Lähes hiilariton leipä

perjantai 27. maaliskuuta 2015

Selailin useampaa vhh-leipä ohjetta ja muokkailin niistä omanlaiseni. Sain koko leivän hiilari määräksi 18,2 eli reilusti alle hiilarin per siivu. Tätä kelpaa ketokarpinkin popsia.
Kuten kuvasta näkyy, niin leipä nousi suht hyvin. Tyhmyyksissäni tungin kuitenkin taikinan yhteen liian pieneen vuokaan kun olisin voinut hyvin jakaa taikinan kahtia ja paistaa kahdessa vuuassa. Uskonpa että taikina olisi kohonnut niin vielä huomattavasti paremmin.
Yritysten ja erehdysten kautta. Se on tässä matkanvarrella tullut huomattua. Maku oli kuitenkin täysin viljattomaksi leiväksi mainio.


Lähes hiilariton leipä

Tarvitset:

  • 6 kananmunaa
  • 4 dl pofiberiä ( perunakuitu)
  • 1 dl mantelijauhoja
  • 5 dl juustoraastetta
  • 5 rkl psylliumia
  • 2 dl vettä
  • 1-2 tl suolaa
  • 2 tl leivinjauhetta


Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää joukkoon juustoraaste.
Vatkaa munat ja vesi hyvin sekaisin ja lisää kuivat aineet  muutamassa erässä nesteiden joukkoon samalla hyvin sekoittaen. Tässä kohtaa nyt reilusti käpälät taikinaan ja sekoittele taikinaa reilusti käsin.
Taikinasta tulee melko jytkyä.
Muotoile / vaivaa taikinasta 1 - 2 vähän pienempää paksua pötköa kuin omistamasi leipävuuat.
Uskoisin että voi paistaa ihan pötkönä suoraan pellilläkin jos leipävuokaa ei ole. Kokeilen tätä seuraavaksi.
Siroitele leipinen päälle vaikka seessamin tai muita siemeniä koristeeksi.
Nosta pötkö/ potköt voideltuun leipävuokaan ja paista 200*C ainakin 40 min.

Jäähdytä leipä hyvin ennen leikkaamista. Ihan parasta paahdettuna.
Leipä on tosi painavaa ja täyttävää joten leikkaa mahdollisimman ohuita siivuja.



31 kommenttia

  1. Onpa mielenkiintoinen! Voisikohan tämän tehdä maidottomana? Pitääkin laittaa mietintämyssy päähän ja kokeilemaan ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juustoraasteen korvaaminen on haasteelista. Yksi sidos aine. Vähennä vettä puolet ja poista juusto. Kerro sitten miten kävi :)

      Poista
  2. Mistä fiberhuskia ja pofiberiä saa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yleensä ne löytyvät ainakin isoimmissa kaupoissa gluteenittomien jauhojen vierestä.

      Poista
  3. onko tuo leivinjauhe oleellinen osa kun kerran on fiberhuskia runsaasti ?

    VastaaPoista
  4. En löydä meidän kaupoista pofiberiä. Mill' voisin korvata sen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Psyllium on yksi mutta sitä menisi niin hurjasti joten en lähtisi ihan sillä. Yleensä pofiberiä on isoimmissa kaupoissa gluteenittomien jauhojen vieressä. YesDelin verkkokaupasta saa myös tilattua. Alan kokeilemaan vuodenvaihteen jälkeen uusia leipäreseptejä. Katsotaan mitä kokeilevasta keittiöstä syntyy. Jospa saisin hyvin onnistumaan jonkun perunakuiduttomankin version.

      Poista
  5. Itse käytän nostatuksessa hiivaa, jotta leivästä tulee kuohkeampi. Hiivassa on myös vähemmän hiilareita kuin leivinjauheessa. Käydessään hiiva myös kuluttaa polttoaineenaan jauhojen hiilihydraatteja. Näin saat leivästä vieläkin hiilarittomamman ;)

    VastaaPoista
  6. Tämä meni tänään kokeiluun ja maistui koko perheelle :) Vaikka vasta 1/4 syöty niin lisää pyydettiin jo loppuviikolla tekemään, tästä taisi tulla meidän perheen kestohitti kerralla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, aivan ihana kuulla. Pitääpä leipoa taas itsekkin pitkästä aikaa. Olen jumiutunut siemen näkkäriin :)

      Poista
  7. Heipsan,voiskohan leipäkoneella koittaa tehdä tätä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaa-a. Nyt en osaa sanoa. En omista leipäkonetta. Jos kokeilet niin kiva olisi kuulla lopputulos :) Mukavaa viikonloppua.

      Poista
    2. Mietin ihan samaa. Onnistuiko leipäkoneella?

      Poista
  8. Näyttää oikein hyvältä. Kokeiluun ja jakoon menee! Itse käytän vain 0 hh -juustoja, mieluiten raakamaidosta. Jopa valmiina rasteena saa yhä nollahiilistä.

    VastaaPoista
  9. Hei, tiedätkö voiko psylliumin korvata esim pofiberillä? :) Tai sokerijuurikaskuidulla( fibrex)

    VastaaPoista
  10. Ihan loistavaa!!! Vihdoinkin leipä jota syödessä ei rupee kakomaan... ISO kiitos =)

    VastaaPoista
  11. Hei Tinsku, tein muutamia kokeiluja :
    Korvasin osan påfiberistä kaurakuitujauholla , kokeilin myös pelkillä valkuaisilla , maustoin kotikaljamallasuutteella ja tilkalla etikkaa, kaikilla tavoin onnistui ja tuli erittäin herkullista "mallasleipää" ! Sellaisenaankin huippuohje, nyt myös "tummempana".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Anne. Hienoa! Ihan mahtavaa kun olet kokeillut eri variaatioita ja jaat vielä vinkit meidän muidenkin kesken. Isot kiitokset <3

      Poista
  12. Millä tasolla uunissa paistoit tämän?

    VastaaPoista
  13. Tämä on ihan paras. Nykyisin en enää muuta leipää teekään. Kiitos ohjeesta!

    VastaaPoista
  14. Hei! Tämä oli ihanaa. Voiko pakastaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi pakastaa ja kannattaa pakastaa valmiina siivuina, jotka voi heittää suoraan pakkasesta leivänpaahtimeen.

      Poista
  15. Tää on kyllä edelleenkin paras vhh leivän ohje mitä on vastaan tullu. Itse käytän tätä samaa taikinaa välillä myös pitsapohjana. Toimii myös siihen tosi hyvin.

    VastaaPoista
  16. Alotin ton ketoosi dietin. 3 viikkoo jo alla ja hullut leivän himot. Vihdoin resepti mikä toimii. Lisäsin pellava rouhetta, oliiviöljyä sekä hieman kermaviiliä myös sekaan. Öljy sai leipään kauniin ruskean pinnan. Lisäsin uuniin vesiastian ettei ruskistu liikaa ja sudin vettä myös leivän pintaan paisto aikana 2x. Kiitos loistavasta leipä ohjeen pohjasta.

    VastaaPoista
  17. Minkäs kokosen leipävuoan toi annos vaatii?

    VastaaPoista
  18. Moi,onnistuu ilman leipävuokia, kunhan puristaa pötköt tiiviiksi.terv. Jaakko

    VastaaPoista
  19. 31cm vuoka toimii tuohon reseptin ainesmääriin hienosti

    VastaaPoista