Sacherkakku, sokeriton ja viljaton

maanantai 7. syyskuuta 2015



Suklaayliöveri varoitus!!!
Sacherkakku on yksi kakkujen klassikoista. Kakku on saanut nimensä kehittäjänsä keittiömestari Franz Sacherin mukaan.
Kakkutaikinaan tulee reilusti suklaata ja se on kuorrutettu vielä paksulla kerroksella suklaata, joten suklaaöveri on takuulla taattu. Vaikka kakku onkin ihan mielettömän hyvää, sitä ei pysty syömään kuin pienen siivun kerralla. Tai noh, ainakaan minä en pysty.
Tämä Sacherkakku on leivottu viljattomaksi ja sokerittomaksi, mutta reseptin perässä on ohje millä tästäkin versiosta saa tehtyä helposti myös sen normiversion.
Olen kakun reseptin muokkaukseen käyttänyt pohjana K-ruoka sivuilla olevaa Sacherkakun ohjetta.
Kakku onnistui viljattomana versiona hienosti ja koekaniineina toimineet työkaverini eivät olisi edes huomanneet, että kakku oli viljaton ja sokeriton. Hyvin upposi ja hyvää oli!
Kostutin kakun tarkoituksella erittäin kosteaksi, jotta se olisi mahdollisimman mehevä.



Sacherkakku ainakin 16 annosta

Kakkupohja

  • 200 g sokeritonta suklaata esim. Torras sokeriton taloussuklaa YesDeli
  • 150 g voita
  • 4 kananmunaa
  • 2 dl hiilaritonta karppisokeria (erytritoli) YesDeli
  • 2.5 dl mantelijauhetta
  • 1 rkl psylliumia
  • 1.5 tl leivinjauhetta
  • 1tl kärjellinen aitoa vaniljajauhetta

Kostutus

  • 1,5 dl vahvaa kahvia
  • 4 rkl konjakkia

Täyte


Kuorrutus


Vuuan leivitykseen

  • pehmeää voita
  • pofiber perunakuitua tai mantelijauhetta


Jos haluat tehdä kakusta normiversion niin vaihda mantelijauhe vehnäjauhoiksi tai gluteenittomaksi jauhoseokseksi. Psylliumin voi tällöin jättää pois.
Korvaa karppisokeri tavallisella ja leivitä tavan korppujauhoilla tai gluteenittomalla vaihtoehdolla.
Suklaana voit käyttää tavallista talousuklaata tai tummaa suklaata.

1. Voitele ja leivitä vuoka. Käytin 21 cm halkaisijaltaan olevaa irtopohjavuokaa.
Paloittele suklaa kattilaan tai vesihauteeseen. Lisää voi. Sulata miedolla  lämmöllä ja sekoittele välillä

2. Vatkaa munat ja karppisokeri paksuksi vaahdoksi. Lisää joukkoon suklaa-voiseos varovasti sekoittaen.
Sekoita keskenään mantelijauhe, psyllium ja leivinjauhe. Lisää seos taikinaan. Sekoita taikina varovasti tasaiseksi.

3. Kaada taikina vuokaan ja kypsennä 175-asteisen uunin alimmalla tasolla noin 45 minuuttia. Tarkista kakun kypsyys. Anna kakun jäähtyä vuoassaan ainakin 1/2 tuntia ennen kumoamista.

4. Leikkaa täysin jäähtynyt kakkupohja kolmeen osaan. (Voit tehdä pohjan edellisenä päivänä, jolloin se on helpompi leikata.) Siirrä pohjaksi tuleva levy tarjoiluvadille. Asettele kakkulevyn alle leivinpaperisuikaleet suojaamaan tarjoiluvatia kuorrutuksen valumiselta.

5. Kostuta pohjalevy kahviseoksella ja levitä päälle kerros hilloa. Nosta täytteen päälle toinen kakkulevy. Kostuta ja täytä se samoin. Kostuta päälimmäinen kakkulevy leikkauspinnaltaan ja kumoa se kakun päälle paistopuoli ylöspäin. Levitä kakun pinnalle vielä ohut kerros hilloa.

6. Kuumenna kerma kiehumispisteeseen, paloittele suklaa kattilaan ja sekoita tasaiseksi. Nosta kattila levyltä lisää voi. Jäähdytä kuorrutusta hieman ja kaada noin puolet kuorrutuksesta kakulle. Levitä kuorrutus lastalla kakun päälle ja reunoille. Anna jähmettyä jääkaapissa puolisen tuntia

7. Levitä loppu kuorrutus kakun päälle. Jos kuorrutus on jähmetynyt, lämmitä sitä varovasti uudelleen. Vedä leivinpaperisuikaleet varovasti pois kakun alta. Siirrä kakku jääkaappiin ja anna tekeytyä seuraavaan päivään.

Tarjoa halutessasi kermavaahdon kanssa.






Kakun valmistuksessa on käytetty Yesdelitä testiin ja ideoitaviksi saamiani sokerittomia ja vähähiilihydraattisia tuotteita.
Lisää YesDelin tuoteista voit lukea täältä: http://yesdeli.fi/


4 kommenttia

  1. Kyllä se niin taitaa olla, että nälkäisenä ei kannata ruokablogeja lukea. 😊 Suklaakakku maistuisi nyt. 😊 Ihanan mehevän kakun olet paistanut.

    VastaaPoista
  2. Kyllä se niin taitaa olla, että nälkäisenä ei kannata ruokablogeja lukea. 😊 Suklaakakku maistuisi nyt. 😊 Ihanan mehevän kakun olet paistanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria :) Wink vinks. Suklainen kesäkurpitsakakkukin on muuten ihanaa. Sullahan niitä kesäkurpitsoja kasvaa. Tänä vuonna mun pitää ne ostaa kaupasta kun olin vähän laiskana kevään istutusten kanssa. Ensivuonna voisin kokeilla myös sitä blogissasi kokeilemaasi ämpärikasvatusta :)

      Poista
  3. Tää on aivan aivan ihana! Tein tänään anopin synttäreiden kunniaksi gluteenittomana mutta normaalilla sokerilla (erytritoli ei sopinut yhtään omaan makumaailmaan :/) ja tuli tosi hyvää! Täytyypä tehdä tarjottavaksi omillekkin synttäreille! :)

    VastaaPoista