Hunajaiset Skyr kuppikakut mehevällä persikka sydämellä

tiistai 21. kesäkuuta 2016

*Kaupallinen yhteistyö

Mitä tulee kun yhdistetään uudet kermaisemmat Skyrit, juustokakku ja kuppikakut?
No, takuulla tämän kesän uusin ja mehevin superherkku!

Saitko kutsun mökille juhannuksen viettoon vai oletko menossa keskikesän piknikille ja et vielä ole päättänyt mitä kivaa veisit mukanasi?
Miten olisi vaikka Hunajaiset Skyr kuppikakut mehevällä persikka sydämellä?

Maistoin uusia Skyrejä ensimmäisen kerran kun ne olivat juuri tulleet keväällä kauppoihin.
Niistä tuli yksi minun suosikkituote heti ensi ”puraisulla”. Tykästyin juurikin mukavan kermaiseen ja pehmeään makuun.
Monesti otan niitä töihin mukaan aamupalaksi ja välipaloiksi. ( Ps. en muuten edelleenkään osaa syödä sitä aamupalaa kotona ennen töihin lähtöä. Ei vaan onnistu joten aamupala kulkee aina kassissa)

Vaikka uudet Skyrit tosiaan ovat maukkaita ihan sellaisenaankin niin ne ovat myös loistavia kaikenlaisessa leivonnassa. Päässäni alkoikin pyöriä monenmoisia ideoita, mutta yksi yli muiden oli halu yhdistää New york cheesecake ja cupcakes käyttämällä täytteeseen tuorejuuston lisäksi näitä uusia Skyrejä.


Pitää kyllä rehellisesti myöntää, että en ole ihan varma koska viimeksi olisin leiponut jotain näin hyvää, joka on kaiken lisäksi täysin viljatonta ja vähähiilihydraattista. Mahdoton yhtälö? Ei muuten ole J


Nämä kuppikakut on siis tosiaan leivottu täysin viljattomasti mantelijauhoista joten ne sopivat hyvin myös keliaakikoille. Käyttämällä sokerin sijasta kuumennuksen kestävää makeutusainetta näistä saa erittäin vähähiilihydraattisia ja käyvät vaikka ketokarpinkin ruokavalioon. Itseasiassa sokeria käytin koko satsiin vain ainoastaan yhden desin ja sekin oli kookossokeria. 
Mielestäni Skyrin makeus oli aivan riittävä vaikka siihen sekoitetaankin tässä  maustamatonta tuorejuustoa mukaan. Kannattaa siis maistaa ja oman maun mukaan sitten tarvittaessa lisämakeuttaa vaikka tilkalla juoksevaa hunajaa yms.

Postauksen lopussa on myös resepti vehnä- tai gluteenittomista jauhoista tehtyihin kuppikakkuihin, joten jokaiselle jotakin…. Olkaapa hyvä.


Hunajaiset Skyr kuppikakut mehevällä persikka sydämellä

Noin 9 kpl.

Kuppikakkujen kuoret:
  • 100g pehmeää voita
  • 1 dl kookossokeria tai tavallista valkoista sokeria (erittäin vähähiilihydraattiseen versioon käyttämääsi kuumennuksen kestävää makeutusainetta pakkauksen muunto-ohjeen mukaan)
  • 1 kananmuna
  • 3 dl mantelijauhetta
  • 1 tl leivinjauhetta
Täyte:
  • 1 kpl Skyr persikka a’ 170g
  • 150g maustamatonta tuorejuustoa
  • 1 kananmuna
  • 3 tl sitruunamehua
  • (tuoretta persikkaa kuutioina)
Kuorrutus:
  • 2 kpl Skyr hunaja- vanilja a’ 170g
  • 200g maustamatonta tuorejuustoa
  • 3 tl sitruunamehua
Lisäksi tarvitset:
  • tukevia muffini yms. leivosvuokia. Jos käytät tavallisia ohuita muffinivuokia niin tarvitset myös muffinipellin, jotta kuppikakut pysyvät muodossaan.

Tee näin:
Vatkaa pehmeä voi ja sokeri keskenään.
Sekoita mantelijauho ja leivinjauhe ja lisää kananmunan kanssa voi- sokeriseokseen vatkaten.
Ota taikinasta nokareita ja levitä esim. pikkulusikkaa apuna käyttäen vuokien pohjalle ja reunoille.

Valmista täyte sekoittamalla kaikki täyteen ainekset hyvin keskenään ja jaa täyte vuokiin. Lisää halutessasi vielä tuoreita persikkakuutioita.
Maista ja makeuta tarvittaessa vaikka tilkalla juoksevaa hunajaa.
Paista leivonnaisia uunin alatasolla 160*C noin 35-40 min.
Anna leivonnaisten jäähtyä hyvin ennen kuorruttamista

Tee kuorrutus sekoittamalla kaikki kuorrutuksen aineet hyvin keskenään.
Maista ja makeuta tarvittaessa tilkalla juoksevaa hunajaa.
Pursota tai nostele kuorrutusta reilusti leivonnaisten päälle.
Koristele persikkasiivulla tai tuoreilla marjoilla

Vinkki: 
Jos viet kuppikakut piknikeväiksi tai vaikkapa mökkituliaisiksi niin voit hyvin paistaa leivonnaiset jo vaikka paria päivää aikaisemmin. Säilytä tiiviissä rasiassa jääkaapissa ja kuorruta vasta paikan päällä.

Leivonnaisten maku vaan paranee ja mehevöityy kun saavat päivän pari tekeytyä.

Jos nyt peljästyit, että tämä olisi jollain lailla vaikea resepti niin se ei pidä paikkansa. Aikaa vievin osuus on paistaminen ja tuskallisin odottaa kun ne jäähtyvät.

Varoitus: Nämä leivonnaiset todellakin vievät kielen mennessään!

Laiskan leipurin kikka kolmonen:
Jos haluat päästä vieläkin helpommalla niin tee kuppikakkujen sijasta yksi piirakka. 

Kuppikakkujen kuori vehnä- tai gluteenittomista jauhoista

Tarvitset:
  • 150g voita
  • 1 dl sokeria
  • 1 kananmuna
  • 3 dl vehnäjauhoja tai gluteenitonta jauhoseosta
  • 1 tl leivinjauhetta

Valmistus, täyte ja kuorrutus samoin kuin ylempänä.


Uudet kermaisemmat Skyr’it erotat hieman pikarimaisesta pakkauksesta. Uusinpana makuna nyt kookos. Ajattelin sitä kokeilla mustikkapiirakan päälle.
Huom. Skyr’eistä löytyy myös täysin maustamaton versio jonka voit itse tuunata oman makuiseksesi.



Kurkkaa kaikki Skyrin tuotteet klikkaamalla Tästä

Mukavaa ja toivottavasti sateetonta ja aurinkoista juhannusta <3

*Kaupallinen yhteistyö Skyr



Painele taikina pikkulusikalla vuuan pohjalle ja reunoille.

Täytä leivokset  Skyr persikka - tuorejuustoseoksella.
Laitoin myös tuoretta persikkaa leivoksen pohjalle ja vielä täytteen päälle.


Koristele valmiit leivokset vaikkapa persikkasiivulla tai tuoreilla marjoilla.


Hunajaiset Skyr kuppikakut ovat ihanan meheviä ja vievät kielen mennessään.


Aurinkoista kesää <3

3 kommenttia

  1. Kuulostaa kyllä niin mielenkiintoiselta, että on pakko jossain vaiheessa kokeilla näitä! Ei olisi kyllä itselle tullut pieneen mieleenkään käyttää Skyriä näin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sittenhän tämä oli oikein onnistunut postaus! :) Mulla pää suorastaan pulppuaa ideoita kaikesta mihin näitä voisi käyttää. Ihan valmista rahkapiirakan tai -pullien täytettä kun sekoittaa joukkoon kananmunaa. Creme Brulee ja vadelmien kanssa muuten maistuu aivan taivaalliselta <3

      Poista
  2. Heissan viisaammat Skyrin käyttäjät! Onko ne kaikki makeutettu aspartaamilla, koska aina kun olen ottanut purkin käteeni kaupassa se on jäänyt keinomakeutusaineiden takia hyllylle.

    VastaaPoista