Free range kanoja ja täydellisen kuohkean munakokkelin salaisuus

maanantai 24. elokuuta 2015


Mikä ihme on Free Range ja miten se eroaa vapaasta- tai luomukanasta? Minäpä kerron :)
Sain tilaisuuden päästä tutustumaan Peltoniemen tilalle Free Range kanojen elämään. Näin "vanhana" pienen kotikanalan pitäjänä oli houkuttelevaa nähdä miten tuo homma menee niinkuin isommassa mittakaavassa.


Omista kotikanoista meidän piti harmikseni luopua pari vuotta sitten, kun pihat vihdoin ja viimein saatin kuntoon, joten istutusten takia satunnaisesti vapaana kanoja ei enää pihassa voinut pitää  ja riittävän suurelle aitaukselle ei mielestäni ollut järkevästi tilaa.
Kanat onneksi saatiin uuteen hyvään kotiin, missä saivat jatkaa onnellista vapaata elämää talli ja ulkokanoina.
Tuo aika kuitenkin opetti miten jokainen noista kanasen rouvista oli erilainen yksilö ja miten kanalla on luontainen tarve kuopsutella, jahdata ötököitä ja olla osana laumaa. Meidän kotikanat olivat itseasiassa hyvinkin seurallisia, siliteltäviä ja syliteltäviä. Niiden touhuja oli hauska katsella ja pihaan oli aina ruuhkaa naapurin lapsista kanoille temppurataa rakentamaan. Näin ollen olinkin itse henkilökohtaisesti hyvin tyytyväinen EU:n päätöksestä kieltää vanhanmalliset kanahäkit. Uuden säännöksen mukaan muniville kanoille on tarjottava mahdollisuus lajinomaiseen käyttäytymiseen.
Vähimmäisvaatimuksena kanoille pitää tarjota häkk,i missä on riittävästi liikuntatilaa ja virikkeitä.

Tietysti tuo oli investoinnillisesti kova isku monelle yrittäjälle ja noin kolmasosa tuottajista lopetti tuolloin toimintansa.
Peltoniemen tilalla tuosta ei kuitenkaan lannistuttu vaan tilan emäntä ja isäntä lähtivät 2012 kevällä Ruotsiin tutustumaan uuteen Free Range tuotantomuotoon. Tuon tuotantomuodon he aloittivat kesällä 2013.
Free Range kanat ovat vapaita ulkokanoja. Kanoilla on isot piha-aitaukset missä saavat vapaasti kuopsutella, syödä tuoretta heinää ja tonkia muuta pikkupurtavaa :)
Sisätiloissa kanoilla on orret nukkumista varten ja munat käydään munimassa kanan käyttäytymiselle luontaisesti pesiin. Lisäksi kanoilla on sisä- ja ulkotilojen välissä erillinen terassi jossa voi kesähelteellä lekotella varjossa ja talvipakkasilla käydä haukkaamassa happea.


Kanat saavat siis halutessaan ulkoilla ympäri vuoden.
Kanat syövät Peltoniemen tilan omilla pelloilla tuotettua GMO-vapaata, viljapohjaista rehua.





Peltoniemen tilalla on tällä hetkellä kolmessa osastossa noin 4000 onnellista kotkottajaan per osasto.
Free Range (munassa koodi 01) munia tuotetaan vuodessa yli 300 000 kiloa. Eli  vuodesta 2013 tillalla on tuotettu munia likimain 700 tn. joka on munina yli 10 milj. kappaletta. Huikeaa ! :)



Vielä pieni tietoisku Suomessa tuotettavista kananmunista

Perinteinen virikekananmuna:

  • Virikekanat asustelevat pienissä ryhmissä, josta tulee nimitys pienryhmäkanala. Varustelluissa tiloissa kanoilla on orsi, munintapesä ja pehkualue kuopimista ja nokkimista varten

Vapaan kananmuna:

  • Vapaa kananmuna on peräisin lattiakanaloista, joissa kanat saavat liikkua vapaasti. Kanoja saa olla enintään 9 kpl/m². Lattia-alasta on oltava vähintään kolmannes turvetta, olkea tai hiekan kaltaista pehkua. Kanoilla on käytössä munintapesät ja nukkumaorret.

Ulkokananmunat eli Free Range

  • Esittely tulikin jo ylempänä.

Luomukananmunat:

  • Elinolosohteet pääpiireittäin samat kuin ulkokanoilla. Erona on että kaikki kanan syömä ruoka on myös luomuviljeltyä.

Kaikki kananmunat ovat ravintoarvoiltaan oikeastaan samanlaisia, mutta tietenkin kanan syömä ruoka tuo oman makunsa ja värinsä.
Mitä enemmän kana saa nauttia auringosta ja syödä vihreää heinää maistuu kananmuna täyteläisemmältä ja keltuisen väri on tummemman keltainen.

Ja sitten siihen munakokkeli reseptiin.

Oletkos esim. hotelliaamiaisella ihmetellyt miten munakokkeli on niin lohkeavan kuohkeaa ja itse et perinteisesti pannulla tehtynä siitä koskaan ole sellaista saanut.
Nuorena likkana vuonna nakki ja kettu olin hotellissa töissä kokousemäntänä ja munakastakin tuli muiden töiden ohella värkättyä harvasen aamu.
Isommat määrät tehtiin uunissa, mutta pienemmät määrät aina käsin vatkaten mikrossa. Kotioloihin soveltuva resepti nälästä riippuen noin 2-4.lle alla.


Täydellisen kuohkea munakokkeli

Tarvitset:

4 Laitilan Kanatarhan Free Range kananmunaa
2 dl kermamaitoa
suolaa ja mustapippuria myllystä
(yrttejä maun mukaan)

Munakokkeli valmistetaan mikrossa.
Vatkaa ainekset vispilällä mikron kestävässä kulhossa. Kypsennä puolella teholla yhteensä noin 4 minuuttia. Kypsennä ensin minuutti ja vatkaa rakenne rikki.



Jatka kypsennystä ja sekoita kokkelia 30 sekunnin välein kunnes lopputulos on paksuhko. Anna kokkelin levähtää kulhossa pari minuuttia jolloin se taas hieman kiinteytyy. Kaada ylimääräinen neste pois.




Lopuksi vielä pieni arvonta :)
Jätä kommenttikenttään viesti oliko Free Range kananmunat sinulle entuudestaan tuttuja, niin osallistut ukokananmunien arvontaan.
Peltoniemen tilan kananmunat pakataan Laitilan Kanatarhan rasioihin http://www.laitilankanatarha.fi/ulkokananmunat

Lahjomaton satunnaisgeneraattori arpoo kaikkien kommentin jättäneiden kesken 2 pakettia Free Range kananmunia. Voittajalle ilmoitan sähköpostitse miten voiton voi lunastaa, joten laitathan kommentissa myös s.postiosoittesi jos et ole googletilin käyttäjä.

9 kommenttia

  1. Ei ollu mulle tuttuja ennestään. =)

    VastaaPoista
  2. Ei ollut entuudestaan tuttua, mutta kivasti taas esittelit. Täytyy kaupoista yrittää löytää.

    VastaaPoista
  3. Ihan uusi juttu minulle.

    arja.a.saarinen@gmail.com

    VastaaPoista
  4. Enpä ole ainakaan vuoteen muuta käyttänytkään :) Tosin ostan MunaEggsPressiltä Friidoja.

    susahuu(at)gmail.com

    VastaaPoista
  5. Mulle Aivan uusi tapa tehdä munakokkelia! Saisko vielä sen uuniversion ohjeen kiitos 😀

    VastaaPoista
  6. Mulle Aivan uusi tapa tehdä munakokkelia! Saisko vielä sen uuniversion ohjeen kiitos 😀

    VastaaPoista
  7. Eksyin tänne vasta nyt, koska hain tietoa ulkokanoista.
    Ensinnäkin, miksi pilata hyvistä munista tehtävä kokkeli mikrokypsennyksellä? Mikrohan tekee kaikesta kuollutta. Eli hyvät ravintoaineet häviävät täysin. Suosittelen kaikkia mikron käyttäjiä tutustumaan artikkeleihin jotka liittyvät laitteen turvallisuuteen ruuan valmistuksessa tai lämmittämisessä.
    En voi ymmärtää sitä, että lasten ruuat vauvan maidosta alkaen lämmitetään mikrossa. Olenkin monesti ajatellut mitä se saa aikaan pitkässä juoksussa. Sitä kannattaisi monen muunkin pohtia.
    Tiedostava kulutus ja mikro eivät mielestäni kuulu yhteen. Toki meilläkin on mikro joskus ollut, mutta siihen on aina ollut viha-rakkaussuhde. Kolmen aikuisen lapseni kodeista mikroa ei löydy eivätkä ole sitä kaivanneetkaan.

    VastaaPoista
  8. Eksyin tänne vasta nyt, koska hain tietoa ulkokanoista.
    Ensinnäkin, miksi pilata hyvistä munista tehtävä kokkeli mikrokypsennyksellä? Mikrohan tekee kaikesta kuollutta. Eli hyvät ravintoaineet häviävät täysin. Suosittelen kaikkia mikron käyttäjiä tutustumaan artikkeleihin jotka liittyvät laitteen turvallisuuteen ruuan valmistuksessa tai lämmittämisessä.
    En voi ymmärtää sitä, että lasten ruuat vauvan maidosta alkaen lämmitetään mikrossa. Olenkin monesti ajatellut mitä se saa aikaan pitkässä juoksussa. Sitä kannattaisi monen muunkin pohtia.
    Tiedostava kulutus ja mikro eivät mielestäni kuulu yhteen. Toki meilläkin on mikro joskus ollut, mutta siihen on aina ollut viha-rakkaussuhde. Kolmen aikuisen lapseni kodeista mikroa ei löydy eivätkä ole sitä kaivanneetkaan.

    VastaaPoista