jessicalonnberg@hotmail.com

    VastaaPoista
  23. Ei ole tuttu.
    Kiva olisi ruoanlaitossa päästä kokeilemaan.
    Riitta.m.lehtonen@luukku.com

    VastaaPoista
  24. En ole ennen kuullutkaan tuotteesta, olisi mielenkiintoista testata sitä. Tuotteen ravintoarvot kiinnostavat eniten. sini.liisa.mikkola@gmail.com

    VastaaPoista
  25. Olen lukenut tuotteesta, mutta en ole vielä kokeillut. Käyttäisin varmaan kaikessa paistamisessa ja grillaamisessa oliiviöljyn sijasta.
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
  26. Ravintoarvojen perusteella mielenkiintoni heräsi testailemaan ky tuotetta. Jotenkin olen aina vältellyt palmuöljyjä.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  27. Aiva uus tuttavuus,mutta täytyyhän tuota päästä kokeilemaan :)
    TiinaValimaa@gmail.com

    VastaaPoista
  28. Aivan outo tuote entuudestaan mutta toki haluan kokeilla.

    VastaaPoista
  29. Aivan outo tuote entuudestaan mutta toki haluan kokeilla.

    VastaaPoista
  30. Ei ole tuttu tuote, mutta kiinnostaa niinkuin muutkin hyvän makuinen öljyt. ninavuolio@windowslive.com

    VastaaPoista
  31. Uusi tuttavuus olisi ja mielellään kokeilisin, ensin blogista löytyviin ohjeisiin tietenkin 😊

    VastaaPoista
  32. Uusi tuttavuus, jota suosituksesi perusteella mielelläni testaisin itsekin.
    T. Mallukka
    marja-anneli@luukku.com

    VastaaPoista
  33. Kokeiltu on, loistava paistamiseen ja hyvän makuinen! tiina.seppanen@luukku.com

    VastaaPoista
  34. Tuttu tuote ennestään, ja nimenomaan olen käyttänyt paisto-ominaisuuksien ja värin takia. Kiva tietää noita muitakin huippuominaisuuksia :)
    tomppe77 (a) hotmail.com

    VastaaPoista
  35. En ole aikaisemmin kokeillut, mutta ehdottomasti haluaisin tätä kokeilla. Nimim. Hulluna ruoanlaittoon.

    VastaaPoista
  36. Aivan uusi tuote minulle, saako sitä ihan normi kaupoista? Tuo lykopeeni ja Q10-juttu kiinnostaa eniten ja tuota tapenadaa täytyy kokeilla.

    VastaaPoista
  37. Tämä on mulle aivan uusi tuttavuus. Mielelläni testailisin monissa erilaisissa ruoissa. Minua kiinnostaa eniten kyseisen tuotteen korkea lämmönsietokyky.

    saraana.makela@gmail.com

    VastaaPoista
  38. Tuote ei ole vielä tuttu, mutta kiinnostaa kovasti kokeilla. Tuo lämmönsietokyky on hyvä ominiasuus. Ja kiva väri!
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  39. Eipä ole ennestään tuttu, joten mieluusti kokeilisin. Erityisesti kiinnostaa tuo korkea lämmönsietokyky, joten kokeilun kohteita kyllä riittäisi paistamiseen, friteeraukseen, uunijuureksiin, kuin myös muuhunkin ruoanlaittoon. Mukana arvonnassa. hannu.raty@kolumbus.fi

    VastaaPoista
  40. Olen kuullut ja lukenut punaisesta palmuöljystä ennenkin, mutta ei ole vielä tullut kokeiltua. Hyvät ravintoarvot kiinnostavat ja olisi kiva saada joku turvallinen paistorasva voin ja kookosöljyn rinnalle. Ihan huippuarvonta, tykkään! :)
    talviuninalle@gmail.com

    VastaaPoista
  41. Oho, mitenkäs en ole tällaisesta aiemmin kuullut! Kuulostaa kyllä erittäin mielenkiintoselta tuotteelta ja tätä pitää saada kokeiluun. Paistamiseen ainakin käyttäisin ensialkuun nykyisen oliiviöljyn sijasta ja katsoa sitten, mitä muuta keksisi :) kaljukeiju@gmail.com

    VastaaPoista
  42. Pikkiriikkisen testipullon olen sitä ostanut, mutta en ole vielä ehtinyt popcorneja kokeilla poksautella. Iholla sitä vastoin olen kokeillut, tulee kalkkilaivan kapteeniinkin ihan uusia sävyjä :D
    peasofmind (at) outlook. com

    VastaaPoista
  43. Eipäs ole vielä tuttu tuote! Väri kiinnostaa ja paisto-ominaisuudet. Toivottavasti arpa osuu, niin pääsee kokeilemaan 😊

    VastaaPoista
  44. Ei ole vielä tuttu tuote, mutta kiinnostaa kovasti. tuli nälkä postausta lukiessa ;)Mukaan arvontaan.
    nelliina(@)yahoo.com

    VastaaPoista
  45. Mukana ollaan! Ei ole lainkaan tuttu tuote, mutta mielelläni kokeilisin esim. paistamiseen.

    hippohiiri at gmail.com

    VastaaPoista
  46. Ei ole tuttu tuote, mutta vaikuttaa kiinnostavalta, varsinkin tuo E-vitamiini.

    suvi.vikholm(a)luukku.com

    VastaaPoista
  47. Ei ole tuttu tuote, mutta vastuullisesti tuotetttu palmuöljy kiinnostaa.
    eeva22@hotmail.com

    VastaaPoista
  48. Aivan mielettömiä ominaisuuksia! Miten en ole kuullut tästä aikaisemmin? Itse voisin kuvitella käyttäväni öljyä mm. marinadeihin ja mauste- sekä salaatinkastikkeisiin!

    ansku.mm@hotmail.com

    VastaaPoista
  49. Olen kuullut kyseisestä tuotteesta aikaisemmin, mutten ole ehtinyt vielä kokeilla! Näiden ohjeiden jälkeen pitää ehdottomasti hankkia keittiöön tämä. Lämmönsietokyky oli uutta tietoa, pitänee kokeilla ihan perus lihan ja kasvisten paistoon.

    nhung.le@hotmail.com

    VastaaPoista
  50. Ei ole tuttu entuudestaan, olisi kiva kokeilla tuotteita. :) Ihania ohjeita. lamerinquecit@gmail.com

    VastaaPoista
  51. Ei ole tuttu. Haluaisin tutustua.

    VastaaPoista
  52. Kokeiluun!
    marjajkivinen@gmail.com

    VastaaPoista
  53. Kiinnostaa todella ravintoarvojenkin vuoksi. Voisi olla hyvä kyn pitää miettiä mikä on hyväksi reuman kannalta... myös pai.onhallintaan pakko kiinnittää itsellä huomiota

    VastaaPoista
  54. Kiinnostaa todella ravintoarvojenkin vuoksi. Voisi olla hyvä kyn pitää miettiä mikä on hyväksi reuman kannalta... myös pai.onhallintaan pakko kiinnittää itsellä huomiota

    VastaaPoista
  55. en ole aikaisemmin käyttänyt mutta olisi hienoa kokeilla kyseistä tuotetta. tiedä vaikka toisi helpotusta nievelkipuihin..

    VastaaPoista
  56. Oiiih sain tätä kokeiltavaksi ensinmäisen kerran ystävältäni hänen kahvilassansa ja rakastuin heti <3 Bonredin punainen palmuöljy sopii täydellisesti salaatteihin, kitchariin, pestoon, uunikasviksiin...mihin tahansa! Ihanan kermainen maku & tuntuu kehossa hyvältä. Kuiva ihoni myös rakastaa tätä ja jos arpaonni osuu kohdalle päätyykin joku pulloista testiin omaan luonnonkosmetiikkaan <3

    <3 Elina
    (elina.anna.karelia (at) gmail.com)

    VastaaPoista
  57. Ei ole ennestään tuttu, mutta mielelläni kokeilisin tätä tuotetta. Pääsisi ensimmäisenä käyttöön leivonnassa!
    minuhno@gmail.com

    VastaaPoista
  58. Ei ole vielä tuttu, E-vitamiini ja Q10 jo näin vanhaa kiinnostaa :)

    tvoitto@gmail.com

    VastaaPoista
  59. BonRedin punainen palmuöljy ei ole ennetään tuttu, mutta vaikuttaa varsin monikäyttöiseltä ja ravintorikkaalta. Erityisesti Q10 ja Lykopeeni ovat plussaa!
    T: Miukkis
    birgit82@suomi24.fi

    VastaaPoista
  60. Ei ole entuudestaan tuttua, mutta olisi kiva kokeilla.
    Tiinuli
    tiinuli63@saunis.net

    VastaaPoista
  61. Henna28
    Ei ole tuttu kuin blogeista, suoraan salaatin päälle laittaisin.

    henna.holappa1@luukku.com

    VastaaPoista
  62. ei ole tullut kokeiltua,mutta kyllä voisin..

    VastaaPoista
  63. no ompa öljy , kaikki ominaisuudet kiinnostaa , täytyy kokeilla kun vastaa tumpsahtaa , vielä en siis ole kokeillu :) pkkirsi@suomi24.fi

    VastaaPoista
  64. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  65. Ei ole käytännössä tuttu ollenkaan. Paljon olen kuullut. Kaikenlaiseen kokkaamiseen kokeilisin!

    jenny.harju@gmail.com

    VastaaPoista
  66. Ei ole tuttu entuudestaan,mutta kaikki uusi on kokeilemisen arvoista ja tää vois olla mielenkiintoinen kokeilu :)

    VastaaPoista
  67. En ole vielä kokeillut. Olisi kiva kokeilla
    h.mustanoja@luukku.com

    VastaaPoista
  68. Ei oo vielä tuttu ja ehkä tekisin ekana tapenadea :)

    unelmiaonnesta(at)gmail.com

    VastaaPoista
  69. EN OLE KOKEILLUT VIELÄ,SALATTIIN OISI VARMAAN HYVÄÄ. voke1@luukku.com

    VastaaPoista
  70. Kiva postaus, en olekaan kokeillut tätä öljyä, mutta jännä olisi päästä kokeilemaan. Tekisin varmaankin uunilohta tai kokeilisin paistaa lohimedaljonkeja tässä öljyssä...tulisi varmasti kaunis pinta ja maku kiinnostaisi. :-) T:Kati kati.kainulainen @ gmail.com

    VastaaPoista
  71. Merkki on sen verran tuttu, että olen hankkinut yhden pullon, mutten vielä avannut sitä, koska käytän vanhan oliiviöljypullon pois ensin. Tarkoitus on käyttää sitä kuten muitakin öljyjä esim. paistamiseen ja muuhun kokkaamiseen.

    Kiitos lisävinkeistä! :)

    sannamaria77 at gmail.com

    VastaaPoista
  72. En oo ennen kuullu, mut kiinnostus heräs. �� poola62@gmail.com

    VastaaPoista
  73. En ole vielä kokeillut. Täytyy testata. Ravintoarvot kiinnostaa. satu.wivolin@pp.inet.fi

    VastaaPoista
  74. Kaupassamonasti hipelöinnyt, mutta en vielä ole raskinut ostaa. Jospa voitto osuisi kohdalleni.....;-)

    VastaaPoista
  75. Olen käsittänyt että palmuöljy on pahasta??

    VastaaPoista
  76. Olen käsittänyt että palmuöljy on pahasta??

    VastaaPoista
  77. Hyvä öljy, olen käyttänyt jo pitkään.
    Otan aamuisin ruokalusikallisen ennen aamupalaa.
    malle@kolumbus.fi

    VastaaPoista
  78. Tuttu vain nimeltä. Monta kertaa pitänyt ostaa. Kauoasta kotiin kuitenkin kantanut kaikkea muuta. ^_^ toiveena olisi ruuanlaitossa käyttää. Lähinnä sen sisältö ravintorikkaus, josta olen mielissäni. :)

    VastaaPoista
  79. Tuttu vain nimeltä. Monta kertaa pitänyt ostaa. Kauoasta kotiin kuitenkin kantanut kaikkea muuta. ^_^ toiveena olisi ruuanlaitossa käyttää. Lähinnä sen sisältö ravintorikkaus, josta olen mielissäni. :)

    VastaaPoista
  80. En ole kuullutkaan aiemmin, kiinnostaa nuo hyvät ravintoarvot.

    ida.kojo@hotmail.com

    VastaaPoista
  81. Hienon artikkelin johdosta kiinnostuin ja mukaan kisaan siis.

    tytti.wikstrom@gmail.com

    VastaaPoista
  82. Uusi tuote
    bittan4@gmail.com

    VastaaPoista
  83. Peppi
    Ei ole vielä tuttu ja tekisin ensiksi tapenadea tuolla sinun ohjeellasi.

    peholapp(at)uusikaupunki.fi

    VastaaPoista
  84. varmasti maistuu hyvältä tämä tahna, palmuöljy ei ole tuttu
    mulanu(at)jippii.fi

    VastaaPoista
  85. Uusi tuote, kokeiluun kiitos!
    jobin-posti@suomi24.fi

    VastaaPoista
  86. Palmuyöjy ei ole ennestään minulle tuttu. Mutta hyvät on ominaisuudet kun niitä lueskelin. Pitäisi kai kokeilla. Lämmönkestävyys on ihan hyvä asia palmuöljyssä. Voisi sitä savustuksessakin kokeilla. Pitänee kattoo missä tätä myydään Tampereella, että pääsisi kokeileen.
    arja.ruokonen@gmail.com

    VastaaPoista
  87. Ei ole tuttu, mutta mielelläni kokeilisin blogissa esitettynä tarjoiluna illanistujaisissa. :) Anni
    auringonlapsi80(at)jippii.fi

    VastaaPoista
  88. Käytetty on ja hyvältä tuntuu!


    Hanna-maija.uusimaa@pp.inet.fi

    VastaaPoista
  89. Minä en ollut kuullutkaan aikaisemmin asianomaisesta tuotteesta.

    Osallistun arvontaan.
    Tuija, Helsinki

    VastaaPoista
  90. Kuulostaa huipputuotteelta, joka on minulle vallan vieras, toistaiseksi.

    kaarianna@suomi24.fi

    VastaaPoista
  91. Käyttäisin tätä kovin mielelläni leivonnassa!
    gustavanas@outlook.com

    VastaaPoista
  92. En ole aiemmin kokeillut. Toi tapenade on niiiin hyvää. Sitä tekisin.

    VastaaPoista
  93. Ihan on uusi tuttavuus, hyvältä kuulostaa savuamispisteen ja ravintoarvojen suhteen. Jos vielä on hyvä maku niin pelkkää plussaa :) Tapenade on niin hyvää että siihen voisi kokeilla oliivöljyn sijaan.

    nurmitea@outlook.com

    VastaaPoista
  94. Palmuöljy kuulostaa hyvältä juuri terveellisyytensä ja ruuanlaittoon sopivuutensa takia. Tulin uteliaaksi myös makua kohtaan! Mukana siis arvonnassa. hiltuha(at)gmail.com

    VastaaPoista
  95. Tuntematon tuote itselleni, mutta kiinnostuin tuotteen vitamiinipitoisuuksista. Voisi sopia monenlaiseen ruuanlaittotarkoitukseen! juhtimus(ät)gmail(piste)com

    VastaaPoista
  96. Moi!

    Tuntematon vielä mutta pitää kokeilla. erityisesti kiehtoo vitamiinipitoisuus. Voisi sopia patoihin ja keittoihin :)

    jussikookoo@gmail.com

    VastaaPoista
  97. Ei ole ennestään tuttu, mutta olisi kiva kokeilla. Eniten kiinnostuin vitamiinipitoisuuksista. Sopisi varmasti monenlaisiin ruokiin.

    mari.h_84@netti.fi

    VastaaPoista
  98. ei ole tuttu, mutta varmaan mielenkiintoinen uusi tuttavuus. seijautriainen@hotmail.com

    VastaaPoista
  99. Ei ole ennestään tuttu. Esittelysi luettua kiinnostaa kokeilla juuri ravintoarvojen takia. anskan@luukku.com

    VastaaPoista
  100. Ei ole tuttu mutta mielelläni tutustuisin
    Liisa.kuisma@hotmail.fi

    VastaaPoista
  101. Ensimmäinen pullo on saatu kotiin asti. En ole vielää kokeillut. Odotan innolla testaamista... :)
    nina.blomster@gmail.com

    VastaaPoista
  102. Olen kuullut tuotteesta paljon hyvää, mutta en ole kokeillut. Olisi huippua päästö testaamaan. ❤️

    Hekutti@gmail.com

    VastaaPoista
  103. Olen kokeillut ja tykkään valtavasti.

    VastaaPoista
  104. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  105. En ole ennen kuullutkaan tästä tuotteesta, mutta vaikuttaa kyllä mielenkiintoiselta ja olisi mukava päästä kokeilemaan omiin kokkailuihin! :)

    mimyy93@gmail.com

    VastaaPoista
  106. Ei ole ennestään tuttu mutta haluaisin kokeilla. Tuo lämmänsietokyvyn korkeus kiinnostaa. mare23@luukku.com

    VastaaPoista
  107. Ei ole tuttu. Olisi kyllä kiva kokeilla. kaimaen1(at)luukku.com

    VastaaPoista
  108. Ei ole ennestään tuttutuote, mutta näyttääsisältävän kaikkea hyvää, mikä on keholle tärkeätä. Vastuullisesti tuotettu saa ilman muuta kiinnostumaan, koska kenekään/ minkään sorto ja hyväksikäyttö on julmaa. Käyttäisin ja kokeilisin varmaan kaikkeen mitä päähän juolahtaa, vaikkapa hiuksillekin öljyhoitona. hautnina @ gmail.com

    VastaaPoista
  109. Minäkään en tunne tätä öljyä mutta haluaisin kokeilla. Kehut niin hyvin että heräsi mielenkiinto tähän.Toivottavasti onni potkaisisi.:)

    VastaaPoista
  110. Ei ole tuttu tuote,mielenkkiinnolla haluaisin kokeilla.Haluan olla mukana

    VastaaPoista
  111. Kuulostaa todellakin kokeilemisen arvoiselta tuotteelta.

    savikkoilmari@gmail.com

    VastaaPoista
  112. vielä en ole kokeillut, kuvittelisin käyttäväni kaikkeen mihin tavallistakin öljyä.
    marjo66@suomi24.fi

    VastaaPoista
  113. Aivan tuntematon tuote,mutta erittäin mielenkiintoisen tuntuinen. tuula.lindberg@gmail.com

    VastaaPoista
  114. Eipä ol tuttu, mutta kokeiluun meille tulee. mapa.jussila@darts.fi

    VastaaPoista
  115. Ei ole tuttu. Kiinnostaa kyllä kokeilla kaikessa ruoanlaitossa. Hyvää mm. Ravintoarvot ja lämmönsietokyky sekä se että se on vastuullisesti tuotettu.

    faith.susanne@gmail.com

    VastaaPoista
  116. Ei ole tuotteena tuttu, mutta mukavahan tuota olisi testata.

    teromiettinen1979@gmail.com

    VastaaPoista
  117. Messuilta ostin - mahtava kokemus

    VastaaPoista
  118. Olen käyttänyt jo pari vuotta. Tykkään kovasti. Voi käyttää ruoanlaittoon ja leivontaan. Keitot, joissa kasvikset freesattu punaisella palmuöljyllä, saavat kauniin keltaisen värin, mm, fenkoli ja kesäkurpitsakeitto. Hyvän makuinen. Paistetut perunat aivan mahtavia tätä öljyä käytettäessä.Suosittelen.

    roine.liisa@gmail.com

    VastaaPoista
  119. Ei ole vielä tuttu, mutta haluaisin tutustua ;)
    paivi.hannula@hotmail.com

    VastaaPoista
  120. Minulle uusi tuttavuus tämä :)
    Haluaisin kovasti kokeilla :)

    garanbola(AT)GMAIL.COM

    VastaaPoista
  121. uusi yritys tuo meni hiukka pieleen :(

    Minulle uusi tuttavuus :)
    Haluaisin kovasti kokeilla :)

    garanbola(at)gmail.com

    VastaaPoista
  122. Tätä minäkin haluaisin päästä kokeilemaan meidän köökissämme :)
    tuotae(at)gmail.com

    VastaaPoista
  123. En ole kokeillut, mutta kiinnostus heräsi ...
    nanuma67@gmail.com

    VastaaPoista
  124. Erittäin hyödyllinen ja herkullinen tietopaketti. Oli todella mukava lukea. Arvontaan mukaan... seppo.k.i.v@gmail.com

    VastaaPoista
  125. Tuo Tapenade-resepti näyttää ja kuulostaa niin hyvän herkulliselta, että sitä pitää tällä viikolla jo testata. ihmemiestv@gmail.com

    VastaaPoista
  126. Kovastihan tuo kiinnostaa vaan kun ei oo sattunut osumaan kohdalle kaupassa. Ravintoarvot erityisesti se asia, jonka vuoksi haluais päästä kokeilemaan :)
    reijaku(a)yahoo.fi

    VastaaPoista
  127. tuttu tuote, käytössä lähes päivittäin ruuanlaitossa, grillauksessa...
    taipalus.heidi@gmail.com

    VastaaPoista
  128. Ei ole tuttu, olen kuullut pelkkää pahaa palmuöljystä.. Toivottavasti pääsen täyttämään ilmeisen aukon sivistyksessäni. Hyvää makua odotan ehkä eniten �� katja.keimmo (a) gmail.com

    VastaaPoista
  129. Oi että, ei olo tuttu tuote mutta tosi mielenkiintoiselta kuulostaa! =)
    hzkennel@gmail.com

    VastaaPoista
  130. Sopisi oikein hyvin minun öljykokoelmaan. Olen sitä kaupasta jo etsinytkin, mutta huonolla menestyksellä. Kaikki tuoka ja leivonnaiset tehdään meillä itse ja tämä blogi on yksi parhaimmista apuvälineistä vhh ruokavaliossa.
    - Kiitos - heidi.raudaskoski1@gmail.com

    VastaaPoista
  131. Sopisi oikein hyvin minun öljykokoelmaan. Olen sitä kaupasta jo etsinytkin, mutta huonolla menestyksellä. Kaikki tuoka ja leivonnaiset tehdään meillä itse ja tämä blogi on yksi parhaimmista apuvälineistä vhh ruokavaliossa.
    - Kiitos - heidi.raudaskoski1@gmail.com

    VastaaPoista

© Tinskun keittiössä ja Tyynen kaaMaira Gall