Broilerin filee ja kermaista chili-mangokastiketta

maanantai 3. elokuuta 2015


Chili ja mango. Mikä ihana makuyhdistelmä!

Sain Bonnelta testiin ja ideoitavaksi heidän lisäaineettomia marja- ja hedelmäsoseita sekä erilaisia lisäaineettomia mehuja. Tehtävä oli arvatenkin mieluinen!
Bonnen mangosose on yksi lempparini ja siitä olen tehnyt aikaisemmin ihanan raikkaan mangojuustokakun. Reseptin siihen blogistani löydät klikkaamalla Tästä.

Tällä kertaa päätin yhdistää mangon ja chilin ja tehdä niistä mausteisen maistuvan kastikkeen broilerille.
Kastikkeessa maistuu mango, chili ja curry. Kastike on melko mieto (mielestäni), mutta jokainen sitten lisäilee chilin, pippurin ja curryn määrää mieltymysten mukaan.
Kastikkeeseen tulee myös reilusti tuoretta paprikaa ja uuden sadon sipulia. Jos uuden sadon sipulia ei ole saatavilla niin voit korvata sen esim. puolikkaalla kelta- tai punasipulilla ja lisätä hieman ruohosipulisilppua vaikka valmiin kastikkeen päälle.


Voit kypsentää broilerinfileet erikseen tai ruskistaa ne kevyesti ja hauduttaa kypsiksi kastikeen seassa. Ihan miten vaan. molemmilla tavoilla lopputulos on varmasti herkullinen.


Tarkan ohjeen kermaiseen chili- mangokastiikeeseen löydät Bonnen reseptisivuilta.
Nopein reitti reseptiin on klikkaamalla Tästä.

Tinskun keittiön Tiina toivottaa lempeän tulisia makunautintoja :)







Lähetä kommentti