Helpot pähkinäiset smoothiet, tuorepuurot ja itsetehdyt kasvimaidot

lauantai 12. maaliskuuta 2016


Asiaa aamupalasta.

Sanotaan, että aamupala on päivän tärkein ateria. Varmasti totta, mutta veikkaan hyvinkin monen kuittaavan tämän mukillisella kahvia ja lähtevän tyhjin vatsoin töihin. Tunnustan kuuluvani juurikin tähän ryhmään. Aamupala heti herättyäni ei vaan yksinkertaisesti maistu ja sitten kun alkaisi maistumaan ei enää ehdi.

Olenkin ratkaissut tämän ongelman ottamalla aamupalan töihin mukaan ja nautin sen samalla kun käyn läpi aamun sähköpostit ja kalenterimerkinnät.

Koska pähkinät ja siemenet ovat erittäin terveellisiä ja hyväksi elimistöllemme olenkin kerännyt alle vielä vinkkejä niiden käytöstä aamupalatarpeina.


Kasvimaidot


Kasvimaitoja on helppo tehdä itse. 
Perussääntö on käyttää 2 dl pähkinöitä tai siemeniä ja 6-10dl vettä halutusta täyteläisyydestä riippuen.

Liota siemeniä ja pähkinöitä kylmässä vedessä vuorokausi tai ainakin yön yli.
Kaada vesi pois ja huuhtele.
Laita siemenet tai pähkinät blenderiin.
Lisää vettä sen verran, että ne reilusti peittyvät.
Laita blenderi käyntiin ja käytä niin kauan että seos on sileää.
Siivilöi sattumat pois ja tarvittaessa purista loppu massa vielä harsokankaan läpi.
Lisää vettä halutun täyteläisyyden mukaan.

Jäljelle jäänyttä massaa ei kannata heittää pois vaan käytä se esim. smoothien tai tuorepuuron raaka-aineena. Massan voi myös pakastaa ja käyttää myöhemmin vaikka leivontaan.

Mielestäni paras ja täyteläisin maito tulee cashewpähkinöistä. Manteli on tietenkin erinomainen raaka-aine ja sekoittamalla auringonkukan- sekä kurpitsansiemeniä tuli myös oikein hyvän makuinen maito.
Rohkeasti vaan kokeilemaan.


Tuorepuurot


Tuorepuuroissakin oikeastaan on vain mielikuvitus rajana. Kuten nimikin jo kertoo niin tuorepuuro on keittämättä valmis.

Helppo pähkinäinen tuorepuuro (1 annos)
  • 2 dl jogurttia
  • kourallinen pähkinöitä ja siemeniä ( kurpitsa, auringonkukka) kevyesti rouhittuna
  • 2 tl pellavansiemeniä
  • (hieman leseitä)
  • (hieman aitoa vaniljaa, kanelia yms.)
  • (kuivattuja marjoja tai hedelmiä)
  • marjoja tai mehukeittoa


Sekoita kuivat aineet (paitsi tuoreet tai pakastetut marjat) jogurtin joukkoon ja laita kanneliseen astiaan.
Anna turvota ja pehmentyä yön yli jääkaapissa.
Lisää marjat tai mehukeitto juuri ennen tarjoilua ja makeuta tarvittaessa vaikka hunajalla.

Vinkki: Jos aamulla ei ehdi syödä edes tuorepuuroa tai muuten vaan ei ole aamupalaihminen kuten minä niin tuorepuuro kannattaa illalla laittaa turpoamaan esim. kannelliseen lasipurkkiin ja ottaa töihin mukaan.

  

Smoothiet


Smoothieitakin voi tehdä kaikenlaisia maan ja taivaan väliltä. Tässä teeman mukaan pähkinäinen versio.

Marjainen cashewsmoothie aamuksi 1 annos
  • 2 dl jogurttia
  • pieni kourallinen cashewpähkinöitä
  • 1 rkl kurpitsansiemeniä
  • kourallinen marjoja tai 1 rkl kuivattua marjajauhetta
  • hieman aitoa vaniljaa


Liota pähkinät ja kurpitsansiemenet kylmässä vedessä yön yli.
Siivilöi vesi pois. Laita kaikki ainekset blenderiin ja surauttele tasaiseksi.
Notkista tarvittaessa vaikka kasvimaidolla
Makeuta tarvittaessa hunajalla.


Tiesitkö, että pähkinät sisältävät myös paljon e-vitamiinia jota muistivitamiiniksi kutsutaan.
Ei siis ollenkaan huono juttu varsinkaan kaltaiselleni lahopäälle.
Mukavaa lauantaita. Syödään terveellinen aamupala ja opetellaan ottamaan pähkinät ja siemenet osaksi monipuolista ruokavaliota ihan päivittäin <3


*Kaupallinen yhteistyö Meira/40+ blogit

 Ps. lisää pähkinäisiä reseptejä löydät ihanasta Beach house kitchen -blogista


Jos mielesi tekee leipää niin mahtavan ja täysin viljattoman pähkinä- siemenleivän ohjeen löydät klikkaamalla tästä




4 kommenttia

  1. Näyttää niin hyvältä. Pähkinät kuuluvat mun jokapäiväiseen ruokavalioon ja muutenkin ihan mun ruokavaliolta näyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Pähkinät ja siemenet ovat kyllä oiva apu kiireiselle. Aina ei ehdi syömään töissä ja kourallinen pähkinöitä on aina parempikuin se nälkään hotkittu palaveripulla tai pasteija.

      Poista
  2. Ihan kivoja vinkkejä pähkinöiden ja siemenien ystävälle. Tuo yhteistyökuvio oli kuitenkin tässä vähän liian "in your face" ja meni liikaa markkinoinnin puolelle. Monesti blogeissa ne tuodaan esiin vähän huomaamattomammin, eikä silloin ole niin tyrkkyjä. Tällainen mainos sopisi paremmin Meiran omille sivuille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos anonyymi kommentistasi.
      Koska kyseessä on puhtaasti kaupallinen yhteistyö tuo pitää myös selvästi tulla esille. Piilomainonta on laitonta.

      Poista