Miten saa riisin näyttämään madoilta. Ei mennyt niin kuin STRÖMSÖÖSSÄ!

keskiviikko 6. tammikuuta 2016



Väliraportti Tinskun kokeilevasta keittiöstä.

Olin ihan innoissani tästä arkipyhästä. Sopivasti keskelle viikkoa osuva loppiainen jolloin voi venyä koko päivän verkkareissa ja pyhittää ajan ruuanlaitolle ja blogille.

Tänään oli tarkoitus lämmittää kirpeää pakkaspäivää mausteisella thairuualla ja lisukkeeksi valmistaa mustaa riisiä. Mustasta riisistä kerron lisää sitten siinä varsinaisessa postauksessa.

No kahvikupposen äärellä keskustelin mustasta riisistä, missäs muuallakaan kuin facebookissa Himahellan Tiinan kanssa joka myös blogistaan Blondiinana tunnetaan.
Keskustelimme vielä Tiinan blogin puolella, kuinka mahtavan värinen keitinvesi riisitä tuleekaan ja päätin Tiinan neuvosta säästää liemen ja käyttää sen vielä johonkin muuhun.
Sain idean keittää tässä värillisessä keitinliemessä vielä valkoista riisiä.

No kuinkas sitten kävikään?

A. Unohdin riisit keitinveteen liian pitkäksi ajaksi ja niistä tuli turvonneen ylikypsiä
B. Värin lopputulos ei sitten ollutkaan ihan sellainen kun alunperin kaavailin.
C. Valmiit riisit näyttivät ihan pieniltä madoilta. Jopa mielikuvitukseni teki tepposet ja näin ainakin kahden riisin liikahtavan.

Aina ei siis todellakaan mene täälläkään keittiössä kuin Srömsöössä.


Surviaisen toukkia limellä ja korianterilla, olkaa hyvä!

Mitenkähän näitä sitten jatko jaloistaisi tyyliin hävikistä herkuksi? Onko ideoita?
Se mikä saattaa olla varmaa on se, että vahingossa keksein ensi halloweenin hittiruuan. jokaisen lapsiperheen suosikki :D

Ps. Se musta riisi onnistui loistavasti

Jos halajat lisää tietoa mustasta riisistä nyt heti, niin käy kurkkaamassa Blondiinan viimeisin postaus täältä: http://blonditiina.blogspot.fi/2016/01/kielletty-riisi-on-variltaan-mustaa.html

Mukavaa loppiaisen jatkoa kaikille kokeille! <3


9 kommenttia

  1. Jeps toukilta näyttää. Voisko noita käyttää jonkin kasvispihvitainan seassa? En mää tiiä :)

    VastaaPoista
  2. Kippaisin pihalle. Varikset tekisivät selvää alta aikayksikön?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muutama nälkäinen pihan pikkutirppa tossa terassilla jo ikkunasta tuijottaa :)

      Poista
  3. Uuh, enpä tiedä menisikö läpi meidän ruokapöydässämme... tai sitten olisi tarpeeksi jännää :-)
    Mutta musta riisi kuulostaa mielenkiintoiselta, just näin yhden reseptin jossa sellaista tarvitsisin...

    VastaaPoista
  4. Mut hyönteisruokahan on kuuminta hottia ;D Eli naturellina vaan srirachan kera...

    VastaaPoista
  5. Ai apua, jotenkin tunnen syvää myötätuntoa :). Ja toisaalta, anteeksi Tiina... nautin. Onhan se nyt aika huippua kuulla, että tuollainenkin mestarikokki joskus kuitenkin mokaa <3.

    Tai no, mikä moka se nyt on, jos ruoka näyttää pilkkiavantoon tarkoitetulta? Jos kuulopuheet pitävät paikkansa, joskus tuollainen aito (!) ruoka rantautuu vielä meillekin.

    Joten olet keittiössäsi ihan aallonharjalla Tiina :)!

    VastaaPoista