Karpin kaalilaatikko

Alkuperäinen suunnitelma oli tehdä kaalikääryleitä. Bongasin perjantaina netistä miten kaali kannattaa ensin pakastaa ja sitten sulaneesta kaalista lehdet irtoaisivat hienosti ja olisivat sopivan pehmeitä kaalikääryleiden valmistukseen. Lievästi tapaturma-alttiina (lue palovammat) otin tämän ilouutisen riemulla kokeiluun.
Laitoin kaalin pakastimeen perjantai-iltana ja otin sen lauantaiaamuna huoneenlämpöön sulamaan.
Iltapäivällä suunittelin alkavani hommiin, mutta tuo kaali oli vielä umpijäässä. Ajattelin, no ei tässä kiire ole. Jääkaapissa on vielä eilisiä tähteitä joten hyvin ehtii myöhemminkin.
Klo 19 aikaan sain kaalista nyhdettyä 2 repaleista lehteä irti. Kaali oli edelleen ikiroudassa. Siinä vaiheessa piti todeta, että joku on nyt mennyt pahasti pieleen tai sitten tämä on vähän useamman päivän projekti.
Varustin isännän isolla kokkiveitsellä ja kääryleistä tulikin sitten kaalilaatikko.



Karpin kaalilaatikko 4. lle

Tarvitset:
  • noin 1 kg valkokaalia
  • ainakin 400g jauhelihaa
  • 2 dl linssejä
  • 2 keskikokoista sipulia
  • 4 kynttä valkosipulia
  • 2 lihaliemikuutiota
  • 6 dl vettä
  • laatikon päälle hieman kookossokeria tai acavesiirappia makeutta antamaan
  • mausteita esim. mustapippuri, grillaus- tai pihvimauste (suola) yms. Yrteistä rakuuna sopii myös hyvin.
  • oliiviöljyä jauhelihan paistamiseen
Jos haluat laatikosta hieman kermaisen ja kiinteämmän niin lisää vielä:
  • 2 dl kermaa
  • 1 kananmuna
Pilko sipulit ja kuulota niitä hetki öljyssä. Lisää jauheliha ja ruskista.
Mausta seos mieleisilläsi mausteilla. Huomioi, että lihaliemestä tulee vielä suolaa laatikkoon.
Pilko kaali ohueksi suikaleeksi ja huuhtele linssit lävikössä.
Sekoita kaikki aineet sekaisin isoon uunivuokaan.
Kiehauta vesi ja sulata siihen liemikuutiot. Lisää lihaliemi vuokaan. 
Jos laitat kermaa ja kananmunan niin sekoita ne ensin keskenään ja lisää sitten laatikon joukkoon hyvin sekoittaen.
Lisää laatikon päälle halutessasi hieman kookossokeria tai acavesiirappia.

Paista uunissa 200*C reilu tunti.
Sekoittele laatikkoa välillä jottei pinta kärähdä tai käytä esim foliota laatikon päällä paiston loppuvaiheessa.

Tarjoile puolukkasurvoksen kanssa.



PRINT RECIPE

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

© Tinskun keittiössä ja Tyynen kaaMaira Gall