Värikkäät aurinkokuivatut tomaatit. Ihan itse tehty


Kasvihuoneen kaikki tomaatit eivät tänäkään vuonna ehtineet kypsyä. Laitaessani viikonloppuna kasvihuonetta talvikuntoon noukein vielä pesuvadillisen eri kypsyysasteella olevia tomaatteja. Osan laitoin kypsymään huoneen lämpöön pikkuhiljaa ja osasta tein uunissa "aurinkokuivattuja" tomaatteja. "aurinkokuivaamiseen" käytettävien tomaattien ei tarvitse olla kypsiä vaan käytä eri kypsyysasteita ja eri lajikkeita niin jokainen suupala on eri makuinen, mutta äärettömän herkullinen. Voit toki käyttää pelkästään myös kypsiä tomaatteja.
Tomaatit säilyvät jääkaapissa useita viikkoja kun muistat puhdistaa ja kuumentaa lasipurkit ja kannet noin sadassa asteessa.

Värikkäät aurinkokuivatut tomaatit


  • n. 1 kg kirsikka-, luumu-, tai muita pienehköjä tomaatteja
  • miedonmakuita oliiviöljyä
  • viinietikkaa (vaalea tai balsamico)
  • valkosipulin kynsiä siivutettuina
  • (hieman tuoretta mietoa chiliä ohuina siivuina)
  • tuoreita yrttejä, kuten rosmariini tai tinjami
  • mustapippuria ja suolaa myllystä

Pyyhi uunipellinpohja kevyesti oliiviöljyllä. Halkaise tomaatit kahteen osaan. Vähän isommat tomaatit 3 tai 4 osaan. Niin kuitenkin että kaikki tomaatit olisivat suurinpiirtein saman kokoisia.
Lado tomaatit pellille leikkuupinta ylospäin.



Rouhi tomaateille varovasti suolaa ja mustapippuria. Siroittele valkosipuli siivuja ja halutessasi hieman chiliä sinne tänne. Ripoittele päälle vielä tuoreita yrttejä. Pirskottele hieman viinietikkaa ja oliiviöljyä.



Paista kiertoilmauunissa nelisen tuntia 100*C tai tavallisessa uunissa samassa lämpötilassa uunin luukku hieman raollaan.


Jäähdytä tomaatteja hetki ja lado ne puhtaisiin lasipurkkeihin. Kaada päälle oliiviöljyä ja sekoita haarukalla varovasti jotta öljyä on tasaiseti koko purkissa.
Säilytä kylmässä.





PRINT RECIPE

11 kommenttia

  1. Ihania kuvia! Itse keräsin raa'at tomaatit pahvilaatikkoon ja laitoin pimeään saunan lattialle, liekö paras paikka kypsyttää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä ihmeessä kypsytä kaikkia. Kokeile tätä reseptiä. Nämä aurinkokuivatut vievät kielen mennessään !! :)

      Poista
  2. Tuohan menis hyvin ihan tuollaisenaan pastan kanssa, nam!

    VastaaPoista
  3. Oioi mahtaa olla todella herkkua, kokeiluun!

    VastaaPoista
  4. Oioi mahtaa olla todella herkkua, kokeiluun!

    VastaaPoista
  5. Wau pakko olla aivan mielettömän hyvää! <3 Kivaa päivää Tinsku <3

    VastaaPoista
  6. Sinulla on kyllä ihana värikkäät ruokakuvat:)
    Oli kiva tavata ja tutustua ja nyt heitän sua haasteella, joka ei nyt ole varsinaisesti ruokablogia, mutta voihan sitä välillä hämmentää soppaa näinkin:) Ota koppi blogistani, niin pakkohan ei tietty ole:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haa! Kiitos haasteesta. Otan kopin :) Ja todellakin oli kiva tutustua ! <3

      Poista

© Tinskun keittiössä ja Tyynen kaaMaira Gall