Kanelilla maustettu omena-vanilja ProteinSmoothie-kakku

keskiviikko 29. heinäkuuta 2015


Pääsin testaamaan Laitilan Kanatarhan tuotteita ja muunmuassa uusia Proegg Protein Smoothieta.
Proegg Smoothiet eivät olleet minulle entuudestaan tuttuja, joten testiryhmään pääseminen oli mieluinen tehtävä.
Laitilan Proegg Protein Smoothieden valmistukseen on käytetty proteiinilähteenä kananmunan valkuaista, joten ne ovat maidottomia sekä rasvattomia.
Valkoista sokeria ei myöskään smoothiessa ole, vaan makeutta on lisätty luonnollisella stevialla.

Kuitulisänä smoothieihin on lisätty kaurakuitua. Kaurakuidun gluteenipitoisuus jää sen verran pieneksi, että tuotetta voi sanoa Eviran mukaan gluteenittomaksi. Laskennallisesti sekä Laitilan kanatarhan teettämien laboratorioanalyysien perusteella gluteenia ei ole smoothiessa kuin korkeintaan 0,005 mg/100g.
Tuote pitäisi siis käydä keliaakikolle, joka pystyy puhdasta kauraa nauttimaan.

Hiilihydraattejakin Proegg Smoothiessa on suhteellisen vähän + - 7.

Smoothie makuja on 2. Omena-vanilja, sekä mustikka-mustaherukka. Smoothieissa on käytetty aitoa marjaa ja hedelmää.

Proegg Smoothiet löytyvät kaupan kylmähyllystä.


Mustikka-mustaherukka oli mielestäni erittäin pirtsakan makuinen smoothie, joka sopii erinomaisesti aamuun ja välipalaksi. Omena-vanilja taas niin hempeän ihana, suorastaan jälkiruokamaisen herkullinen,

Tuosta hempeydestä innostuneena päätin valmistaa hyydyttämällä kevyen kanellilla maustetun omena-vaniljakakun, joka sopii vaikka laihduttajankin ruokavalioon,

Koska smoothiet ovat käytännössä gluteenittomia, päätin tehdä kakun pohjan pähkinöistä ja noudattaa smoothien myös maidotonta linjaan korvaamalla yleensä hyydykekakkujen pohjan sidonta-aineeksi tulevan voin luomu kookosöljyllä.
Voi toimii toki yhtä hyvin ja pohjan voi valmistaa esim. digestive kekseistä jos ne ruokavalioon sopivat. Lopputulos on molemmilla tavoilla herkullinen.

En lisännyt kakkuun enempää makeutta, koska smoothien makeus oli mielestäni riittävä. Kukin sitten tietenkin tekee tyylillään ja maistamalla selviää onko makeus omaan makuun sopiva vai tarvitaanko lisää.



Kanelilla maustettu omena-vanilja ProteinSmoothie-kakku (noin 22 cm irtopohjavuokaan)

Pohja:

  • 200 g pähkinäsekoitusta jauhettuna tai mantelijauhetta
  • 50 g huoneenlämpöistä kylmäpuristettua neitsytkookosöljyä (noin 2 kukkupäälistä ruokalusikallista)
  • 1 tl kanelia

(vaihtoehtoisesti samat määrät esim. Digestive keksejä ja voita)

Täyte:

  • 8 dl Proegg omenan ja vaniljan makuista Protein Smoothieta
  • 8 liivatelehteä
  • 1 omena
  • 1 tl kanelia
  • tilkka vettä
  • tilkka sitruunamehua

Koristeluun:

  • kanelia

Vuoraa  irtopohjavuuan pohja leivinpaperilla. Laita pohjan päälle leivinpaperi ja laita reunaosa kiinni. Leikkaa ylimääräiset reunaosan alta tulevat paperit pois. Siistimmän reunan kakkuun saat käyttämällä erillistä reunapaperia. Tuo reunapaperi on mielessä joka kerta kun hyydykekakkuja teen, mutta en ole sitä edelleenkään saanut aikaiseksi hankkia.


Rouhi pähkinät tehosekoittimessa.


Sekoita kaneli pähkinäruheeseen. Lisää huoneen lämpöinen kookosöljy ja sekoita tasaiseksi massaksi.



Taputtele pähkinämassa tasaisesti irtopohjavuuan pohjalle ja laita vuoka jääkaappiin jähmettymään.

Pilko omena pieniksi kuutioiksi. Laita kattilan pohjalle pieni tilkka vettä sekä sitruunamehua ja hauduta omenakuutioita hieman pehmeämmiksi. Mausta kanelilla.
Kaada/siivilöi omenoista ylimääräinen vesi pois ja anna jäähtyä.


Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen.
Kaada Proegg Smoothie kulhoon ja vatkaa voimakkaasti, jotta smoothieen tulee kunnon vaahtokerros.
Vatkauksella kakkuun saadaan tavallaan 2 kerrosta. Hieman kiinteämpi pohjalta ja päältä ihanan ilmava.



Purista liivatteista ylimääräinen vesi pois ja sulata ne pienessä vesitilkassa.
Kaada liivate ohuena nauhana smoothien joukkoon koko ajan voimakkaasti vatkaten.

Kaada smoothie kakkuvuokaan ja laita jääkaappiin hyytymään.
Kun kakku on hieman hyytynyt (noin puolisen tuntia) ripottele jäähtyneet omenakuutiot kakun keskiosaan. Jätä viitisen senttiä tyhjää kakun reunoista, jotta kakun kaunis vaahtomainen pinta jää ikäänkuin reunoille koristeeksi. Omenakuutioiden pitäisi vähän upota kakkuun, muttei valahtaa pohjalle.



Toki jos haluat päästä todella helpolla niin omenakuutiotiot voi jättää pois tai korvata omenasoseella.
Laita kakku takaisin hyytymään kylmään mieluiten seuraavaan päivään.

Irroita vuuan reuna varovasti hyytyneestä kakusta ja koristele kakun keskiosa jauhetulla kanelilla.



Lisää tietoa ja reseptejä Laitilan Kanatarhan tuotteista löytät: http://www.laitilankanatarha.fi/






Lähetä kommentti